Takaisin

OM-uutiset 6/2000

Itsetunto Jeesuksessa, Juhani Ahola

Käyttääkö Jumala epätäydellisiä ihmisiä?, Asko Alajoki

Israel, Juhani Ahola

Miksi työntekijöitä ei ole enemmän?, George Verwer


Itsetunto Jeesuksessa

Pääkirjoitus: Juhani Ahola

1Sam 17 muistamme kuinka israelilaiset sotivat filistealaisia vastaan. Sota oli hyvin poikkeuksellinen, tällä kertaa koko Israelin armeija oli kauhuissaan filistealaisten läsnäolosta. Eikä tilannetta helpottanut suinkaan se, että Goljat tuli haastamaan israelilaiset taistoon. Kaiken tämän jälkeen jae 12 sanoo: MUTTA Daavid ... tuli ja voitti koko potin. MIKSI vain hän kykeni kohtaamaan tuon vihollisen?

Rakastettu

Daavidin ihmetellessä israelilaisten sotimista ja kysyessä: "Missä pojat mättää?" Hänen veljensä mollasivat häntä ja osoittivat "veljellistä" rakkautta haukkumalla häntä. Moni meistä muuten jättäisi tuossa vaiheessa aikeensa ja palaisi kotiinsa. Mutta ei Daavid. Tiedätkö miksi? Väitän, että tuo ei ollut ainut kerta kun Daavid koki halveksuntaa tai hylkimistä. Luvussa 16 Samuelin tullessa voitelemaan kuninkasta Daavidia ei edes laskettu ensin veljien joukkoon. Uskon, että Daavid oli paimenessa ollessaan käsitellyt tuon hylkäämisen ja halveksunnan Hänen kanssa, joka ei meitä hylkää eikä jätä. Jopa Daavidin nimi paljastaa sen: Daavid= rakastettu, mielitietty. Psalmit paljastavat myös tämän; 23:5 "Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen."

Daavid oppi nauttimaan Jeesuksen seurasta erityisesti vaikeuksien ja jopa vihollisten läsnäollessa. Hänen itsetuntonsa oli Messiaassa. Väitän, että tämä on yksi suurimpia syitä miksi Jumalan sotarinnassa ja erityisesti lähetyksessä on niin vähän taistelijoita ja varsinkin MIEHIÄ. Jo pieni ulkoinen vastustus saa meidät luopumaan ja kääntymään. Ja kuitenkin Raamattu ilmaisee, että jokainen uskova on JO taistelussa mukana tahtoipa hän sitä tai ei.

Goljat ja sisäinen vihollinen

Mikä on rakastetun ja mielitietyn vastakohta? Se on maanpakolainen eli siis hyljätty ja sitä juuri Goljatin nimi merkitsee. Rakastettu voitti hyljätyn.

Suurin vihollinen ei ole suinkaan ulkoinen vaan sisäinen. Ulkoiset vaikeutemme paljastavat meille meidän sisäisen tilamme, joka on paljon vaikeampi kohdata kuin ulkoinen. Ulkoisia voimme paeta hetken aikaa, mutta sisäinen matkustaa samalla lipulla mihin ikinä menemmekin. Mikä lääkkeeksi?

Samaa mieltä

Meidän ongelma ei ole useinkaan tieto. On tärkeää, että tietomme on oikeaa, mutta meidän on usein vaikeaa olla samaa mieltä Jumalan kanssa itsestämme. Kreikan sana tunnustaa [homologeo] tarkoittaa sanoa samaa, olla samaa mieltä. Meidän tulisi olla samaa mieltä Jumalan kanssa itsestämme. Sitähän myös synnin tunnustus on: "Olen samaa mieltä Jumalan kanssa omasta tilastani." Olet jo paljastettu Jumalan edessä, joten mitä voisit vielä piilotella?

Mitä enemmän hyväksyt Jeesuksen ajatuksia itsestäsi ja koet Hänen hyväksynnän sitä paremmin voit kohdata myös ulkoiset esteet. Kun koet syvästi, että olet Jeesuksen mielitietty ja Hänen hyväksymä sinun eteesi saa tulla vaikka jättiläisiä ja ne eivät estä sinua toimimasta. Jeesus on kokenut jo hylkäämisen sinun puolestasi (Ps. 22:2; Mt. 27:46) joten kenenkään ei tarvitse enää olla hyljätty (Goljat).

Jatkuva mielenmuutos

Daavid kasvoi vähitellen ja niin sinäkin muutut mielenuudistuksen kautta (=parannus) vastaanottamaan uskossa Jeesuksen ajatukset itsestäsi. Tässä esim. kolme vaikeutta vastaanottaa tuo ehdoton armo ja hyväksyntä.

