Tälle sivulle on koottu Frank Dietzin viikottaiset opetukset postmodernismista vuoden 2004 aikana. Muut opetussarjat: Uskonpuhdistus, 2006 Raamatullinen palvelutehtävä, 2005 Frank Dietzin puheita ja videoita voi tilata CD:nä kirjakaupastamme tai kuunnella raamattuopetussivuilla! Viikko 1:Johdanto Vk 3: Mitä on postmodern... Vk 4: Postmodern. ja kieli Vk 5: Postmodernismi ja käyttäyt... Vk 6: Postmodernismi ja esimerkki ... Vk 7: Miten tunnistan pahan ... Vk 8: Pahan tunnistaminen osa 2 ... Vk 9: Pahan tunnistaminen osa 3 ... Vk 10: Seurakunta - mikä se on? Vk 11: Seurakunta: Merkitseekö se jotain 1 Vk 12: Seurakunta: Merkitseekö se jotain 2 Vk 13: Seurakunta: Merkitseekö se jotain 3 Vk 14: Seurakunta: Merkitseekö se jotain 4 Vk 15: Seurakunta: Merkitseekö se jotain 5 Vk 16: Kulttuuri, etiikka ja rakkaus osa 1 Vk 17: Kulttuuri, etiikka ja rakkaus osa 2 Vk 18: Kulttuuri, etiikka ja rakkaus osa 3 Vk 19: Kulttuuri, etiikka ja rakkaus osa 4 Vk 20 Kulttuuri, etiikka ja rakkaus 5 Vk 21: Kulttuuri ja oikeus Vk 22: Postmodernismi, ihmiselämän pyhyys Vk 23: Yhteisöllinen osallistuminen Vk 24: Kulttuuri ja moderni liberalismi Vk 25: Kulttuuri ja sanat Vk 26: Maailmankuva, osa 1 Vk 27: Maailmankuva, osa 2 Vk 28: Maailmankuva, osa 3 Vk 29: Maailmankuva, osa 4 Vk 30: Maailmankuva, osa 5 Vk 31: Maailmankuva, osa 6 Vk 32: Maailmankuva ja evankeliumi, 1 Vk 33: Maailmankuva ja evankeliumi, 2 Vk 34: Maailmankuva ja evankeliumi, 3 Vk 35: Maailmankuva ja kulttuuri, evankeliumi Vk 36: Maailmankuva ja kulttuuri, teknologia Vk 37: Maailmankuva ja kulttuuri, oikeudet ja avioliitto Vk 38: Maailmankuva ja kulttuuri, ympäristö Vk 39: Maailmankuva ja kulttuuri, ammatti/ura Vk 40: Maailmankuva ja kulttuuri, taide Vk 41: Kulttuuriin osallistuminen, arvojen kehittäminen, osa 1 Vk 42: Kulttuuriin osallistuminen, arvojen kehittäminen, osa 2 Vk 43: Kulttuuriin osallistuminen, poliittinen vaikuttaminen Vk 44: Kulttuuriin osallistuminen, luonne osa 1 Vk 45: Kulttuuriin osallistuminen, luonne osa 2 Vk 46: Kulttuuriin osallistuminen, luonne osa 3 Vk 47: Kulttuuriin osallistuminen, luonne osa 4 Vk 48: Kulttuuriin osallistuminen, luonteen kehittäminen; luotettavuus Vk 49: Kulttuuriin osallistuminen, luonteen kehittäminen; sitoutuminen Vk 50: Kulttuuriin osallistuminen, luonteen kehittäminen; vastuullisuus Vk 51: Kulttuuriin osallistuminen, luonne; uskollisuus Vk 52: Ja muuri murtui Vk 53: trendien, hetken suuntausten tunnistaminen

Postmodernismi Frank Dietz Minister at large with OM International www.menwithfaith.com Käännös: Anitta Ahonen 1. JOHDANTO Viime vuosina olen kantanut taakkaa joistakin asioista, joita läntisessä maailmassamme tapahtuu. Suurin osa meistä tajuaa, että jotain on pielessä, mutta emme osaa sanoa, mitä. Euroopassa evankelikaalinen kirkko taantuu, kun taas Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa kirkko kasvaa räjähdysmäisesti. Mistä on kyse, ja mahdammeko me mitään sille, mitä tapahtuu? Voimme rukoilla, ja meidän pitää rukoilla, mutta on tärkeää kohdentaa rukouksemme sinne, missä todellinen vihollinen on. Joskus se voi olla vaikeaa tunnistaa. Vihollisen tunnistaminen on kuitenkin erittäin tärkeää, ja tulevan vuoden ajan aion keskittyä siihen näissä opetuksissani. Länsimaisesta kulttuurista on noussut paljon hyvää. Pahaakin on toki noussut, mutta yleensä enemmän hyvää kuin pahaa. Kulttuureille on olemassa tasapainolehti. Jeesus antoi meille vedenpitävät ohjeet oikeiden arvioiden tekemiseksi esimerkiksi kulttuurista. Vuorisaarnassaan hän sanoi (Matt.7:16-20) Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät. Hedelmistä te tunnette heidät. Sama, mikä pätee yksilöihin, pätee myös kansakuntiin tai kulttuureihin, jotka muodostuvat yksilöistä. Millaista hedelmää meidän kulttuurimme tuottaa? Kun katson länsimaista kulttuuria viimeisten viidensadan vuoden ajalta, näen paljon hyvää. Siitä yksi esimerkki on Raamatun aiheita kuvaavat taulut, jotka ovat mestariteoksia. Ajattelen lakejamme, vapauttamme, vaurautta, keksintöjä, jotka helpottavat elämäämme, sekä oikeuttamme tehdä itsenäisiä päätöksiä: kaikki tämä on seurausta kristillisestä perinnöstämme. Tänä päivänä kuitenkin halutaan heittää menemään raamatullinen maailmankuva, josta kaikki edellä mainittu on seurausta. EU:n peruskirjasta on jätetty pois maininnat Raamatusta ja Jumalasta. Tuntuu käsittämättömältä, että juuri se yksi, mikä on tehnyt Euroopasta sen, mitä se on, on heitetty yli laidan. Profeetta Jeremian kirjaa lukiessani huomaan sieltä nousevan toistuvasti Jumalan valituksen kansaansa kohtaan, että he ovat unohtaneet Hänet. Näemme, miten Israelin kansa unohti/hylkäsi Jumalan aina jonkun toisen hyväksi. Näin on myös nykypäivän läntisessä kulttuurissamme. Olemme unohtaneet Jumalan ja ottaneet Hänen sijaansa jotain muuta. Tätä haluan tutkia kanssanne tulevien viikkojen opetuksissani. 2. MITÄ ON POSTMODERNISMI? Puhumme postmodernismista, mutta mitä se tarkoittaa? Jos sanomme elävämme postmodernissa kulttuurissa, meidän pitää määritellä, mitä postmodernismi on. Tietyssä mielessä postmodernismi on kapinaa modernismia vastaan. Kun Rene Descartes sanoi "Ajattelen, siis olen olemassa", siitä alkoi "valistuksen aika" tai se, mitä tänään kutsumme modernismiksi; Jumalan sijaan ihmisestä tuli kaiken keskipiste. Tavallaan siis postmodernismi on kapinaa sitä vastaan, että ihminen on kaiken keskipiste, ja siitä olen samaa mieltä, mutta sen sijaan, että palattaisiin luoja-Jumalan luokse, siirrytäänkin täysin eri suuntaan, missä ei ole mitään ehdotonta totuutta. Postmodernismi loikkaa ulos paistinpannulta suoraan tuleen. Voidaksemme uskoa ehdottomaan totuuteen jossain on oltava ehdoton auktoriteetti. Tällainen ajattelutapa ja usko avaa oven kaikenkaltaisille tapahtumille, kuten tulemme jatkossa näkemään. Tulemme näkemään, että on erittäin tärkeää, miten ajattelemme. Käytöksemme perustuu ajattelullemme, ja jos ajattelemme väärin tai perustamme ajattelumme vääriin väittämiin, myös käytöksemme on väärää. Näin pääsemme käsitteeseen maailmankuva. Pelkistetysti maailmankuva on se tapa, jolla katsomme maailmaa ympärillämme ja jolla arvioimme päivittäin aisteillemme tulevia ärsykkeitä. Maailmankuvamme ytimeen voimme päästä kysymällä: Mikä on meille totta, todellista? Jos mietin jokapäiväistä elämääni ja vastaan rehellisesti tähän kysymykseen, voin oivaltaa jotain oleellista. Onko Jumala minulle totta, vai onko minulle totta se, mitä omistan, mitä voin nähdä, tuntea ja koskettaa? Saatamme käydä kirkossa ilman, että se merkitsee meille yhtään mitään. On arvioitu, että