Takaisin

OM-uutiset 1/2000

Pääkirjoitus: Juhani Ahola

Tämän milleniumin voittajat

Pahan maailmanajan keskellä Danielin kirjassa kerrotaan ajasta jolloin silloisen seurakunnan tila oli todella huono. Jopa niin huono, että Jumalan täytyi viedä "seurakuntalaiset" pakkosiirtolaisuuteen. Daniel ja ystävänsä joutuivat uskonsa tähden vainotuiksi ei vain yksittäisten ihmisten taholta vaan myös koko valtiovallan toimesta. Danielin kirja on ajankohtainen myös tällä vuosituhannella. Jumalan sanan profetiat ovat kerroksisia, mikä tarkoittaa sitä, että vastaavia asioita tulee tapahtumaan myös meidän päivinämme ja erityisesti lopunajassa.

Jumala, lähellä vai kaukana?
Luonnolliselle ihmiselle Jumala on aina kaukainen ja etäinen. Näin se oli myös Danielin elinaikana. Kuninkaan viisaatkin joutuivat toteamaan, että vain jumalat, joiden asuinsija ei ole ihmisten tykönä voisivat selittää kuninkaan unen. MUTTA! Mikä todistus annettiinkaan Danielista! 4:6 "Beltsassar, sinä tietäjäin päämies, jossa minä tiedän olevan pyhien jumalien hengen..." ja 5:11 "Sinun valtakunnassasi on mies, jossa on pyhien jumalien henki... " Huomaatko? Danielin elämä osoitti, että jumala on lähellä! "Hänet, joka ei ole kaukana yhdestäkään meistä", sanoi Paavali Apt. 17:27.

Missä ero?
Yksi jae mielestäni summaa Danielin kirjan opetuksen ja erottaa Danielin ja hänen kaltaisensa muista. " , ..mutta niitten joukko, jotka a) tuntevat jumalansa, b) pysyvät lujana ja c) tekevät tehtävänsä." Dan 11:32

a) Tuntevat Jumalansa. Jumalan tunteminen on ja tulee olemaan tärkein asia mitä sinä voit omistaa! Se ei ole vain raamatullisen tiedon omistamista (mikä on hyvin tärkeä osa, kun tutustut Jeesukseen) vaan sinun henkilökohtainen kanssakäyminen Jeesuksen kanssa. Daniel ei tuntenut vauva-Jeesusta, ei Nasaretin Jeesusta, ei profeetta-Jeesusta, ei hyvä mies-Jeesusta vaan hän tunsi Jumalan Poian, jonka läsnäolo muutti Danielin.

b) Pysyy lujana. Rohkeutesi ja vahvuutesi tulee Jumalasuhteestasi. Mikä ihme sai Danielin rukoilemaan? Juuri kun hän oli kuullut, että kuka ikinä rukoilee muuta kuin kuningasta on surmattava? Olikohan Daniel rakastunut? Hän tiesi/tunsi missä hänen aarteensa on. On vähän kuin mies, jolta kysyttiin kumman hän ottaisi mieluummin; sangollisen kylmää vettä vai sangollisen timantteja? No tietysti timantit, eikö totta. Mutta jos tuo samainen mies olisi joutunut aavikolle ilman vettä, vastaus olisi ollut toinen. Vesi voitti maailman aarteet! Näin on usein Jeesuksen laita meidän ajassamme. Jos unohdat elämäsi rajallisuuden ja katsot vain maallisia asioita, mihin sinä Jeesusta tarvitset? Mutta kun joudut vastatusten elämän todellisuuden ja varsinkin KUOLEVAISUUTESI kanssa on Jeesus paras aarteesi.

c) Tekee tehtävänsä. Jumalalla on tehtävä, joissa meidän tulee vaeltaa ja tärkeimpinä on tietysti lähetyskäsky. Usko tai älä, mutta sinunkin leiviskäsi ovat joko käytössä tai haudattuna. Usein lahjojen käyttämättömyyteen on syynä meidän passiivisuutemme. Emme ole edes lähteneet liikkeelle tai kokeilleet palvella muita. Huomaa että rohkeus kasvaa, kun palvelemme: 1Tim 3:13 "Sillä ne, jotka ovat hyvin c) palvelleet, saavuttavat itselleen kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa, a) Kristuksessa Jeesuksessa".

Kuningas painatti trakut
Daniel sai todistaa melkoisia traktaatinjakotilaisuuksia. Hänen rohkeutensa elää uskovana sai aikaan sen, että ainakin kaksi kuningasta "painatti" traktaatin eri kielillä ja lähetti ne todistuksena kaikille kansoille (Dan 3:31-33 & 6:25-27), - eivät tainneet mahtua käsilaukkuun. Jumalalla on sinullekin oma muurinaukko täytettävänä juuri tänä aikana. Sinut on valittu seisomaan valtiaiden ja kansalaisten edessä, jotta kansat kuulisivat Jumalan pelastussuunnitelman. Et tiedä vielä minne asti todistuksesi kiirii, et tainnut arvata Danielkaan, mutta Jumalalla oli/on aina suuremmat suunnitelmat. Lopetan profeetta Hoosean antamaan kehotukseen:

Hoos 6:3 "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan."

Takaisin