OM-uutiset 1/2001
Lähetys - jokaisen kristityn asiaPääkirjoitus: Juhani Ahola Kuoleman kentät "Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat." Snl 24:11 Luonnollisen ihmisen on vaikea myöntää oma katoavaisuutensa ja varsinkin se, että kerran on kuoleminen ja sitten tulee tuomio. Se ei ole "modernia" ja loukkaa katoavaisen tunteita. Jumala on kuitenkin ilmestynyt ja ilmoittanut sanansa selkeästi. Raamatun totuudet ovat niin ja Aamen. Uskovalla ei tulisi olla mitään epäilystä Raamatun totuudellisuudesta, sillä Jumala on sen hänen sydämelleen henkilökohtaisesti vakuuttanut. Uskon, että yksi shokki meille uskovillekin tulee olemaan se, että rajan tuolla puolen havaitsemme Jumalan todella tarkoittaneen sitä, mitä Hän oli meille jo Raamatussa ilmoittanut. Jumalan tuomio on hirmuinen. Sen paljastaa jo helvetin ikuisuus. Ihminen, joka täällä ajassa voisi saada kaikki syntivelkansa anteeksi ja päästä osalliseksi iankaikkisesta elämästä, siitä kieltäytyessään joutuukin itse maksumieheksi, eikä edes ikuisuus kuittaa tuota velkaa. Hän maksaa tätä velkaa kadotuksessa, eikä se täyty. Ajattele jumalattoman kauhua, kun hän kuolee täällä ajassa herätäkseen tuonelassa. Tämä on todella huono uutinen. Puritaani William Gurnall sanoi: "Olisi luullut, että Jumalalle olisi ollut riittävää painattaa ajatuksensa kirjoituksina. Esimerkiksi kun hallitukset julkaisevat lakejansa, he odottavat, että kaikki kansalaiset löytävät ne ja tottelevat niitä. He eivät lähetä asiamiehiä, jotka suostuttelisivat ihmisiä alistumaan niihin." Mutta Jumalapa lähettää! Opetuslapsi Evankeliumin eteenpäinvieminen annettiin opetuslapsille. Jeesus ei rajoittanut tehtävää vain joillekin kommandoryhmille tai lähetyshulluille vaan tavallisille ihmisille, jotka ottavat Jeesuksen sanat vakavasti. Ainoa kriteeri oli/on: "Oletko Jeesuksen opetuslapsi?" Opetuslapseus on enemmän kuin vain osallistumista viikoittaisiin seurakuntarientoihin tai olemista seurakunnan jäsenenä. Opetuslapseus on sitoutumista Jeesukseen, päivittäistä Jeesuksen seuraamista yhdessä muiden uskovien kanssa. "Seuraa Minua ja Minä teen sinusta ihmistenkalastajan" on opetuslapsen elämää. Jokainen Jeesuksen opetuslapsi muuttuu siten Mestarinsa kaltaisuuteen: ei elämään itsellensä mieliksi vaan palvelemaan muita ja viemään voimallista sanomaa lähimmäisille, jotka ovat kiiruhtamassa kohti iankaikkista myrskyä. Seurakunta, Jumalan pelastusvene Yksin ei pitkälle pätkitä, ja siksi Jumala on tarkoittanut sinut ja minut uskovien yhteyteen. Raamattu neuvoo meitä kokoontumaan yhteen ja jakamaan jokainen sitä, mitä on saanut Herralta yhteiseksi rakennukseksi. Tällä tavoin huolehdimme seurakunnan päätehtävästä - Jumalan pyhien varustamisesta palvelustyöhön. Seurakunta on väliaikainen Jumalan maanpäällinen pelastusvene iankaikkisuutta varten. Jos tämä näky unohdetaan, niin kaikki muu harrastelu on turhaa. Seurakunta & lähetys Kun seurakunta kasvaa määrällisesti ja laadullisesti (hengellisestä lapsesta aikuisuuteen), se väistämättömästi tuottaa hyvää hedelmää Herralle ja sitä kautta myös lähetystyöhön. Apt. 13. luvussa jopa kaksi viidestä erotettiin lähetystyöhön. Maallisetkin firmat tietävät tämän! Ne lähettävät parhaat edustajansa valloittamaan uusia markkina-alueita. Näin meidänkin tulee nähdä tämä Herran matematiikka, missä antaessaan saa. Olen useasti nähnyt sen totuuden, että siellä missä Jumalalle on luovutettu parasta, siellä on nähty uusia siunauksia