joka neljäs uudestisyntynyt aikuinen ja joka kymmenes uudestisyntynyt teini-ikäinen ei usko ehdottomaan totuuteen. Mitä se merkitsee? Se merkitsee, että länsimaiset kirkkomme ovat paljolti täynnä ihmisiä, jotka eivät syvällä sisimmässään usko Jumalaan. Minusta tämä on pelottavaa. Näin näyttää olevan tapahtumassa myös Euroopassa, ja sen vuoksi kirkossakäynti on vähenemään päin. Jos Jumala ei ole totta, miksi käydä Jumalan huoneessa? Yhdysvalloissa emme vielä ole tässä pisteessä, mutta näen sen olevan tulossa. Toinen hyvä keino testata, missä mielemme ja sydämemme todella on, on kysyä: Jos se, mitä teemme, ei vaadi huomiotamme, mihin ajatuksemme vaeltavat? Jumalaan vai asioihin? Pontius Pilatuksen edessä seistessään Jeesus sanoi: (Joh.18:37-38) "Itse sinä sen sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." "Mikä on totuus?" kysyi Pilatus. Kun mietimme Totuutta, näemme, että Totuus on persoona. Jeesus sanoo (Joh.14:6): "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." Myöhemmin tulemme näkemään, että ne, joilla on valta, kertovat meille, mikä on totuus. Miten totta onkaan, että kun hylkäämme Jumalan elämämme hallitsijana, joudumme tyrannien hallitsemaksi. 3. POSTMODERNISMI JA KIELI Kieli on erittäin tärkeä postmodernissa kulttuurissa, jossa elämme. Kieli muodostuu sanoista, mutta kun totuutta ei ole, kaikella sanoihin liittyvällä, kuten kielellä, laeilla, vannotuilla valoilla jne. on hyvin vähän merkitystä. Voimme nähdä sen tämän päivän politiikassa, missä poliitikot käyttävät sanoja esimerkiksi ajatustensa välittämiseen. Tämän päivän poliitikot ovat kuitenkin (kiitos television) kiinnostuneempia imagostaan kuin ideoistaan (kielestä, sanoista), emmekä koskaan saa tietää, mihin he uskovat. Kuulemme heidän sanojaan, mutta emme tiedä, mihin he uskovat, ennen kuin näemme heidän tekonsa. Näemme, miten avioliitto-instituutiota vastaan hyökätään tänä päivänä. Miksi? Voisiko sekin liittyä siihen, että totuus on syrjäytetty? Nykypäivänä sanoista koostuva avioliittolupaus merkitsee hyvin vähän, samoin lupauksen rikkominen merkitsee hyvin vähän. Ehkä samasta syystä nykyään ihmiset haastavat toisiaan oikeuteen niin runsaasti (USA:ssa etenkin). Tiettyjä asioita on syytä pitää mielessä, koska postmoderni nykykulttuurimme hyökkää kieltä/sanoja vastaan. Meidän tulee pyrkiä omassa kielenkäytössämme täsmällisyyteen ja kuvailevuuteen. Esimerkiksi avioliitto on tuhansia vuosia tarkoittanut miehen ja naisen välistä liittoa. Tänä päivänä tätä käsitystä vastaan hyökätään rajusti, ja avioliitolla tarkoitetaan myös kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen liittoa. Toinen esimerkki on perhe. Tuhansia vuosia perhe on merkinnyt miestä, naista ja heidän lapsiaan, mutta tänään se voi merkitä kahta samaa sukupuolta olevaa ihmistä joko lasten kanssa tai ilman lapsia. Joissakin maissa sana ’perhe’ on korvautumassa sanalla ’yksikkö’. On muitakin sanoja, joita käytetään nykyään eri merkityksessä kuin ennen. Esimerkiksi ’tasa- arvo’. Tiedän hyvin, mitä tuo sana merkitsee USA:n perustuslaissa, mutta postmodernissa kulttuurissamme sanan merkitys on muuttunut. Aikoinaan se tarkoitti, että olemme kaikki Jumalan edessä saman arvoisia. Sata vuotta myöhemmin sanan merkitys oli, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet, mutta yhä enemmän sana on saanut merkitystä ’samanlainen lopputulos’; Meidän tulee kaikkien olla samanlaisia, riippumatta lähtötilanteesta ja panostuksesta, lopputulos pitää olla kaikille sama. Otetaan vielä sana ’erilaisuus’ (’diversity’). Erilaisuudesta on tulossa Peter Woodin mukaan ’keksitty käsite’. Minä ymmärrän erilaisuuden niin kuin sanakirja sen selittää, vaihteluksi ja moninaisuudeksi. Tässä postmodernissa kulttuurissa, jossa elämme, erilaisuus on kuitenkin vähitellen kaventumassa tarkoittamaan uuden laista samankaltaisuutta. Voisin ottaa runsaasti muitakin esimerkkejä siitä, miten sanat menettävät alkuperäisen merkityksensä. Esimerkiksi ’gay’ merkitsi englannin kielessä aiemmin hauskaa ja iloista, mutta sanan nykymerkitys on ’ryhmä homoseksuaaleja’. Käytän sanaa ’pro-life’ (’elämän puolesta’) osoittamaan, että vastustan aborttia ja olen elämän puolella, mutta abortin kannattajat käyttävät minusta nimityksiä ’anti-abortion’ eli abortin vastainen ja ’anti-choice’ eli valinnan vastustaja, jotka luovat negatiivisen mielikuvan, ja juuri siksi abortin vastustajat käyttävät niitä nimityksiä. Meidän tulee olla erityisen tarkka niistä sanoista, joilla pyritään saamaan heikot ja haavoittuvat kuulostamaan epäinhimillisiltä, ja varoa, että käytämme täsmällisiä sanoja, kun puhumme elämästä ja kuolemasta. Meidän tulee Jumalan ihmisinä pyrkiä entistä tarkempaan ja nasevampaan kielen käyttöön kirjoituksessamme, puheessamme ja kaikessa kommunikaatiossamme. Miten totta onkaan se, mitä joku sanoi liberaaleista: heillä ei ole mitään sanottavaa, mutta he sanovat sen hyvin. Meillä taas on tärkeä sanoma, mutta ilmaisemme sen niin usein kehnosti. Auttakoon Jumala meitä tulemaan taitaviksi Jumalan Totuuden viestittäjiksi! 4. POSTMODERMISMI JA KÄYTTÄYTYMINEN: ELÄ TOTUUDESSA Eräs pastoriystäväni kertoi eräästä tapahtumasta elämässään, joka hyvin kuvastaa jotain siitä, mitä olen kirjoittanut postmodernismista ja totuuden puuttumisesta tänä päivänä. Pastoriystäväni oli kutsuttu erään seurakuntalaisensa perheeseen puhumaan perheen pojan kanssa, joka valehteli jatkuvasti. Näytti siltä, että pojan on helpompi puhua valhetta kuin totta. Vanhemmat olivat huolestuneita, erityisesti isä. Ystäväni mainitsi, että lapset usein matkivat vanhempiaan siinä, mitä näkevät näiden tekevän tai jättävän tekemättä. Isän oli vaikea hyväksyä tuota ajatusta, ja hän kertoi sen pastorille. Hän ei voinut ymmärtää, miten hänen käytöksensä olisi voinut vaikuttaa hänen poikaansa niin, että tämä oli alkanut valehdella jatkuvasti. Sillä aikaa kun pastori keskusteli isän ja pojan kanssa, puhelin soi, ja poika vastasi. Poika huusi isälleen, että puhelu oli tälle, mutta isä huusi pojalleen: "Sano, etten ole kotona". Poika teki näin, eikä kumpikaan miettinyt, mitä tapahtui. Pastoriystäväni pudisti päätään, hänen oli vaikea uskoa juuri kuulemaansa, ja hän kysyi, tajusiko isä, mitä hän oli juuri puhunut. Isän ei ollut ollenkaan vaikea valehdella ja sanoa, ettei hän ole kotona, vaikka onkin. Kun pastori osoitti tämän isälle, isä suuttui eikä voinut hyväksyä sitä. Myöhemmin isä erosi seurakunnasta. Noin puolitoista vuotta myöhemmin poika teki itsemurhan. Hän jätti jälkeensä pitkän kirjeen isälleen, jossa hän sanoi, ettei isästä ollut pojalleen mitään apua. Tämä suisti isän epätoivoon. Myöhemmin isä yritti itsemurhaa, mutta ei onnistunut. Mitä tämä esimerkki opettaa meille? Elämämme puhuu, käyttäytymisemme on tärkeää, mutta se nousee ajattelustamme. Totuus on tärkeä, Jumala haluaa ihmisten sisimmältä totuutta. Kuningas Daavid kuvailee Psalmissa 15:2 miestä, joka oleskelee Herran seurassa: "…joka on rehellinen ja tekee oikein, jonka sydän on vilpitön ja puheet totta." Miten usein olemmekaan itse kukin tämän isän kaltaisia ja kerromme pikku valheita edes ajattelematta, mitä teemme. Halusin kertoa tämän tapahtuman osoittaakseni, että me Jumalan lapsina voimme vaikuttaa postmoderniin kulttuuriimme vain pyrkimällä aina totuuteen. Ps.86:11: "Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Paina sydämeeni syvälle pyhä pelko nimeäsi kohtaan." 