1. Modernismin tuloksena mittaamme itseämme tekemisellä eikä niinkään olemisella. Mitä teen sitä olen ja niinpä kaikki epäonnistumiset vaikuttavat itsetuntoomme tuhoavasti. Olen hyväksytty vain onnistumisten kautta ja kuka voi tuon täyttää?

2. Perheen ajatusmallit: "Selkäytimestäsi" tulee usein reaktioita, joita et voi käsittää. Joillakin meillä on jo lapsuudesta syötetty väärää kuvaa itsestämme ja tuo kuva ei muutu hetkessä.

3. Fantasia maailma: Luonnostamme haluamme paeta arkielämän vaikeuksia ja näin unohtaa nuo arjen Goljatit.

Tämä on Suomen no. 1 ongelma ja rukoukseni on, että opit kuuntelemaan Jeesusta: Mitä Hän sinusta ajattelee.

Takaisin ylös


Käyttääkö Jumala epätäydellisiä ihmisiä?

Asko Alajoki

Tämä kysymys askarruttaa varsinkin, jos elämässä on tapahtunut epätoivottuja asioita. Saatamme kysyä, olenko kelvollinen, voiko Jumala käyttää vielä minua?

Jumala haluaa käyttää ihmisiä ja myös epätäydellisiä, sillä täydellisiä ihmisiä ei taida olla olemassa, ellei Adam ollut sitä heti luomisen jälkeen. Raamatun ihmisissä oli monia tavallisia ja epätäydellisiä ihmisiä, joita Jumala käytti. Profeettojen, kuninkaiden tai apostolien elämästä voi havaita heidät usein tavallisiksi ihmisiksi, joista moni oli valmis Jumalan avulla tekemään epätavallisia tekoja. Jumala haluaa kutsua meitäkin, tavallisia ja epätäydellisiä ihmisiä tekemään epätavallisia tekoja Jumalalle.

Jumala käyttää myös hallitsijoita ja niitä joille hän on antanut mahdollisuuden hallita silloinkin, kun vallanpitäjä ei tunne Jumalaa. Monet Vanhan testamentin pakanakansojen hallitsijoista täyttivät Jumalan heille antamaa tai sallimaa tehtävää. Jumala salli heidän hyökätä Israelin kimppuun ja kurittaa maata , että Israel kääntyisi taas etsimään apua elävältä Jumalalta.

Jumala käytti myös Israelia ja sen johtajia käymään sotia ja tarvittaessa tuhoamaan kansoja, joiden synnin määrä oli täyttynyt. Jumala käyttää siis kaikenlaisia ihmisiä, jotta hänen suunnitelmansa toteutuisivat.

Erityisesti Jumala käytti niitä ihmisiä, jotka tunsivat Jumalan ja palvoivat häntä. Vanhan testamentin puolella he olivat usein profeettoja tai hallitsijoita ja Uudessa testamentissa Jumalalle uskollisia kristittyjä.

Ketä Jumala käyttää?

Raamatun henkilöistä löydämme joukon yhteisiä tunnusmerkkejä. Nämä ominaisuudet tekivät heistä Jumalalle käyttökelpoisia.

1. He olivat valmiita sanomaan Jumalalle kyllä, kun Jumala kutsui heitä tehtävään. Näin tekivät Jeesuksen opetuslapset, kun Jeesus kutsui heitä seuraamaan itseään. Kutsuttuja oli varmaan enemmänkin, mutta he eivät lähteneet seuraamaan Jeesusta.

2. Kutsumisen esteenä ei ollut ikä. Jumala kutsui kaikenikäisiä, nuoria, lapsia ja vanhoja, useimmiten nuoria miehiä.

Jeremia oli nuori, kun hänet kutsuttiin. Hän yritti estellä sanomalla, ettei hän osaa puhua. Jumala ei hyväksynyt nuoruutta esteeksi ja käski puhua, mitä Hän antoi puhuttavaksi. Jumala lupasi olla Jeremian kanssa ja suojella häntä, sekä kielsi häntä pelkäämästä.

Mooses oli kutsuttaessa jo 80 vuotias ja hänkin esteli, sanoen ettei hän osaa puhua. Mutta tämä ei riittänyt Jumalalle esteeksi. Mooses sai avukseen veljensä Aaronin, joka osasi puhua.

Jumala kutsui maanviljelijöitä suoraan puintitöistä kuten Gideonin, joka vapautti Israelin vihollisen hallinnasta. Myös profeetta Elisa kutsuttiin kyntötöistä seuraamaan Eliaa ja ottamaan profeetan tehtävän.

Samuel kutsuttiin jo lapsena tuomaan viestiä kasvattajalleen pappi Eelille, joka ei pitänyt kuria pojilleen. Samuel oli Eelin neuvosta valmis sanomaan Jumalalle: "Puhu palvelijasi kuulee". Samuelista tuli Israelin profeetta. Myös Daavid voideltiin kuninkaaksi hän oli vielä hyvin nuori.

