OM-uutiset 2/2002

PEITETTY JEESUS

Juhani Ahola

KERROSTEN ALLA Jos haluat tutustua Jeesuksen ajan Jerusalemiin niin sinun tulee mennä useita metrejä nykyisen Jerusalemin alapuolelle. Jotta löytäisit "alkuperäisen" on sinun kaivauduttava syvälle ja poistettava ylimääräinen maa-aines ja sora. Samoin seurakuntana meille on kertynyt paljon perinnäissääntöjä jotka peittävät alkuperäisen uskonelämän ja Kristityn vapauden. Vuosisadat ovat tuoneet monenlaisia traditioita, jotka peittävät tai estävät meitä näkemästä Jumalan tarkoitusperiä.
Surullisin asia isien perinnäissäännöissä on se kun ne estävät evankeliumin kirkastumisen uskomattomille.

PEITE LÄHETYKSESSÄ
Vuosisatojen ajan lähetys oli pääasiassa ns. kolonialismia. Isäntämaan tavat ja kulttuuri vietiin lähetyskentille lähes sellaisenaan: rakennettiin samanlainen kirkko ja opetettiin samanlaiset kirkolliset tavat kuin kotimaassa sen kummempia ajattelematta. Evankeliumi meni eteenpäin, mutta pakanan oli tultava ensin "samanlaiseksi", toiseksi minun kirkkokuntani kaltaiseksi ja vasta kolmanneksi uskovaiseksi. ENTÄ TÄNÄÄN?
Tämä ei ole ennenkuulumatonta tänäänkään vaikkakin suurin osa lähetysjärjestöistä on jo hylännyt kolonialistisen ajattelun. Lähetin ja lähetyksen tulee havaita ja tunnistaa mitkä tavoistamme liittyy omaan kulttuuriimme ja kansallisiin sekä kirkkokunnallisiin tapoihin. Mikä on välttämätöntä? Tämä oli tuttu aihe myös alkuseurakunnan messiaanisille juutalaisille, jotka olisivat voineet päättää että pakanoidenkin oli pidettävä juutalaisuuteen liittyvät isien perinnäissäännöt (Apt. 15). Lähetystyön tulee ennen kaikkea olla perustamassa ja tukemassa paikallista seurakuntaa ja sen omaa identiteettiä. Ajattele vaikkapa muslimikäännynnäistä. Jo se että muslimi kääntyy kristityksi on iso asia, mutta jos hänen täytyy jättää myös suurin osa hänen kansallisesta identiteetistään niin kynnys on todella korkea. Jos haluat kokea hiukan miltä muslimista tuntuu, niin kerropa tutuillesi, että olet vaihtanut kirkkokuntaa, niin jo se saa mielenkiintoisia reaktioita aikaan uskovien piirissä. Mikä kohu syntyykään muslimiyhteisössä, jossa joku vaihtaa uskontoa.

PEITE SEURAKUNNASSA
Jeesus on osaksi peitetty myös Suomessa, mutta sitä on ehkä vaikeampi havaita, koska olemme niin tottuneita siihen. Mielenkiintoista on se, että peitteeksi tulee usein joku aivan harmiton ja jopa hyvä asia. Peite estää ihmisiä näkemästä kaavun alla olevaa alkuperäistä uskoa ja vapautta. Otan seuraavassa muutamia peitteitä, joiden alla Jeesus on:

1. USKONNOLLISUUS
Vanha ihminen meissä pyrkii tuottamaan omaa uskonnollisuutta (Kol 2:20-23). Ulkoiset seikat tulevat sisäisiä asioita tärkeämmäksi. Usko tai älä me saamme jopa pukeutumisesta lain. Milloin mikäkin väri on pyhempää kuin toinen. Vaikkei yhteisössä olisikaan varsinaista säädöstä niin puhumaton laki heijastuu ihmisten reaktioista. Jeesuksen ja opetuslasten vapaus suututti eniten uskonnollisia, ei tavallisia ihmisiä!

Vastaavasti Jeesuksen kovimmat reaktiot kohdistuivat juuri uskonnollisuuteen joka pyrki tukahduttamaan aidon uskonelämän.