5. POSTMODERNISMI JA ESIMERKKI KULTTUURISTAMME Vanha kiinalainen sananlasku sanoo: "Jos haluat tietää, mitä vesi on, älä kysy kalalta." Me, jotka elämme länsimaisen sivistyksen keskellä, emme useinkaan huomaa, mitä postmodernismi on tehnyt tai miten se ilmenee keskuudessamme. Olemme liian lähellä kyetäksemme erittelemään sitä. Mietin tätä, kun tarkkailin joittenkin kuuluisuuksien antamia lausuntoja. Miten usein menemmekään mukaan heidän ajatuksiinsa huomaamatta, että he edustavat postmodernistista maailmankuvaa ja väittävät, ettei absoluuttista totuutta ole olemassa. Esimerkiksi näyttelijä Jennifer Lopez on usein lehtien etusivuilla, ja hän hymyilee kysymyksille hänen rakkauselämästään. "Olen sitoutunut ihmisiin ja tehnyt ratkaisuja sen mukaan, mikä on sillä hetkellä tuntunut mielestäni oikealta. Seuraan vain sydäntäni. Teen, mitä kulloinkin teen, saadakseni sen, mitä kulloinkin tarvitsen. Näin olen aina tehnyt." Tässä on meille hyvä esimerkki siitä, miten rikkaat ja kuuluisat toteuttavat postmodernismia. Tässä puhuu Jennifer Lopez avioliitoistaan ja puolisoistaan. Hänen nykyinen liittonsa Ben Affleckin kanssa näyttää olevan hajoamassa. Jos kerran ehdotonta totuutta ei ole, miten ratkaisemme, mikä on oikein tai väärin? Lopez sanoo: "Seuraan sydämeni ääntä." Profeetta Jeremia kuitenkin opettaa meille, että "petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa" (Jer.17:9) Millainen yhteiskuntamme olisi, tai mitä me olisimme, jos jokainen ajattelisi samoin kuin Lopez ja seuraisi omaa sydäntään? Se johtaisi kaaokseen. Ja kuitenkin juuri näin monet länsimaiset ihmiset ajattelevat ja toimivat. Tästä seuraa erityisesti nuorille se ongelma, että kun he kuulevat rikkaiden ja kuuluisien ihmisten puhuvan näin, he alkavat pitää kuulemaansa totuutena. Se kuulostaa kyllä hyvältä, mutta se on virhe. Se on meidän yhteiskuntamme tuote, ja kun yritämme toteuttaa samaa omassa elämässämme, saamme huomata elämämme olevan yhtä sekasotkua. Sitten ihmettelemme, miksi! Sanoin aiemmin, että jos ehdotonta totuutta ei ole, rikkaat ja kuuluisat tai muuten vaikutusvaltaiset ihmiset kertovat meille, mikä on totuus. Tämä pätee myös toiseen amerikkalaiseen näyttelijään, kun Bill O'Reilly sanoo kirjassaan "Ketä on syytä varoa" George Clooneystä: "Vaikutusvaltaiset ihmiset kuten George Clooney tuntuvat usein luulevan, että he voivat sanoa mitä tahansa, ja heidän sanomansa on totta pelkästään siksi, että he ovat sanojia. Näin tapahtuu vallanpitäjien parissa paljon useammin kuin luulettekaan." Tämän vuoksi rukoilen länsimaisiin seurakuntiimme uskonpuhdistusta, joka palauttaa meidät takaisin Raamattuun ja totuuteen, tuo Jumalan kansan keskuuteen tajun siitä, että Raamattu on Jumalan totuus, ehdoton totuus, ja synnyttää meissä halun elää omaa elämäämme Sanan mukaan eikä sen mukaan, mitä tämän maailman rikkaat, vaikutusvaltaiset, kuuluisuudet ja näyttelijät sanovat. Ei näillä ihmisillä ole vastausta yhtään sen paremmin kuin Paavalinkaan aikana. 1.Kor.1:20: "Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi?" Mitä Paavali tässä tekee? Hän haastaa ne, joilla näyttää olevan vastaus hallussaan. Hän sanoo: tulkaa ja vastatkaa meille. Eikä heillä tietenkään ole vastausta tämän päivän kysymyksiin. Miksi ei? Koska he ovat hylänneet Ehdottoman Totuuden. Lopuksi Paavali sanoo 1.Kor1:30-31:Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta." Jumala on antanut meille Sanansa, ehdottoman Totuuden, ja meidän on syytä kuunnella Häntä. 6. MITEN TUNNISTAN PAHAN POSTMODERNISSA KULTTUURISSA? Jes.5:20 Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi! Pimeyden he kääntävät valoksi ja valon pimeydeksi, karvaan makeaksi ja makean karvaaksi. Kuuntelin hiljattain ohjelmaa, jonka juontaja kyseli, miten voimme tunnistaa pahan. Kysymys oli mielestäni hyvä, mutta hyvin pian petyin vastauksiin. Ihmiset eivät oikein tienneet, mitä sanoa. Heillä ei ollut tarjota selkeää määritelmää pahalle, vastaukset olivat kovin ylimalkaisia. Joku sanoi pahan olevan "hyvää vastustava negatiivinen voima". Hän jatkoi, että pahuus on olemassa pahuuden vuoksi. Kun haastattelija kysyi häneltä suoraan niistä 21 miehestä, jotka kaappasivat neljä lentokonetta ja tappoivat yli 3000 ihmistä syyskuun 11.päivänä 2002, oliko heidän tekonsa paha, hän ei vastannut suoraan vaan väisti kysymyksen. Toinen haastateltava sanoi, että paha on ihmisen tekemä valinta, josta seuraa paha käytös, jos valinta on paha. Ohjelman jälkeen minusta tuntui, etten tiennyt pahuudesta yhtään enempää kuin ennen ohjelmaa. Näitä epämääräisiä vastauksia kuunneltuani tajusin taas selkeästi, mitä on tapahtumassa kulttuurillemme, kun ehdoton totuus heitetään suvaitsevaisuuden nimissä yli laidan. Olemme tulleet tilanteeseen, jossa hyvää kutsutaan pahaksi ja pahaa hyväksi. Voimme todeta profeetta Jesajan lailla, että "joka varoo tekemästä pahaa, joutuu itse ryöstäjien uhriksi". (Jes.59:15) Miten totta tämä onkaan tänään. Meillä ei ole mitään määritelmää pahalle. Jos tuomme julki, mitä Raamattu puhuu homoseksuaalisuudesta, joudumme uhreiksi, meistä tulee syyllisiä. Meille sanotaan: "Miten voitte tuomita toisia!" Sama pätee avioliiton ulkopuoliseen seksiin ja moniin muihin asioihin nyky-yhteiskunnassamme. Iso-Britannian entinen pääministeri Margaret Thatcher sanoo kirjassaan "Statecraft" (= valtiotaito), että jokaisen poliitikon täytyy vähintään kerran elämässään joutua kasvotusten pahuuden kanssa. Hän sanoo: "On tärkeää, että jokainen meistä, ja erityisesti jokainen poliittinen johtaja, kerran elämässään joutuu kohtaamaan pahuuden fyysisen todellisuuden. Tiedämme, tai ainakin meidän pitäisi tietää, että pahuus on olemassa. Mutta vasta kun katsomme, kosketamme ja haistamme sitä, kuten itse koin