3. Kaikkia, joita Jumala kutsui, Hän valmisti tehtävään usein jo ennen kutsumista ja/tai kutsumisen jälkeen.

4. Jumala kutsui usein ulkonaisesti tavallisia ihmisiä ja monesti vielä inhimillisesti heikkoja.

Kaikkien, joita Jumala on käyttänyt on täytynyt ensin sanoa kyllä Jumalalle. Kristitylle uskoon tulo on ensimmäinen askel, missä suostumme Jumalan tahtoon. Kristityn on sanottava vielä kyllä Jumalalle, kun Jumala kutsuu kristittyä palvelukseensa. Usein puhutaan Jumalalle antautumisena, kuuliaisuutena siihen, mihin Jumala kutsuu. Kristityille on annettu Raamattu, josta voimme oppia, mikä meidän tehtävämme kristittynä on.

Ketä Jumala ei käytä työtoverinaan?

1. Jumala ei voi käyttää ihmistä, joka ei suostu olemaan käytettävissä. Jumalalla on meille jokaiselle tehtävä, jos olemme valmiita suostumaan siihen, mihin Jumala meitä kutsuu. Jumala on antanut lähetyskäskyn kaikille kristityille, ei ainoastaan joillekin erityisille ihmisille. . Jokainen meistä voi rukoilla lähetystyön puolesta. Me voimme myös uhrata lähetystyölle mahdollisuuksiemme mukaan.

Jos olemme Jumalalle käytettävissä Hän voi johtaa meidät lähtemään lähetyskentälle. Lähetystyössä tarvitaan lähettejä ja myös lähettäjiä. Molemmat tehtävät ovat yhtä arvokkaita.

2. Saul on esimerkki ihmisestä, jonka Jumala ensin valitsi ja sitten hylkäsi, koska hän ei ollut valmis tekemään, mitä Jumala häntä käski. Hän pelkäsi enemmän ihmisiä kuin Jumalaa. Saul on myös esimerkki siitä, että vaikka hänet hyljättiin, hän ei jättänyt kuninkuuttaan, vaan oli kuninkaana kuolemaansa saakka. Jumala salli hänen olla kuninkaana ja salli hänen kuolla taistelussa.

Se että joku on tietyssä tehtävässä ei tarvitse merkitä, että hän on siellä Jumalan tahdosta. Usein Jumala ei poista pahaa hallitsijaa, vaan monesti hän saa hallita hyvinkin pitkään. Tästä on useita esimerkkejä Israelin kuninkaissa. Historiasta ja omasta ajastamme voimme nähdä samanlaisia esimerkkejä. Jumala voi sallia pahalle pitkiäkin aikoja hallittavaksi.

Samanaikaisesti hyvällä hallitsijalla voi olla monia vaikeuksia. Hyvä hallitsija voi vaikeuksien kautta oppia luottamaan Jumalaan tai häntä koetellaan, onko hän uskollinen Jumalalle vai ei.

Jumala koettelee ihmistä, jota hän käyttää. Haemmeko silloin apua Jumalalta vai jostain muualta? Hän voi koetella kiroammeko me Jumalan vai luotammeko Häneen loppuun saakka. Jostain syystä Jumalan vastaus tuntuu usein viipyvän, ja tulee vasta silloin, kun meillä ei ole enää ketään muuta kuin Hänet, mihin turvata.

Jumala haluaa nähdä olemmeko todella kuuliaisia hänelle kun siitä on meille inhimillistä haittaa. Hänellä on tehtävä kaikille ihmisille ja haluaa, että olisimme hänen käytettävinään. Erityisen kutsun Hän antaa niille, jotka ovat valmiita ottamaan tämän tehtävän vastaan.

Takaisin ylös


Israel

Ei tarvitse olla iso profeetta ymmärtääkseen läpi Raamatun ilmoitettuja profetioita. Mooses puhui Israelin lasten vaikeista ajoista lopunaikoina 5Moos 4:30, Sakarja 12 Jerusalemin olevan kompastuskivi kansoille ja kansallisten joukkojen hyökkäyksen Jerusalemia vastaan, Sak 14:2. Myös Hesekiel sai nähdä näitä lopunajan näkyjä. Daniel 12 kertoo kuinka Israelin luottaessa omaan voimaansa sen oikean käden voima murretaan. Pakanain ajat ovat täyttymässä ja evankeliumi on menossa kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

Nämä seuraavat artikkelit ovat ystävieni omaa kokemusta pitkäaikaisesta työstä tuon kansan keskellä. TV:n uutiset ovat isoa liiketoimintaa kuka saa näyttävimmät kuvat eetteriin ja näin itse asiassa lisäävät levottomuuksia, koska fanaatikot haluavat aina myös julkisuutta.