2. MUSIIKKI
Musiikki on jakanut useita seurakuntia viimeisen vuosikymmenen aikana. Seurakunnan nuorempi väki on yllättäen tuonut ylistysmusiikin kirkkoon ja urkujen eteen onkin tuotu rummut! Nuorempi sukupolvi ei ehkä ole kokenut oloaan kotoiseksi parisataa vuotta vanhojen virsisävellysten ja urkumusiikin lomassa. Aika ihme, eikö totta? Musiikki on muuten hyvä mittari seurakunnalle: jos vilkaiset ympärillesi ja huomaat, että suurin osa vierelläsi olevista ihmisistä on saman vuosikymmenen nuoria kuin sinä, niin voisiko olla, että musiikki on myös suuntautunut samalle ikäryhmälle. Huomaatko kuinka hyvä asia voi tehdä seurakunnan sokeaksi näkemään muut ikäryhmät? Virret ja hymnit ovat hienoja, mutta ne eivät ole ainoa oikea tapa laulaa Herralle. Musiikkia on monenlaista. Herätykset ovat yleensä synnyttäneet aivan uusia lauluja ja sävellyksiä. Esim. D.L. Moodyn kaveri Ira Sankey otti kapakkalaulut käyttöönsä muuttaen vain niihin hengelliset sanat. Samoin teki myös Luther.

KENEN KALTAISUUTEEN?
Laitamme helposti identiteettimme johonkin muuhun kuin Jeesukseen. Kaikilla seurakunnilla on säädöksiä ja niin tulee ollakin. Mutta kun säädökset ja ns. kirkkojärjestys tulee laiksi ja jopa menee Raamatun sanan edelle, niin aito Jeesus on piilotettu tai ainakin peitetty turhilla kaavoilla. Uskovan ja seurakunnan tulee kommunikoida Jeesus tämän ajan ihmiselle, tämän ajan kielellä. Ajattelepa läheistäsi joka on hiukan kallellaan uskon asioihin. Mihin uskovien yhteyteen veisit hänet niin ettei sinun tarvitsisi anteeksipyydellen selitellä muotomenoja?

Paavalilla oli selvä tavoite julistaa ensinnäkin Kristusta ja Häntäkin ristiinnaulittuna (1Kor. 2:1-2) ja toiseksi kommunikoida Jeesus kullekin ihmisryhmälle sopivalla tavalla;: "olen ollut juutalaisille ikään kuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikään kuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset" (1Kor. 9:19-23).

ABORIGINAL
Aidot uudistukset tuovat aina esiin alkuperäistä, sitä mitä alussa on ollut, tämän ajan ihmiselle tämän ajan kielellä. Jeesus sellaisena kuin Hän on.

1Jh. 2:7 "Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet."

Syyllisyys ja vastuu

Pirjo Alajoki

Lastenpsykiatri Tuula Tamminen pohti hiljattain syyllisyyttä lasten tekemien järkyttävien väkivaltatekojen herättämänä. Hän sanoo näin: "Lasten ja nuorten erilaisista ongelmista puhuttaessa yhä useammat aikuiset vastaavat, ettei saa syyllistää – ei vanhempia, ei opettajia, ei virkamiehiä, ei meitä! Mitä tämä on? Kyky tuntea syyllisyyttä on aina osoitus inhimillisestä kypsyydestä, vastuullisuudesta. Lapsen kehityksessä on tuiki tärkeää, että hän vähitellen oppii tuntemaan syyllisyyttä ja siten kantamaan vastuun teoistaan."

Syyllisyyden tuoman tuskan kanssa on vaikea elää ja siksi on helpompaa sysätä se jonkun toisen harteille.

Freud piti aikoinaan suurena keksintönään sitä, että ihminen itse ei ole tehnyt mitään väärin, vaan hänelle on tehty väärin. Tätä ihmisen vapauttamista syyllisyydestä, moraalisesta vastuusta ja erityisesti synnistä tervehdittiin suurella ilolla, sillä onhan paljon parempi olla sairas kuin syntinen ja syyllinen! Jos elämästä leikataan pois vastuu, syntisyys, hän ei kuitenkaan vapaudu oikeasti, vaan putoaa tyhjän päälle ja alkaa kellua vastuuttomuuden kevyessä olotilassa. Jos kaikki ongelmat nimetään sairauksiksi, niiden yhteys moraaliseen perustaan katoaa. Kuitenkin kaikilla ihmisen tekemisillä on moraalinen ulottuvuus. Muutos kohti toipumista alkaa, kun ihmistä autetaan hyväksymään eikä torjumaan syntisyytensä.