vierailullani Vukovarissa itäisessä Kroatiassa, syyskuussa 1998, pahuuden olemassaolo tulee meille niin todelliseksi, ettemme voi milloinkaan sitä unohtaa." Hän jatkaa kuvaamalla Vukovarista löydettyjä joukkohautoja. Hän kertoo myös, millainen oli Ovkaran lähistöllä pelto, jolla oli kidutettu ja surmattu 250 sairaalapotilasta, jotka oli sitten haudattu tuohon peltoon. Historiaa taaksepäin katsoessamme voimme nähdä monia samankaltaisia tapahtumia. Kamputsean surmankentät, Stalinin hirmuhallinnon aikana nälkään kuolleet miljoonat, juutalaisten kansanmurha Hitlerin aikana ja lähimenneisyydessämme hutujen surmaamat 800 000 tutsia. Entä mitä Lähi-idässä tapahtuu tänään? Entä terroristien surmaamat viattomat? Joidenkin mielestä kyseessä on pahat terroristit, mutta toisille samat ihmiset ovat vapaustaistelijoita. Miten voimme kuvata pahuuden? Mitä Raamattu sanoo aiheesta? Emme voi paneutua siihen perusteellisesti, mutta mainitsen sen tässä, sillä jos olemme hylänneet ehdottoman totuuden, meillä ei ole mitään, millä tiedämme, mikä on paha, aivan kuten emme tiedä, mikä on moraalisesti oikein tai väärin. Ensi viikolla katsomme tätä tarkemmin ja pohdimme, voimmeko löytää postmodernista kulttuuristamme jotain määritelmiä, jolla määritämme pahaa. 7. PAHAN TUNNISTAMINEN, OSA 2 Jes.59:14, 15 "Näin oikeus on työnnetty syrjään ja vanhurskaus on jäänyt kauas, näin totuus poljetaan tomuun torilla eikä rehellisyydelle ole täällä sijaa. Totuus on kaikonnut kauas. Joka varoo tekemästä pahaa, joutuu itse ryöstäjän uhriksi. Kaiken tämän Herra näki, ja se oli hänen silmissään paha: maassa ei vallinnut oikeus." Filosofit kertovat meille, että paha ja hyvä ovat aina olleet olemassa, mutta Raamatun mukaan näin ei ole. 1.Moos.1 kertoo meille, että "alussa Jumala…" Vain hyvä oli olemassa alussa. Mistä paha tuli? Meidän täytyy jälleen palata ehdottomaan Totuuteen, Jumalan Sanaan. Hesekiel 28:ssa näemme, miten Jumalan luomakunnassa nousi kapina paljon ennen Aadamin ja Eevan luomista. Erästä luotua olentoa kuvataan näin: "Sinä olit täydellisistä täydellisin, täynnä viisautta, itse kauneus."(j.12) Luemme, että tämä olento oli Jumalan luoma. Hän ei ollut aina ollut olemassa, vaan hän oli luomistyön tulos. Raamattu ei kerro meille, millä tavalla tässä luodussa havaittiin lankeemus, miten hän teki syntiä ja millä lailla hänet heitettiin maan päälle, mutta ylpeydellä näyttää olleen osansa näissä tapahtumissa. Raamattu ei kerro, mistä se sai alkunsa, ja teemme viisaasti, jos vaikenemme siinä, missä Raamattu vaikenee. Sen jälkeen kun tämä olento oli heitetty taivaasta maan päälle, hänen päätarkoituksensa oli pysäyttää ja tuhota kaikki, mitä Jumala, hyvyyden ruumiillistuma, halusi tehdä. Näemme tämän näkymättömän sodan kautta ihmiskunnan lyhyen historian kaikissa ihmisen barbaarisissa teoissa. Näemme tapahtuneet kauheudet, kuten Margaret Thatcher mainitsee kirjassaan "Statecraft", ja tajuamme ne pahuuden ilmentymäksi. Tavallaan se on tulosta pahuudesta, mutta tämän päivän pahuudesta suuri osa on tulosta hyvältä ja oikealta näyttävistä ideologioista ja ajatuksista, jotka kuitenkin ovat hirvittävän pahoja. Esimerkiksi me elämme länsimaisessa yhteiskunnassa, missä ehdoton totuus on viskattu syrjään. Ymmärrämmekö täysin, mitä se merkitsee? Mihin se lopulta johtaa? Jos meillä ei ole ehdotonta totuutta, mistä tiedämme, mikä on totta? Millä sen mittaan? Miten sen määrittelen? Se, mikä on totta minulle, ei ehkä ole sinulle totuus. Kuka on oikeassa, kuka väärässä? Kautta historian näemme, että valtaapitävät kertovat meille, mikä on totta, ja mitä meidän pitää uskoa. 2.Kor10:3-6: "Me elämme tässä maailmassa, mutta emme taistele tämän maailman tavoin. Taisteluaseemme eivät ole ihmisten aseita, vaan niillä on Jumalan antama voima tuhota linnoituksia. Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ja kaiken, mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista. Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikesta tottelemattomuudesta, heti kun te itse olette tulleet täysin kuuliaisiksi." Mistä linnoituksista tämä teksti puhuu? Se tarkoittaa Jumalan ajatusten vastaisia ajatuksia ja aatteita, jotka saavat otteen mielestämme ja johtavat Jumalan vastaiseen käyttäytymiseen. Me ajattelemme, ja me toimimme. Joku voi sanoa, että monet ihmiset näyttävät toimivan ajattelemattaan. Luultavampaa kuitenkin on, että nämä ihmiset ajattelevat vain hyvin vähän, ja toimivat sitten sen mukaisesti. Jean Jacques Rousseau oli ranskalainen 1700-luvulla elänyt kirjailija. Hän esitteli poliittisia näkemyksiään kirjassaan "Sosiaalinen sopimus". Hän sanoo ihannevaltion edellyttävän täydellistä alamaisuutta. Rousseau halusi valtion ottavan vastuun lasten kasvatuksesta, jotta nämä voitaisiin opettaa omistautumaan täydellisesti valtion palvelukseen. Nämä ajatukset loivat pohjan Ranskan suurelle vallankumoukselle, joka johti hirmuvaltaan. Nämä ajatukset vaikuttivat Pol Potin syntyyn, jonka seurauksena neljäsosa Kamputsean kansasta surmattiin. Nämä ajatukset vaikuttivat Marxiin ja Leniniin, joiden jäljiltä tiedämme miljoonien kuolleen. Vuonna 1610 Rene Descartes päätteli: "Ajattelen, olen siis olemassa". Tämä johti aivan uudenlaiseen filosofiseen ajatteluun. Jumalan sijaan ihmisestä tuli keskipiste, jonka ympärillä kaikki pyöri. Ihmisjärjestä tuli perusta, jolle tietojärjestelmä perustui, ja epäilystä tuli arvokkain älyllinen hyve. Nämä kolme asiaa johtivat Valistuksen syntyyn. Tämä uusi filosofia vaikutti kuvataiteeseen ja kirjallisuuteen, mutta erityisesti myös etiikkaamme ja moraaliimme. Uusi filosofia muokkasi merkittävästi modernia ajattelua. Meillä ei ole tässä tilaisuutta syventyä aiheeseen, mutta voimme nähdä, miten näistä ajatuksista nousevat myös modernin liberalismin kaksi peruspilaria, radikaali yksilöllisyys ja radikaali tasa-arvoisuus, jotka tänäkin päivänä vaikuttavat meihin kaikkiin. Mitä siis tässä näemme? Jumalan ehdottoman totuuden hylkääminen vie meidät aatteisiin ja linnoituksiin, jotka saattavat johtaa hyvin laajoihin vaikutuksiin. 