Israel ja pakanuus

OM Israel

Monet israelilaiset ovat kiinnostuneita New Agesta, buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta, sekä transsimusiikista, teknoshamanismista ja huumeista.

Lähdin uuden vuoden (Rosh Hashana) viikonloppuna New Age -festivaaleille pienen tiimin kanssa, jossa oli lisäkseni 3 OM:laista ja kaksi israelilaista. Tapahtuma pidettiin Harmagedonin laaksossa. Paikalle odotettiin noin 15 000 ihmistä, ja paikalla saattoi hyvinkin olla tuo ihmismäärä.

Festivaaleilla oli paljon konsertteja, meditaatiopisteitä, transsitanssialueita, New Age -hierontaa ja parannustelttoja, New Age -kojuja, joissa oli mm. kirjoja ja tarot-kortteja, puuhapaikkoja lapsille, muta-allas, jossa puolet ihmisistä oli ilkosillaan jne. Paikalla oli kaiken ikäisiä ihmisiä: teini-ikäisiä ja kokonaisia perheitä, joista osalla oli mukana jopa pikkulapsia ja vauvoja.

Tapahtuma oli järkyttävintä ja sydäntä raastavinta, mitä olen koskaan nähnyt. Israel myi itseään epäjumalille ilolla ja innolla. Intiassa asuvat nuoret israelilaiset, jotka ovat usein ateisteja tai agnostikkoja, kääntyvät buddhalaisuuteen tai hindulaisuuteen. Tämä on jo tarpeeksi paha asia. Kauhistuttavinta on kuitenkin se, että he ovat tuoneet nämä uskonnot mukanaan Israeliin, lisänneet siihen omia perinteitään ja muuttaneet sen uudeksi juutalaisuudeksi.

Uuden vuoden aattona kuulin erään yhtyeen laulavan päälavalla laulua, jossa sanottiin: "Olin matkalla. En välittänyt tiestä, ja mutta sitten sain tietää, että Jumala on yksi." Ajattelin, että ainakin jotkut uskonnolliset juutalaiset lauloivat uuden vuoden aattona. Sitten laulu jatkui ja siinä kerrottiin Sivasta, hindujen tuhoaja- ja uudelleenluojajumalasta, ja hänen puolisostaan Parvatista. En voinut uskoa korviani, joten kysyin miksaajalta, olinko kuullut oikein. Hän sanoi: "Kyllä, Jumala on yksi. Elohim, Siva, Parvati, Buddha ja muut ovat yhtä, ja me olemme yhtä heidän kanssaan." Yhä uudestaan lauluryhmät ja puhujat palvoivat hindujumalia, Gaiaa, maan jumalatarta, intiaanihenkiä ja jopa Zeusta.

Viimeisenä iltapäivänä kuljin noin 500 ihmisen muodostaman ryhmän ohi. Kuuluttaja neuvoi heitä, kuinka heidän tuli kohottaa kätensä ja rukoilla idän henkeä täyttämään heidät. Hän käski ihmisten rukoilla myös aurinkoa. Huusin hepreaksi: "Mikä tämä idän henki oikein on? Se ei ole meidän henkemme, meidän henkemme on Jumalan Pyhä Henki. Mitä oikein teette?" Ihmiset kielsivät minua pilaamasta heidän voimavaikutuksiaan. Itkin. Taka-alalla seisoskeli joitakin äärimmäisen oikeaoppisia hasidijuutalaisia. Jotkut heistäkin kohottivat käsiään. Sanoin heidän rabbilleen, että Jumala vihasi epäjumalien palvontaa ja kysyin, kuinka he saattoivat tehdä niin. Yksi heistä sanoi, että Jumala vihasi epäjumalia Vanhan testamentin aikaan ja käski israelilaisten tappaa niiden palvojat, mutta nyt ajat olivat muuttuneet. Sanoin, että Israelin tulisi olla valona, ja että meidän pitäisi mennä Intiaan kertomaan hinduille oikeasta Jumalasta, etteivät he rukoilisi omia jumaliaan. Rabbi sanoi, että tämä oli hänen ensimmäinen kertansa tällaisilla juhlilla, ja että hän oli täällä oppimassa. Hän ei kumartaisi jumalia, mutta jos muut tekisivät niin, se ei haittaisi. Hän oli tiedustellut asiaa suurelta ja kuuluisalta rabbilta, joka oli sanonut, että on parempi, jos ihmisellä on joitakin jumalia, kuin että hän on ateisti. Voi meitä.

Kiitän Jumalaa, että meillä mukanamme hepreankielisiä Gurun kuolema -kirjoja, sillä se oli juuri oikea kirja tämänkaltaisten ihmisten saavuttamiseksi. Meillä kaikki kävimme hyviä keskusteluja ihmisten kanssa, ja toivon rukoillen, että ne johtavat joidenkin näiden rakkaiden, eksytettyjen ihmisten pelastukseen. Rukoilettehan erityisesti Orin ja Roin puolesta. Kävimme heidän kanssaan pitkät keskustelut ja he ottivat vastaan tuomamme kirjat.