Syyllisyyden käsitteleminen
Kun ihminen on tehnyt jotakin väärin, hän usein ensimmäiseksi yrittää peittää tekonsa keinolla millä hyvänsä. Näin teki Daavid tehtyään aviorikoksen Batseban kanssa. Hän käytti yhä järeämpiä keinoja välttääkseen vastuun ja oman syyllisyytensä kohtaamisen. Vastuun välttäminen johti kuitenkin yhä syvemmälle vääryyden tiellä ja seurauksena oli järkyttävä tragedia. Ihminen myös pelkää paljastumista, miettii ja pohtii mielessään tekoaan ja toivoo, että sitä ei olisi koskaan tapahtunut. Joskus asiat eivät anna hänelle yön päivän rauhaa, kaikesta jossittelusta ja asioiden vääntämisestä huolimatta hän ei saa itselleen rauhaa eikä pääse niistä vapaaksi. Ihminen on kokonaisuus ja silloin, kun hänen psyykensä kärsii tunnontuskista, myös ruumis saa siitä osansa ja päinvastoin. Syyllisyys painaa ihmistä niin, että hänen voimansa uupuvat, koska siitä kuluu niin paljon tähän sisäiseen työskentelyyn, joka ei kuitenkaan tuota hänelle minkäänlaista helpotusta, päinvastoin. Vaikka ihminen kuinka kieriskelee syyllisyyden aiheuttamissa tunnontuskissa, hän ei pääse niistä eroon eikä vapaaksi, ennen kuin hän joutuu Jumalan puhutteluun asiasta. Meille voi tätä Jumalan puhuttelua olla opetus, jota saamme, Raamatun sana tai kirja, jota luemme, hyvän ystävän kanssa keskustelu, sielunhoitaja tai terapeutti.

Syyllisyyden suhteen Jumala ja hänen sanansa on korkein tuomari, ei meidän oma tai toisten omatunto, sillä omatunto ei ole erehtymätön eikä yleispätevä "Jumalan ääni". "Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken" sanotaan 1 Joh.3:20. Koska omatunto voi erehtyä, on tärkeää julistaa totuutta (2 Kor.4:2), sillä ilman sitä omatunto menee harhaan (Joh.16:2).

Omatunto voidaan myös turmella olemalla jatkuvasti ja tietoisesti tottelematon Jumalan totuudelle ja sulkemalla se pois elämästään. Tällöin omantunnon kyky erottaa selvästi oikea ja väärä heikkenee (Room.1:18-21). Se johtaa lopulta omantunnonelämän täydelliseen rappiotilaan.

Syyllisyys on sisäinen hälytysjärjestelmä, jota ei ole tehty sivuutettavaksi, vaan toteltavaksi. Se on yllyke, joka tyrkkii meitä kohti parannusta ja anteeksiantoa. Murhe ja katumus ovat ensimmäiset askeleet kohti parannusta, sydämen muutosta (2 Kor.7:9-10). Jumalan mielen mukainen murhe johtaa parannukseen, mutta maallinen murhe tuottaa kuoleman, sillä se on itsekeskeistä ja hyödytöntä asioiden vatvomista ilman aikomustakaan tehdä parannusta.

Murhe on aito katumuksen tunne, joka ei ole itsekästä, sillä se johtaa anteeksipyyntöihin ja omien tekojen korjaamiseen. Katumuksesta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, ellei se johda tekoihin. Se voi saada ihmisen jatkuvasti pysähtymään ja sitten kuitenkin jatkamaan samaa väärää tietä eteenpäin. Parannuksen teko on teoiksi muunnettua murhetta. Ainoa todellinen anteeksipyyntö menneistä vääristä teoista on se, että jatkossa toimii oikein, kuten Martti Luther sanoi: "Se, ettei enää tee väärin, on todellinen parannus". Parannus merkitsee täyskäännöstä. Se on kaksipuolinen siten, että ihminen kääntyy pois synnistä ja toiselta puolen kääntyy uskoen Jumalan puoleen. Kun ihminen tekee parannuksen, hän korjaa asiat, jotka voidaan korjata tai hyvittää heti eikä vasta vuosien päästä. Ilman parannuksen tekoa ihminen jää kiinni syyllisyyteensä.

Aidon ja väärän syyllisyyden ero
Väärän syyllisyyden ehkä suurin ongelma on siinä, että se peittää alleen todellisen syyllisyyden ja ne todelliset synnit, joiden suhteen meidän tulisi kuulla Jumalan ääni ja joista meidän pitäisi tehdä parannus. Ihmiset voivat kokea syyllisyyttä aivan uskomattomista asioista, joilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä todellisen syyllisyyden kanssa. Vaikeus on siinä, että ihmiset eivät salli koskea niihin varsinaisiin syihin, vaan loukkaantuvat, jos niistä sanotaan totuus. Terve omantunnon ääni kertoo kasvun ja toipumisen mahdollisuuksista ja silloin me emme käpristy pelon valtaan uskaltamatta tehdä mitään. Meidän tulisi hiljentyä ja kuunnella Jumalan ääntä, jotta tietäisimme, mitä hänellä on meille sanottavana. Tämä on meille avoinna oleva tie käsitellä syyllisyyttä, joka on inhimillisen aateluuden merkki. Se johtaa meidät kasvuun, sisäiseen vapautumiseen ja uudenlaiseen Jumalan tuntemiseen.