8. PAHAN TUNNISTAMINEN, OSA 3 Jes.59:9 "Nyt oikeus on meistä kaukana eikä vanhurskaus meihin yllä." Jes.59:11 "Me kaipaamme oikeutta, eikä sitä ole, kaipaamme pelastusta, mutta se on meistä kaukana." Jes.59:14 "Näin oikeus on työnnetty syrjään ja vanhurskaus on jäänyt kauas." Jes.59:15 "Kaiken tämän Herra näki, ja se oli hänen silmissään paha: maassa ei vallinnut oikeus." Olemme nähneet, miten pahuutta on maailmassa yhtä lailla kuin siellä, mistä pahuus saa alkunsa. Olemme nähneet, mihin maailman saattavat esiin päässeet ajatukset ja ideologiat sekä tieto, joka nousee ylpeillen Jumalan tuntemista vastaan. Elämme postmodernissa maailmassa, missä paha sanotaan hyväksi ja hyvä pahaksi, ja meidän on tärkeää määritellä, mitä pahuus todella on. Voimme aina sanoa, että se on hyvän vastakohta, mutta mitä sitten on hyvä? Elämme maailmassa, jossa sanat ja niille tuntemamme määritelmät eivät enää päde. Kuten sanoin aiemmin, Lähi-idän terrori-isku, jossa monet viattomat kuolevat, on joidenkin mielestä paha, toisten mielestä hyvä ja taivaspaikan tuottava teko, jonka tekijöitä kohdellaan sankareina. Raamattua lukiessa näyttäisi siltä, että Luoja on antanut meille tiettyjä epäämättömiä perusoikeuksia. Nämä oikeudet on mainittu myös perustuslaissamme (USA:n). Nämä ovat Jumalan kaikille ihmisille antamia oikeuksia. Näiden oikeuksien kieltäminen merkitsee minulle pahuutta. Mitä sitten ovat nämä moraaliset ydintotuudet? 1.Ensinnäkin meillä on oikeus elämään. Elämisen oikeutta ei minulle anna joku hallitusvalta, vaan Jumala itse. Kuitenkin elämisen oikeus riistetään meiltä sekä länsimaissa että muualla. Kun mietin entisen Neuvostoliiton, entisen Jugoslavian tai Irakin joukkohautoja tai Kamputsean kuoleman kenttiä, voinko kieltää pahuuden olemassaolon? Entä mitä meillä postmodernissa länsimaisessa yhteiskunnassa on, kun olemme panneet totuuden syrjään? Lapsiamme, vanhuksiamme ja vammaisiamme surmataan. Eikö tämä ole pahuutta? Missä on oikeus elämään? USA:ssa on juuri ollut esillä Terri Schiavon tapaus; oikeusistuimen tuomarin päätöksellä tämä ns. vihanneksena elävä nainen on irrotettu ruokintaletkuista. Tuomari päätti, että hänen elämänsä ei ole elämisen arvoista, vaikka hän osoitti tunnistavansa omat vanhempansa näiden astuessa hänen huoneeseensa. Hänen vanhempansa olivat valmiit huolehtimaan hänestä, mutta tuomarin päätös oli, että hänellä ei ollut oikeutta elää. TÄMÄ ON PAHUUTTA. Tätä tuomaria ei kuitenkaan pidetä pahana ihmisenä. Hän on luultavasti hyvätapainen, sivistynyt mies. Pahuus alkaa kuitenkin tulla konkreettiseksi ajatusten, aatteiden, ideologioiden kautta. Seuraukset saattavat olla katastrofaaliset. 2.Toinen meille kuuluva perusoikeus on oikeus vapauteen; vapaus omistaa pieni maapala, kasvattaa perhe, vapaus tehdä mitä ja milloin itse haluan sen yhteiskunnan rajojen puitteissa, jossa elän. Pahuus on sitä, että tätä vapautta aletaan rajoittaa. 3. Kolmanneksi, oikeus onnen tavoitteluun. Enkä tarkoita onnella sitä hetkellistä nautintoa, joka länsimaissa on niin vahvasti esillä nykyään. En tarkoita onnen tavoittelua jonkun toisen kustannuksella, vaan tämä liittyy edellä olevaan vapauteen olla ja tehdä perheeni, ystävieni jne. kanssa mitä haluan oman yhteiskuntani rajojen sisällä, oikeuteen vaeltaa tietä, joka johtaa onneen ja tyydytyksen tunteeseen elämässäni. Tämän estäminen on mielestäni pahuutta. Joku teistä voi ehkä pohtia tätä asiaa syvemmin ja kirjoittaa minulle ajatuksistaan. 9. SEURAKUNTA - MIKÄ SE ON? Johdantomme on perehdyttänyt meitä postmoderniin kulttuuriin ja postmoderniin kristilliseen maailmankuvaan ja joihinkin niistä johtuviin ongelmiin. On kuitenkin olemassa eräs Jumalan meille antama instituutio, johon nyt perehdymme: seurakunta. Tämän päivän kirkkoon näyttää liittyvän paljon sekaannuksia. On monia eri kirkkokuntia, monia erilaisia tulkintoja Jumalan Sanasta, joten ei ihme, että monet Jumalan omat ovat hämmennyksissä, eikä myöskään ole ihme, että niin monet maailman ihmiset eivät tarvitse seurakuntaa mihinkään. Heidän mielestään kirkolla ei ole mitään annettavaa tälle ajalle. Apostolien tekojen luku 2 kertoo, miten luvattu Pyhä Henki laskeutui 120 koolla olleen ihmisen ylle sen jälkeen, kun Kristus oli noussut taivaaseen. Luemme rajun tuulen puuskan kaltaisesta kohahduksesta, joka täytti huoneen, luemme kielen kaltaisten tulenlieskojen laskeutumisesta itse kunkin päälle ja siitä, miten kaikki alkoivat puhua eri kielillä, jotka myöhemmin osoittautuivat Jerusalemiin kaikkialta muinaisesta maailmasta kokoontuneiden juutalaisten äidinkieliksi. Olemme aina keskittyneet tulenlieskoihin, tuulen puuskaan ja kielilläpuhumiseen, mutta olemme unohtaneet erään tärkeän seikan: Pyhä Henki toi yhteen 120 ihmistä ja muodosti heistä yhden ryhmän. Tämä uusi ryhmä tunnetaan nimillä Kristuksen ruumis, Jumalan rakennus, temppeli, seurakunta jne. 1.Piet.2:9-10:ssä Pietari sanoo tästä uudesta ryhmästä: "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut." Kaikessa tässä näemme monia asioita, joista kannattaa mainita. 1.Seurakunta on erityinen ihmisten kokoontuminen. 2. Se ei ole mikä tahansa joukko, vaan kaikilla on ollut sama kokemus, kaikki ovat "uudestisyntyneitä". 3. Heillä on sama Isä, sama perintö, he kuuluvat samaan perheeseen. Seurakunta on siis ryhmä ihmisiä, joilla on kaikilla sama kokemus, jonka kautta he voivat kutsua Jumalaa Isäksi, ja he kuuluvat kaikki samaan perheeseen. Lähes kristikunnan alusta asti erilaiset nimilaput ovat olleet ongelma, meidän itse itseemme liittämämme nimilaput. Paavalin aikaan oli Paavalin, Pietarin ja Apolloksen seuraajia, ja erityisen hengelliset kutsuivat itseään Kristuksen seuraajiksi. Tänään olemme metodisteja, baptisteja, presbyteerejä, episkopaaleja, helluntailaisia tai jotain muuta. Olemme unohtaneet, että meillä on yhteinen perintö, yhteinen Isä, yhteinen perhe, Jumalan perhe. Olin puhumassa eräässä pastorien kokouksessa, ja kysyin kaikilta: 1. Kuinka moni teistä uskoo Jeesuksen kuolleen meidän syntiemme vuoksi? Kaikki kädet nousivat. 2. Kuinka moni uskoo, että Jeesus kuoli ja haudattiin? Kaikki kädet nousivat. 3. Kuinka moni uskoo Jeesuksen nousseen kuolleista kolmantena päivänä? Kaikki kädet nousivat jälleen. 4. Viimeinen kysymys: Kuinka moni uskoo Raamatun olevan Jumalan ilmoitettu Sana? Jälleen kaikki kädet nousivat. Tämän jälkeen kerroin, että voin olla yhtä kaikkien heidän kanssaan, koska olemme samaa mieltä perusasioista - evankeliumista. Lue 1.Kor. 5-7. Evankeliumin uskominen ja sen mukaan toimiminen liittää meidät Jumalan perheeseen ja tekee meistä Jumalan huoneen, seurakunnan, Kristuksen ruumiin jäseniä. Veljet ja sisaret, tämä on seurakunta. 