ja hedelmiä. Inhimillisesti katsoen palvelijan lähtö paikkakunnalta tekee ison aukon seurakuntamuuriin, mutta Herra on valmistanut uusia jäseniä täyttämään nuo syntyneet aukot. MuslimitIslam leviää Ennen toista maailmansotaa Euroopassa oli hyvin vähän muslimeja. Tänään muslimeja on Ranskassa arviolta 3 miljoonaa, Saksassa 2 miljoonaa, Iso-Britanniassa 1,5 miljoonaa. Enää islam ei ole vain "jossain siellä kaukana", vaan usein jopa Suomessa tapaa muslimeja ja erityisesti muslimiuskoon kääntyneitä suomalaisia naisia. Tämä on yksi tapa, mitä muslimit käyttävät levittääkseen uskoaan. Toinen merkittävä kulttuuria muokkaava käytäntö on rakentaa moskeijoita kaupunkeihin. Kolmas levittäytymistapa tapahtuu tietysti syntyvyyden kautta. Muslimeilla on muuta väestöä huomattavasti enemmän lapsia. Tämä vaikuttaa myös lasten koulunkäyntiin ja erityisesti muokkaa koulujen käytäntöä ruokalistoja ja aamuhartauksia myöten. Miten vastata muutokseen? Nämä muutokset ovat suuri haaste seurakunnille. Keskivertomuslimi tuntuu pitäytyvän lujemmin koraaniinsa kuin eurooppalainen kristitty Raamattuunsa. Jotkut jopa sanovat, että Allah onkin sama jumala, kuin mihin kristityt uskovat. Jos sinulle tulee tuollainen kysymys vastaan, niin kysy, onko Allahilla poikaa? Muslimeille on kauhistus, että Jumalalla olisi poika. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä." 1Jh 2:23 Esirukous Kun uskovat ympäri maailmaa alkoivat rukoilla säännöllisesti muslimien puolesta eri rukouskampanjoiden innoittamana, lähetystyöntekijät kertoivat yhä useamman kääntyneen Jeesuksen luo. Esim. Tunisiassa on tullut viimeisen puolentoista vuoden aikana kymmenittäin ihmisiä uskoon. Useissa tapauksissa muslimi on nähnyt ilmestyksen tai unen Jeesuksesta, ja myöhemmin hän on tavannut uskovan, joka on johtanut henkilön lopulta Jeesuksen luo, vähän samaan tapaan kuin Apostolien teoissa Pietari todisti Korneliukselle, joka enkelinäyn johdosta oli valmis kuulemaan evankeliumia. On huomioitavaa, että erityisesti ilmestykset ja unet ovat olleet valmistamassa henkilöä uskomaan evankeliumin. Nuo ilmestykset ja unet ovat selvästi vastauksia rukouksiin noiden alueiden ihmisten puolesta. On kuin sodassa, missä maan valloitusta pohjustetaan pommituksilla, ja sen jälkeen jalkavoimat valtaavat alueen. Oletko sinä Jumalan jalkamies tämän suurimman uskontoryhmän saavuttamiseksi? Jumalan voima On selvää, että Jumalan todistajat joutuvat kärsimään vainoja erityisesti muslimityössä. Kuitenkin Raamattu sanoo, että "kaikki jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi". 2Tim 3:12. Evankeliumi on aina loukkauskivi olipa ihminen muslimi, nimikristitty tai julkisyntinen. Meidän ei tulisi laimentaa evankeliumin viiniä omilla kompromisseillamme. Eräs lähettimme joutui pidätetyksi muslimimaassa. Hän oli jäänyt kiinni evankelioinnista. Korkea-arvoinen virkailija saikin kuulla yllättävän kysymyksen: "Mikä teidän nimenne on?" Virkailija joutui hiukan hämilleen ja kysyi, miksi tämä evankelista kysyi hänen nimeään. Siihen hän sai seuraavanlaisen vastauksen: "Minä olen Jumalalta saanut käskyn kertoa evankeliumia ja haluan tietää, kuka estää minua tästä työstä. Viimeisellä tuomiolla Jumala tulee kysymään minulta: "Mikset tehnyt kuten Minä käskin?" Tuolloin kerron teidän nimenne, että estitte toteuttamasta Jumalani käskyä. Tähän virkailija hätääntyneesti vastasi: "Ei, ei, älkää kertoko minun nimeäni, menkää, menkää pois tehtäviinne..." |