Oli kauheaa tulla takaisin Haifaan sunnuntai-iltana ja kuulla Jerusalemissa ja muualla maassa tapahtuneista mellakoista ja tapoista. Uskon, että väkivaltaisuudet ja New age -juhla ovat henkimaailmoissa sidoksissa toisiinsa. Kun kymmenettuhannet israelilaiset palvovat demoneita, ei ole ihme että maassa tapahtuu hirveitä.

Jumalan rauhan prosessi

The Watchman International,
Inc., PO Box 3670 Pensacola, FL 32516 USA.
E-mail epa@thewatchman.org

Ratkaisu ongelmaan ei tule tappamalla eikä tuhoamalla. Ei myöskään jakamalla maa; luomalla arabi- ja juutalaisgetto. Pyhä maa on pyhä vain siksi, että se on ainut maa, jota Jumala kutsuu Hänen maaksi. Joel 3:1-2 Varoitettaa, että Jumala tulee tuomitsemaan kansat koska he ovat jakaneet Hänen maansa. "Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon, minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani..."

Konfliktissa ei ole kyse vain roduista eikä politiikasta vaan se on hengellinen. Pääongelma on islamin ja maallisen humanismin hengellinen harha. Jeesus on ainut vastaus Hänen maansa paranemiselle. Ef 4:14-18 "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Tämä on vastaus, jota meidän tulee rukoilla! Koko maailma etsii tänään vastusta tuohon laajenevaan ongelmaan. Meidän tulee rukoilla, että se tapahtuu NYT! Ef 3:10-11 "että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme," 1Kr 12:12-13 "Sillä niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

Vaikka Jumalan tie on ykseys erilaisuuden keskellä, on hyvin tärkeää ymmärtää, että Jumalan tarkoitus on edelleen ykseys ei eristäytyminen. Tämä on haaste meille, erityisesti nuorelle seurakunnalle, jota Jumala on nostattamassa Israelissa. Juutalaisia uskovia kehotetaan pysymään juutalaisina ja arabi (pakana) uskovia arabeina. Jumalan kaipaus on ilmaista todellinen rauhan prosessi Hänen ruumiinsa kautta; rakkauden yhteys juutalaisten ja pakanauskovien välillä; "Yksi Uusi Ihminen." Maailman tulee nähdä todellinen toivo ja esimerkki sovituksesta, Jumalan valtakunta ilmaistuna pelon ja vihan keskellä.

Jeesus muuttaa sydämiä

Kirjoittanana lähetti Israelissa

Kuten tiedätte, maassa on sattunut vakavia levottomuuksia menneellä viikolla. Haifakin sai osansa niistä, joskaan mistään vahingoista ei meidän tietääksemme ole kerrottu. Minulle sattui epätavallinen juttu muutama päivä sitten maassa tapahtuneiden väkivaltaisuuksien ja tappamisten jälkeisenä päivänä. Kävellessäni ylös portaita syrjäistä polkua pitkin minua lähestyi viisi nuorta miestä (neljä heistä oli muslimia), jotka yrittivät saada minut kanssaan poliittiseen väittelyyn. He käyttivät rasistista kieltä ja kirouksia ja yrittivät päätellä, olinko minä juutalainen.

Herra antoi minulle syvän rauhan tunteen, vaikka tunsin itseni uhatuksi. Vielä tätä kirjoittaessanikaan en muista tarkalleen mitä sanoin. Herra antoi minulle luottamuksen puhua rohkeasti ja väittää, etteivät viha ja väkivalta voisi koskaan saada aikaan rauhaa. Sitten kerroin, että ongelmien syynä on kaikkien ihmisten sydämessä oleva synti. Edelleen kerroin, että Jeesus voi antaa rauhan sydämeen sovitustyöllään.

Heidän vastauksensa oli, että islam on tie, joka johtaa paratiisiin islamin rukouksen kautta. Kysyin heiltä, miten he saivat syntinsä anteeksi, mutta he eivät osanneet vastata. Pidin keskustelumme Jeesuksessa ja puhuessani eräs näistä viidestä kuunteli tarkasti. Hän kertoi minulle olevansa arabikristitty (ei uudesti syntynyt).

Voin vain sanoa, että Jeesuksen nimi ja keskustelu Hänestä ja Hänen työstään muutti asenteet ja tilanteen ilmapiirin. Tietyllä hetkellä en enää kokenut uhkaa. Lopuksi eräs heistä kätteli minua lämpimästi ja sanoi "shalom". On vaikea tietää mitä tästä pitäisi ajatella. Yksi asia on varma: Jeesuksen nimellä on voima muuttaa sydämiä. Kiitos Herralle!