10. SEURAKUNTA: MERKITSEEKÖ SE JOTAIN? OSA 1 Brasiliassa minua pyydettiin kerran puhumaan eräässä konferenssissa aiheesta JOS SEURAKUNTAA EI OLISI, HUOMAISIKO JOKU ERON? Minua huvittaa, kun erilaisten kokousten järjestäjät antavat minulle valmiita aiheita, joista he haluavat minun puhuvan. Tästä aiheesta ajattelin ensimmäiseksi, että onpas kummallinen aihe, mutta kun mietin asiaa vähän tarkemmin, totesin, että kysymys onkin hyvin tärkeä. Jos seurakuntaa ei olisi, olisivatko asiat toisin? Kyllä vain. Ero olisi huomattava. Vaikka seurakunta on heikko ja siinä on omat vikansa, sen puuttuminen tekisi maailmasta toisenlaisen. Miksi? Yritän selittää. Jeesus aloitti julkisen toimintansa sen jälkeen, kun hän oli ollut erämaassa kiusattavana. Hänen ensimmäiset sanansa olivat: "Jumalan valtakunta on tullut lähelle." Kiusatessaan Jeesusta saatana tarjosi hänelle kaikkia maailman valtakuntia, jos Jeesus vain kumartuisi palvomaan saatanaa. Jeesus ei tehnyt sitä. Jeesus tiesi jotain, mitä saatana ei tiennyt. Jumalan valtakunta oli tunkeutumaisillaan tämän maailman valtakuntiin. Niinpä Jeesus julisti julkisen toimintansa aluksi, että Jumalan valtakunta on lähellä. Jumalan valtakunnan tunkeutuminen tämän maailman valtakuntiin oli käsillä. Mitä nämä maailman valtakunnat ovat? Näyttää siltä, että saatana on lokeroinut maailman ihmiset pieniin erillisiin valtakuntiin. Tämän ymmärtäminen voi auttaa meitä myös ymmärtämään, miten meidän tulisi evankelioida maailma. 1.Moos.11:ssa Jumala jakoi maailman Baabelin tornilla pieniin kieliryhmiin ja hajotti sillä ihmiskunnan kaikkialle maailmaan. Tavoitellessaan maailman herruutta saatana otti nämä pienet ryhmät, kieliperheet haltuunsa ja muodosti heistä omia pikku valtakuntiaan. Näiden valtakuntien rajoina ovat kullekin ihmisryhmälle ominaiset asiat. Esimerkiksi kun lähdin vuosia sitten pois Intiasta, liityin Kalkutasta Amerikkaan lähteneen laivan miehistöön kustantaakseni sillä kotimatkani. Olin laivalla yhtenä noin neljänkymmenen miehen miehistöstä. Siinä oli yksi tämän maailman valtakunta. Olimme kaikki merimiehiä, meitä yhdistivät tietyt asiat. Kautta maailman tilanne on samanlainen. Ihmiskunta on lokeroitu eri valtakuntiin. Näiden valtakuntien tai vankiloiden muureja ei ole tehty teräksestä vaan sitäkin vahvemmasta aineesta, hylkäämisestä. Syntymästämme lähtien opimme, miten näissä valtakunnissa tulee elää, mitä saa tehdä ja mitä ei. Meille selviää, että jos toimimme oikein, meidät hyväksytään joukkoon, mutta jos emme toimi oikein, meidät hylätään. Sillä meidät saadaan tehokkaasti pidetyksi yhtenäisenä joukkona. Raamattu opettaa meille, että Jeesuksen tehtävä oli vapauttaa vangitut. Jes.61:1: "Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista." Siirtyminen tämän maailman valtakunnasta Jumalan valtakuntaan on silti pelottavaa, ellemme voi olla varmoja, että meidät hyväksytään. Sen vuoksi rakastan Ef.1:6 vanhaa englannin kielistä käännöstä (King James), jossa sanotaan suunnilleen näin: "Hänen armonsa kirkkauden kiitokseksi, jossa hän on hyväksynyt meidät siinä rakastetussa." Meidät on hyväksytty Kristuksessa. Tähän ihmisen perustarpeeseen on evankeliumissa kiinnitetty huomiota. Tulevina viikkoina paneudumme tähän asiaan tarkemmin. 11. SEURAKUNTA: MERKITSEEKÖ SE JOTAIN? OSA 2 Mark.1:15 "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle." Haluaisin jakaa kanssanne vielä muutaman ajatuksen vastauksena kysymykseen, huomaisiko kukaan eroa, jos seurakuntaa ei olisi. Laajana aiheenamme on postmoderni kulttuurimme, jonka keskellä elämme. Tämän kulttuurin keskellä esitetään kysymys, onko seurakunnalla mitään merkitystä. Kaikkialla, missä Jeesus liikkui, hän saattoi sanoa, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Luuk.17:21 luemme: "Eikä voida sanoa: "Se on täällä", tai: "Se on tuolla." Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne." Kun kutsumme Kuninkaan elämäämme, hänen valtakuntansa elää meissä. Tähän Jeesus kehottaa meitä Matt.6:33:ssa: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." Jos tämä on totta, sitten minäkin voin sanoa kaikkialla, missä kuljen: "Jumalan valtakunta on lähellä". Hengellisessä maailmassa tapahtuu asioita, joita emme voi nähdä tässä fyysisessä maailmassa, jossa elämme, mutta meidän tulee olla tietoisia hengellisestä maailmasta ja sen todellisuudesta. Jeesus kehotti opetuslapsiaan menemään kaikkeen maailmaan, jotta Jumalan valtakunta voisi alkaa kaikkiin tämän maailman valtakuntiin levittäytymisen. Näin tapahtuu aina, kun muutamme uuteen paikkaan tai menemme sinne, mihin Jumala meidät johdattaa. Meissä oleva Jumalan valtakunta alkaa ikään kuin miehittää niitä tämän maailman valtakuntia, joita kohtaamme jokapäiväisessä elämässämme. Viime viikolla mainitsin, miten saatoin kustantaa ensimmäisen kotimatkani Intiasta vain pestautumalla Kalkutassa työhön rahtilaivaan, joka oli menossa Amerikkaan. Jumala laittoi minut lähes kahdeksi kuukaudeksi neljänkymmenen varsin jumalattoman miehen keskelle, ja heidän kanssaan minun täytyi elää koko tuon ajan. Se oli melkoinen koulu. Silloin en ymmärtänyt kaikkea, mitä hengellisessä maailmassa sinä aikana tapahtui, mutta Jumala asetti minut keskelle tämän maailman yhtä valtakuntaa, jonka nämä miehet muodostivat. Tähän valtakuntaan kuuluminen edellytti tietynlaista käyttäytymistä, ja koska hyväksytyksi tulemisen tarve on meillä kaikilla niin suuri, saatoin havaita kaikkien miesten toimivan tietyllä tavalla. Se näytti lähes laumaelämältä. Minussa oleva Jumalan valtakunta alkoi kuitenkin miehittää tätä valtakuntaa. En tiennyt, mitä minun tulisi tehdä. Niinpä päätin tehdä kaikkea sitä, mitä normaalistikin tekisin. Nousin aikaisin aamulla hiljentymään omaan aamuhartauteeni. Menin laivan ruokasaliin, koska se oli ainoa ilmastoitu paikka. Otin kupin kahvia ja istuin lukemaan Raamattua ja mietiskelemään sen sanomaa sekä rukoilemaan hiljaa itsekseni. Sen jälkeen söin aamiaista ja lähdin työhöni laivan konehuoneeseen. Tein työni uskollisesti ja niin kuin Herralle. Iltaisin menin laivan peräkannelle ja istuin katselemaan auringonlaskua, nauttimaan Luojan työn kauneudesta ja miettimään Jumalan hyvyyttä. Sen jälkeen menin hyttiini, lueskelin vähän ja kävin nukkumaan. Samoin toimin joka päivä. Vähitellen kuitenkin huomasin jotain tapahtuvan. Merimiehet huomasivat aamuisin minun lukevan Raamattua. En toiminut heidän valtakuntansa sääntöjen mukaisesti. Olin erilainen. Jotkut alkoivat pilkata minua, toiset vaikenivat. Erityisesti kolme miestä ylläpitivät pilkkaa. Yksi heistä joutui tappeluun apulaiskokin kanssa ja loukkaantui niin pahoin, että hänet piti poistaa laivalta Okinawalla; toinen loukkasi kätensä laivan konehuoneessa, hänet jouduimme jättämään Japaniin; kolmas oli sairastunut jo Kalkutassa, hän laihtui niin että oli vain luuta ja nahkaa, ja hänetkin jouduimme jättämään Japaniin. Jumala järjesti näiden miesten asioita minun puolestani. Iltaisin huomasin, että jotkut merimiehet alkoivat kuljeksia laivan peräkannelle päin, koska tiesivät minun olevan siellä, ja rupesivat kertomaan elämästään. Niinpä minäkin saatoin kertoa "sen vanhan tarinan" omasta elämästäni. Muutamat miehistä tulivat uskoon. Vähitellen ilmapiiri laivalla alkoi muuttua. Mitä oli tapahtunut? Jumalan valtakunta oli tunkeutunut yhteen tämän maailman valtakuntaan. Jatkan tästä seuraavassa tekstissäni. 12. SEURAKUNTA - MERKITSEEKÖ SE JOTAIN, OSA 3 Viime viikolla näimme, miten Jumalan valtakunta tunkeutuu tämän maailman valtakuntiin. Näyttää siltä, että monet Jumalan omat eivät tätä ymmärrä, mutta Saatana kyllä ymmärtää. Tämä on yksi syy, minkä vuoksi Saatana yrittää sulkea ihmiset erillisiin pikku lokeroihin kaikkialla, missä se on mahdollista, erilaisten hallintomääräysten kuten rajoitusten, valvonnan ja viisumisääntöjen avulla. Ajatellessani esim. 10/40-ikkunan maita, jotka tarvitsevat Jumalan valtakunnan tulemista maallisen valtakunnan keskuuteen enemmän kuin useimmat muut maailman maat, näen, miten vaikeaa on saada niihin maihin ihmisiä, joiden sisimmässä on Jumalan valtakunta. Erilaisia esteitä on paljon. Se ei ole mahdotonta, mutta tarvitaan luovuutta ja aloitekykyä sekä täysin uusia rakenteita, jotta voisimme nähdä ovien avautuvan ja Jumalan valtakunnan tunkeutuvan näihin maihin. Palataanpa takaisin postmoderniin kulttuuriin, mikä johtaa meidät kyselemään itseltämme: Millä tavalla Jumalan seurakunta, ihmiset, joiden sisimmässä on Jumalan valtakunta, voivat merkitä jotain tässä kulttuurissa tai yhteiskunnassa? Käsittelen tätä asiaa myöhemmin lisää, se on itse asiassa yksi pääteemojani, mutta totean tässä vain, että luonne on ratkaisevan tärkeä. Jumala käyttää miehiä ja naisia, joilla on tiettyjä luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia. Kristus on tämän valtakunnan Kuningas, ja hän tekee työtään muokatakseen meitä oman kuvansa kaltaiseksi. Me emme ole tekemässä Jumalasta itsemme kaltaisia, vaan hän haluaa tehdä meistä oman kuvansa kaltaisia. Tämä on yksi seurakunnan tehtävistä. Me elämme yhdessä, teemme työtä yhdessä, rohkaisemme, ojennamme ja innostamme toinen toisiamme, valvomme toinen toistamme ja rukoilemme toinen toistemme puolesta, ja tällä tavalla me muutumme yhä enemmän Kristuksen kuvan kaltaisiksi. Seurakunnan historiaa lukiessa vaikuttaa siltä, että suurimman ja kestävimmän panoksen seurakuntien elämään ovat antaneet ihmiset, jotka ovat muuttuneet lähimmäs Kristuksen kaltaisuutta. Näiden ihmisten luonne on muuttunut, ja muut ovat huomanneet sen. Fransiskus Assisilainen sanoi: "Saarnatkaa evankeliumia, ja jos se on tarpeen, käyttäkää myös sanoja." Jos siis yksi seurakunnan päätehtävistä on kasvattaa tietyn luonteisia miehiä ja naisia, miten me aiomme sen tehdä? Siitä riittää asiaa useaksi viikoksi, mutta totean näin aluksi vain, että meidän pitää uudistaa toimintatapojamme, jotta se tapahtuisi. Tutkimusten perusteella tiedämme esimerkiksi, että vain joka neljäs uudestisyntynyt aikuinen ja joka kymmenes uudestisyntynyt nuori uskoo, että on olemassa ehdoton totuus. Barnan tutkimus on osoittanut, ettei aktiivisesti seurakunnan toimintaan osallistuvien ja seurakunnassa käymättömien ihmisten arvoissa ole juurikaan eroja. Barna osoitti, että suuri osa kristityistä pitää esimerkiksi aborttia, homoseksiä, seksifantasioita, avoliittoa, pornon katselemista ja juopumusta täysin hyväksyttävänä. "Ellei ole olemassa jotain lujaa ja sitovaa perustetta sille, että nämä teot ovat sopimattomia, ihmiset jätetään sellaisten perustelujen varaan kuin "jos se tuntuu hyvältä, se ei voi olla väärin" tai "kaikki muutkin tekevät niin" tai "ellei siitä ole kenellekään haittaa, se on oikein". Itse asiassa hälyttävän nopea nuorison moraaliarvojen romahdus näkyy yhden sanan mittaisessa maailmankuvassa: "miten vain". Siitä seuraa moniarvoisuutta, suhteellisuutta, suvaitsevaisuutta ja moninaisuutta arvostava asenne, joka ei pohdi eikä arvostele tiettyjen näkemysten tai tekojen seurauksia." Barna jatkaa: "Jos kerran enemmistö amerikkalaisista omistaa Raamatun ja arvostaa sen sisältöä ja jos he tuntevat Jeesuksen sanat "Minä olen… totuus" (Joh.14:6), miksi niin harvat uskovat ehdottomaan totuuteen?" Barna ja Hatch käyttävät termiä Amerikan "kehittyvät arvot" kuvailemaan tätä ristiriitaa. Kulttuurimme viehtymys moraalin suhteellisuuteen on johtanut perinteisten arvojen hylkäämiseen, sellaisten kuten uskollisuus, moraali, luotettavuus ja uhrautuminen. Barna sanoo monien nykyamerikkalaisten tukeutuvan arvoihin, jotka parhaiten vahvistavat suhteellisuutta; näitä ovat itsenäisyys, henkilökohtainen onnellisuus, suvaitsevaisuus, mukavuus, välitön nautinto, oikeus omiin valintoihin…kaikki tämä keskittyy yksilöön. Vuonna 1999 tehty tutkimus 65 yleisestä arvosta ja ominaisuudesta osoittaa, että uudestisyntyneiden kristittyjen arvot eivät merkitsevästi poikenneet koko väestön tai minkään muun osakulttuurin arvoista. Voiko sellainen seurakunta olettaa voivansa vaikuttaa kulttuuriin? Jos haluamme uudistaa omaa kulttuuriamme, meidän on tajuttava, mitä Kristus tarkoitti sanoessaan meidän olevan maailmassa, mutta ei maailmasta. Mistä voisimme aloittaa? Ajattelun muuttuminen on tärkein ja ensimmäinen asia. Kristillisen maailmankuvamme tulee olla ajattelussamme sisäänrakennettuna. Tätä Paavali tarkoittaa Room.12:1,2. 13. ONKO SEURAKUNNALLA MERKITYSTÄ, OSA 4 Apt.20:30 "Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa." Vieraillessaan viimeistä kertaa Efeson seurakunnan vanhimpien luona Paavali nostaa esiin Apt.20 luvussa joitakin asioita, jotka ovat tärkeitä, jotta voisimme ymmärtää nykyistä postmodernia kulttuuriamme. Kerrattuaan lyhyesti oman työnsä vaiheet efesolaisten parissa Paavali kehottaa heitä valvomaan itseään ja laumaa, josta he ovat vastuussa. Tässä yhteydessä Paavali varoittaa, että hänen jälkeensä heidän omasta joukostaan nousee miehiä, jotka vääristelevät totuutta. Totuuden vääristely näyttää olevan ensimmäinen askel matkalla sinne, missä totuutta ei ole enää lainkaan. Haluan kuitenkin sanoa, että seurakunnalla on merkitystä, koska se on totuuden vartija. Seurakunnan tehtävä on varjella totuutta. Miten sen voi tehdä? Kirjeessään nuorelle Timoteus-nimiselle miehelle Paavali sanoo 1.Tim.4:16: "Valvo itseäsi ja opetustasi, pidä kiinni näistä ohjeista! Silloin pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuulevat sinua." Valvo elämääsi, sanoo Paavali. Elämämme, se, miten elämme sitä, käytöksemme ja ennen kaikkea luonteemme ovat tärkeitä postmodernissa maailmassamme. Heijastaako meidän elämämme totuutta? Edellisessä