Israel Challenge 2001
21.6.-17.7.
Konferenssi: 21.-25.6.
Tiimit 26.6.-17.7.
Viimeinen ilmoittautumispäivä 31.4. 2001 Huomio! Ilmoittautumislomakkeet on silloin oltava Israelissa!

Takaisin ylös


Miksi työntekijöitä ei ole enemmän?

George Verwer
OM:n kansainvälinen johtaja
www.georgeverwer.com
george@verwer.ict.om.org

Olemme yhteydessä seurakunta- ja lähetystoimistoihin kautta maailman ja niille kaikille on yhteistä työntekijöiden tarve. Suuri tarve on pitkäaikaisista työntekijöistä, joilla olisi jonkinasteinen valmius tehtävään.

Pidämme yhteyttä 10/40 ikkunassa työskenteleviin ja on selvää, että siellä tarvitaan tuhansia työntekijöitä vielä niiden lisäksi, jotka lähtevät "teltantekijöiksi". Yleensä luullaan, että tähän mennessä heitä olisi 10/40 Ikkunan alueella paljon enemmän. Minulta kysytäänkin joskus, ’Miksei työntekijöitä ole enemmän, varsinkaan saavuttamattomien kansanryhmien parissa?’

Työskennellessämme ihmisten kanssa kaikkialla maailmassa, olemme havainneet monia syitä siihen, miksei työntekijöitä, varsinkaan pitkäaikaisia, ole enemmän. Uudessa kirjassani Out of the Comfort Zone käsittelen tätä aihetta laajemmin, mutta haluan tässä mainita joitakin esteitä. Uskon, että se auttaa meitä paremmin ’laskemaan kustannukset’ kuten meille kerrotaan Lk. 14:25-33:ssa ja saisi meidät toimimaan ja rukoilemaan viisaammin.

1. Työnäyn puute

Vain harvoilla näyttää todella olevan työnäky lähetystyön tarpeesta sekä sen hämmästyttävistä mahdollisuuksista. Toisilla ei ole näkyä lähettää työntekijöitä varsinkaan omasta seurakunnastaan.

2. Rukouksen puute

Matt. 9:35-38 esittää hyvin selvästi käskyn rukoilla. Huolimatta siitä, että rukouksesta ja joistakin mahtavista rukoustapahtumista ja –liikkeistä puhutaan ja esitetään tilastoja, meidän on myönnettävä, että keskivertoseurakunta ei ole rukoileva seurakunta. Tavallisesti rukouskokouksessa on vain muutamia paikalla ja työntekijöiden ja saavuttamattomien ihmisryhmien puolesta rukoillaan hyvin vähän. Näyttää siltä, että harvojen johtajien ja uskovien, jopa lähetystyöntekijöiden rukouselämä ja palvelutyö on kontrolloitua. Kiittäkää Jumalaa jokaisesta poikkeuksesta, ja toivon sinun olevan eräs niistä, mutta puhun keskivertotapauksista.

Rukousliikkeisiin on myös tunkeutunut ääri-ilmiöitä, jotka ovat saaneet aikaan hajaannusta ja masennusta monien keskuudessa. Tiettyjen äärisuuntien luomat epärealistiset odotukset ovat myös jättäneet monet hämmentyneiksi ja masentuneiksi. Ylistäkää Jumalaa Hänen armostaan ja siitä miten Hän tekee työtä tämän kaaoksen keskellä.

3. Jumalan kansan apatia

Luulen jokaisen olevan yhtä mieltä siitä, että aptia on ylivoimaisesti suurin este kaikelle, mitä haluamme tehdä Valtakunnan hyväksi. Tämä on eräs syy, miksi joissakin paikoissa painotetaan suuresti rukousta herätyksen puolesta. Jotkut ovat ihmetelleet miksi olen joskus yhteistyössä henkilöiden tai seurakuntien kanssa, jotka näyttävät edustavan äärisuuntauksia, ja voin vain sanoa, että yritän pysyä yhteydessä koko Kristuksen ruumiin kanssa. Joku on joskus sanonut (luultavasti veli Andreas), ’On helpompi rauhoittaa fanaatikko kuin lämmittää ruumis!’ Kuitenkin joku yritti tasapainottaa asiaa ja sanoi, ’Totta kyllä, mutta ainakaan ruumis ei hyppää pystyyn eikä puukota sinua selkään!’

Tunnustan, että olen innoissani kuullessani ihmisten ja seurakuntien heräävän eloon ja rukoilen, että ihmiset ovat harjaantuneita ja koulutettuja, jotta he voivat jatkaa todellisina Jumalan maratoonareina!

4. Raamatullisen anteliaisuuden puute

Jokainen tietää, että varojen puute estää Jumalan työtä ja estää lähetystyöntekijöiden lähettämisen. Huomattavia poikkeuksiakin on, varsinkin kun paikallisseurakunta haluaa rakentaa uuden rakennuksen. Tiedän, että tätä lukee moni antelias henkilö ja kiitän heistä Jumalaa. Tunnen ihmisiä, jotka ovat äärilaitaa kuten minäkin olin (joidenkin mielestä olen vieläkin), koska haluan elää perustarvikkeilla ja antaa kaiken maailman evankeliointiin. Monet ajattelevat, että ilman tällaista ’äärimmäisyyttä’ OM olisi saattanut kuolla kahden ensimmäisen vuoden aikana, kun rahaa tuli niin vähän. Kaikki tutkimukset osoittavat, että vain muutama prosentti varoista menee oman seurakunnan ja oman kansakunnan ulkopuolelle. Tuntuvia poikkeuksia sattuu, kun jossain tapahtuu valtava katastrofi ja rahaa tarvitaan avustus- ja kehitystyöhön. Joidenkin mielestä on parempi lähettää rahaa kuin työntekijöitä, mikä taas on järjetöntä, koska molempia tarvitaan.

5. Legalismi

Jumala käyttää sanaansa ja monia suurenmoisia armoa käsitteleviä kirjoja vapauttaakseen ihmiset legalismista, mutta tie on pitkä ja vaikeakulkuinen. Monet kokevat meneillään olevan armoliikkeen suurena uhkana itselleen. Näyttää helpommalta pitää Jumalan kansa koossa lain ja kaikkien siihen lisättyjen ’tunnuspiirteiden’ avulla, (jotka ovat usein ihmisten keksimiä ohjeita ja sääntöjä) kuin armon, rakkauden, realiteettien ja Pyhän Hengen vapauden avulla. Opimme myös, että armo ilman kurinalaisuutta voi johtaa häpeään. Armo ei syrjäytä Raamatun peruskäskyjä vaan pikemminkin tasapainottaa niitä ja antaa niille oikean arvojärjestyksen.

6. Negatiiviset raportit

Modernin lähetystyön kaltaisessa laajassa liikkeessä esiintyy aina runsaasti huonoja uutisia. Huonot uutiset leviävät tunnetusti nopeammin kuin hyvät ja nyt meillä on vielä netti apunamme. Tavanomainen juoruilu ja väärä informaatio aiheuttavat kuitenkin enemmän vahinkoa kuin netti. Itse puolestani olen epäonnistunut tällä alueella ja viime vuosikymmeninä olenkin yrittänyt painottaa enemmän Hengen kontrolloimaa puhetta. Jotkut seurakunnat lähetettyään työntekijän, joskus vain lyhytaikaisen, ovat lakanneet lähettämästä ketään heidän työntekijänsä palattua huonoine uutisineen tai kenties kärsittyään tappion omassa elämässään. Minusta on selvää, että ilman tarkkanäköisyyttä, armoa ja anteeksiantamusta ei ole tietä eteenpäin.

7. Raamatullinen kompromissi

Luen juuri kirjaa, joka osoittaa, että jopa lähetystyöntekijöiden ja johtajien keskuudessa vallitsee suuntaus pois Jumalan Sanan perustotuuksista. Universalismin katsottiin olevan osa liberaaliteologien ohjelmistoa, koska he eivät mitenkään voineet uskoa Raamatun olevan Jumalan Sanaa. Kuitenkin se näyttää nyt eri muodoissaan tunkeutuneen meidän evankelisiin ja raamatullisiin yhteisöihimme. Huono raamatuntuntemus näyttää lisääntyvän. Kirjojen ystävänä ja suosittelijana minun on pakko sanoa, vaikka se ei olekaan helppoa, että jotkut niin sanotut kristilliset kirjat ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa Jumalan työlle ja maailman evankelioinnille. Monet näyttävät ylireagoivan fundamentalismin ääri-ilmiöihin ja ymmärrän heitä, mutta meidän on aina varottava ylireagoimasta ja myönnettävä, että oman heikkoutemme ja inhimillisyytemme vuoksi monissa asioissa on vaikea olla täysin objektiivinen. Tästä syystä tiedämme, että tulevina vuosina todellista yhteyttä tulee esiintymään suuren erilaisuuden keskellä.

Toivottavasti sanani saavat meidät kaikki polvillemme. Älä välitä, jos jokin mainitsemani pikkuasia on sellainen, josta et pidä tai josta olet eri mieltä, vaan ole pikemminkin kanssani aktiivinen ja kysy Jumalalta, mitä Hän yrittää sanoa sinulle henkilökohtaisesti. Rukoilemme erityisesti, että tämän kirjeen lukijat tulisivat aktiivisemmiksi tavoittamaan maailmaa evankeliumilla: lähtijänä, lähettäjänä tai molempina. Toivomme sinun liittyvän kanssamme lähetystyön mobilisoijien maailmanlaajuiseen verkostoon.

On sadonkorjuun aika. Seurakuntia ja ihmisiä, kentällä ja kotona on enemmän mukana lähetystyössä kuin koskaan aikaisemmin. Saatana tekee kavalia hyökkäyksiään kaikilla tasoilla. Ottakaamme uskon kilpi ja vastustakaamme niitä Pyhän Hengen voimassa.

Raamatun perusperiaatteet, jotka opin jo teini-ikäisenä, ovat kestäneet koetuksen koko elämäni ajan. Tässä on joitakin niistä.

1. Päivittäinen ajankäyttö Jumalan Sanaan, rukoukseen, ylistykseen ja palvontaan.

2. Välitön parannuksenteko kaikesta, mikä ei miellytä Jumalaa. Nopea anteeksipyytäminen jokaiselta loukkaamaltani ihmiseltä.

3. Uskosta todistaminen säännöllisesti, aina tehden työtä oikealla motiivilla, erityisesti 1 Kor. 13 - RAKKAUS.

4. Pyrkimys Pyhän Hengen voimassa saattaa Kristus Herraksi kaikkien elämän tekojen ja asenteiden suhteen.

5. Itsekurin kehittäminen, Hänen armonsa ja apunsa kautta, jokaisella elämän alueella, tehden jatkuvasti työtä raamatullisen tasapainon hyväksi.

6. Yksityisen rukouksen ja esirukouksen lisäksi yhteisen rukouksen harjoittaminen ja parhaan ajan antaminen rukoukseen.

7. Jumalan kansan, paikallisseurakunnan ja seurakuntien, arvostaminen. Tee kaikki mahdollinen ollaksesi todellinen ystävä niin monelle kuin mahdollista.

8. Aktiivisuus paitsi omakohtaisen synnin ja epäonnistumisen suhteen, myös yhteisön syntien ja epäonnistumisien kuten rasismin, materialismin, epäoikeudenmukaisuuden, tekopyhyyden ja kaiken pahan vastustamisen suhteen.

9. Etusijan antaminen aina tarpeelle ja näylle välittää evankeliumi jokaiselle ihmiselle maailmassa.

10. Jumalan Sanan lukemisen ohessa on hyvä lukea ja opiskella kristillisiä kirjoja ja lehtiä.

11. Kokosydäminen toiminta pitääksesi muita parempana kuin itseäsi (Fil. 2:3) ja siinä todellisuudessa eläminen, että kaikki todelliset uskovat ovat YKSI RUUMIS KRISTUKSESSA.

12. Kaikkien himon ilmentymien tiedostaminen ja vastuu vastustaa niitä erityisillä keinoilla. Rehellisyys ja avoimuus heikkouksien suhteen tällä alueella ja oppiminen vaeltamaan valossa.

13. Kielen syntien ja sen tiedostaminen, kuinka nopeasti me voimme tehdä syntiä tällä alueella.

14. 1 Joh. 2:1:n ilmaiseman todellisuuden tiedostaminen ja sen varmistaminen, että palaat takaisin nopeasti synnistä ja epäonnistumisesta. Ole säälimätön kaikkia lannistumisen muotoja kohtaan ja ole kuitenkin aito prosessissa.

15. Älä koskaan unohda painetun sanan voimaa ja muita keinoja välittää sanoma tiedotusvälineiden kautta. Tämä tarkoittaa jokaisen tilaisuuden hyödyntämistä toimimiseksi ja sanoman eteenpäin viemiseksi (ovelta ovelle kulkeminen Jumalan Sanan ja kristillisten kirjojen kanssa melkein heti kääntymykseni jälkeen auttoivat minua laskemaan lujan perustan elämälleni).

16. Halukkuuden kehittäminen kärsiä ja kestää vaikeuksia hyvinä Jeesuksen Kristuksen sotilaina (2 Tim. 2:3).

17. Valmius antaa aina nopeasti anteeksi ja myös kulkea ylimääräinen matka kaikilla mahdollisilla keinoilla suhteiden ja Valtakunnan rakentamiseksi.

18. JEESUKSEN KRISTUKSEN, JUMALAN POJAN KAIKKIRIITTÄVYYDEN pohtiminen, mietiskeleminen ja siitä voiman saaminen.

19. Satojen ekstremismin ja harhaoppien ilmentymien tiedostaminen. Näe päivittäin vaivaa kehittääksesi laajaa tietämystä ja hyvää erotuskykyä.

20. Sen oppiminen, kuinka kohdata kritiikkiä, jumalisen perustan ja raamatullisen itsensä hyväksymisen säilyttäminen sekä sen tietäminen, mitä tarkoittaa pitää rakkausyhteys Jeesukseen ja elävään Jumalaan ensimmäisellä sijalla elämässä.

Takaisin