tekstissäni näimme, että yksi neljästä uudestisyntyneestä aikuisesta ja yksi kymmenestä uudestisyntyneestä teini-ikäisestä (USAssa) uskoo ehdottomaan totuuteen. Mainitsin myös, ettei seurakunnassa aktiivisten ja seurakunnan toimintaan osallistumattomien ihmisten arvoissa ole selvää eroa. Tämä merkitsee sitä, että jos ne, joiden tulisi varjella totuutta, elävät kuin totuutta ei olisi olemassa, olemme pulassa. Me, seurakunnat, vahvistamme kulttuuria, joka ei tunnusta totuuden olemassaoloa tai sanoo, ettei totuus merkitse mitään. Elämämme puhuu, ja siksi Paavali kehottaa nuorta Timoteusta valvomaan elämäänsä. Hyvästellessään Efeson vanhimpia Paavali myös esittää tiivistelmän elämästään ja toiminnastaan. Meidän on tärkeää huomata, mitä Paavali sanoo Apt.20:18: "Te tiedätte, millä tavoin minä kaiken aikaa, siitä päivästä alkaen, jona tänne Aasiaan tulin, olen toiminut teidän keskuudessanne." He näkivät Paavalin elämän, ja se puhutteli heitä. Saman näemme 1.Tess.1:5:ssä: "tiedättehän itsekin, miten me toimimme teidän luonanne, teidän parhaaksenne." Tämä viittaa siihen, että kun evankeliumi tuli Tessalonikiin, se tuli voimalla eikä vain sanoina. "Voima" liittyy siihen, miten apostolit elivät. He osoittivat elämällään, että he uskovat ehdottoman totuuden olemassaoloon. Meidän, jotka muodostamme seurakunnan - Kristuksen ruumiin - tulee elää niin, että elämämme osoittaa ehdottoman totuuden olevan olemassa, koska Kristus, jonka omia olemme ja jota väitämme seuraavamme, on Totuus. Paavali kehottaa Timoteusta valvomaan myös oppiaan. Frank Barnan aiemmin mainitsemassani tutkimuksessa selvisi, että "54% uudestisyntyneiksi kristityiksi itseään kutsuvista ihmisistä ei usko ehdottomaan moraaliseen totuuteen", mikä merkitsee tietenkin, ettei mitään etiikkaa ole olemassa. Mietipä hetki tätä: Sanomme seuraavamme Häntä, joka on "Tie, Totuus ja Elämä", ja kuitenkin väitämme, ettei totuutta ole olemassa? Ei ihme, että emme juurikaan pysty vaikuttamaan omaan kulttuuriimme! Oman oppimme valvominen edellyttää meidän palaavan ehdottomaan totuuteen sekä opetuksessamme että elämässämme. Tämän opettaminen kuuluu seurakunnalle. Toisessa opiskelijoiden joukossa tehdyssä tutkimuksessa kysyttiin, olivatko professorit opettaneet heille etiikkaa. Yli 90% vastasi myöntävästi, mutta kun heiltä kysyttiin, mitä opetus oli sisältänyt, 73% vastasi: "Se, mikä on oikein tai väärin, riippuu yksilöllisten arvojen erilaisuudesta ja kulttuurieroista." Vain neljännes sanoi oppineensa, että on olemassa selkeästi ja ehdottomasti oikea ja väärä. Alamme nyt vähitellen nähdä, millä tavalla seurakunnan tulee tuoda julki selkeän moraalin tarve. 14. ONKO SEURAKUNNALLA MERKITYSTÄ, OSA 5 James Davison Hunter kirjoitti kirjassaan "The Death of Character" (Luonteen kuolema): "Ihmiset toimivat moraalisesti, koska he ovat oppineet alistamaan omat mielipiteensä ja halunsa sille, mitä uskonnolliset yhteisöt heiltä vaativat." Hän jatkaa päättelemällä, että jos nämä johtajuusrakenteet murennetaan, se vaikuttaa kuolettavasti kulttuuriimme. Luonteemme muovautuu perheen ja seurakunnan yhteydessä, ja kun näitä rakenteita heikennetään, emme enää näe ihmisiä, joita tarvitaan kulttuurissamme korottamaan äänensä. Saatana näyttää tietävän tämän ja hyökkää siksi näitä rakenteita vastaan. Perheiden rakentamisen sijaan pyrimme määrittelemään uudella tavalla käsitteen "perhe", ja seurakunnan haluamme sysätä syrjään. Pidä uskosi, mutta pysy kirkon seinien sisällä! Uskolle ei ole sijaa talouselämässä eikä politiikassa, sanotaan. Mutta juuri siellä seurakunnan tulisi näkyä ja kuulua. Tässä postmodernissa nykykulttuurissamme seurakunnalla on mielestäni tärkeä sijansa myös elämänalueella, jota voidaan nimittää vaikkapa liittoutumiseksi tai yhdistäytymiseksi. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset on tarkoitettu liittymään yhteen toisten ihmisten kanssa. Eräs Dartmouthin lääketieteellisessä tiedekunnassa tehty tutkimus osoitti, että meitä ei ole ainoastaan luotu liittymään yhteen vaan olemaan osa yhteisöä. Meidät on tarkoitettu toisten ihmisten yhteyteen. Sain hiljattain keinutuolimummoille osoitetun rukouskirjeen. Eräs lähetysjärjestö etsi iäkkäitä naisia erääseen Afrikan maahan pitämään orpolapsia sylissä ja kiikuttamaan heitä. Tiedämme, että ilman ihmisen kosketusta vastasyntyneet voivat huonosti ja koko heidän psyykkinen elämänsä kärsii. Lapset eivät kehity normaalisti ilman tätä toisiin ihmisiin liittymistä. Monien muiden tutkimusten tavoin siis tämäkin tutkimus tuo meidät takaisin siihen, miten tärkeä seurakunta ja perhe on. Jos tuhoat ne, tuhoat koko sivilisaation. Viime vuosina olemme postmodernissa maailmassamme nähneet lukuisia hyökkäyksiä juuri näitä yksiköitä, seurakuntaa ja perhettä, vastaan. Uskon tämän näyttävän meille suuntaa eteenpäin. Meidän tulee jälleen palauttaa perhe ja seurakunta siihen asemaan, minkä Jumala niille on tarkoittanut. Paavali sanoo Kol.1:29: "Sitä varten minä ponnistelen ja taistelen kaikella hänen voimallaan, sillä voimalla, joka vaikuttaa minussa." Tässä hän viittaa seurakuntaan. Minä uskon Efesolaiskirjeen 4.luvussa mainittuun viisijakoiseen seurakuntavirkaan; Paavali mainitsee apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat. Herra itse on nämä asettanut, jotta seurakunnasta tulisi se, mitä Hän sen tarkoitti olevan. Meidän jokaisen tulee kasvaa siihen kypsyyteen, mitä Jumala haluaa, ollaksemme Herran Jeesuksen Kristuksen morsian, neitsyt, etteivät keskuuteemme tunkevat puolitotuudet, harhat ja muut hyökkäykset turmelisi meitä. Meidän täytyy päästä pikku erilaisuuksiemme ohi ja tajuta, missä todellinen taistelu on. Meidän tulee panna syrjään vähäiset näkemyseromme ja keskittyä pääasiaan. Meidän täytyy palata totuuteen ei vain opetuksessamme vaan myös ja ennen muuta elämässämme. Meidän tulee rakentaa Kristuksen ruumista, ei kilpailla keskenämme. Jos tämän maallisen ruumiini jäsenet alkavat kilpailla keskenään, minä en voi oikein hyvin. Samoin on myös Kristuksen ruumiin laita, jonka jäseniä me olemme. Antakoon Jumala meille voimansa, jota tarvitsemme läntisellä pallonpuoliskolla edessämme olevaan tehtävään. 15. KULTTUURI, ETIIKKA JA RAKKAUS, OSA 1 Olemme epäonnistuneet tämän päivän perheissä, kouluissa ja seurakunnissa luomaan nuortemme elämälle kestävän pohjan, jonka varassa he voisivat kohdata maailman, joka ei usko ehdottoman totuuden olemassaoloon. Yläaste- tai lukioikäiset nuoremme ehkä tietävät, että avioliiton ulkopuolinen seksi on väärin, mutta eivät ymmärrä, miksi. Meidän pitää antaa heille vastaukset "miksi"-kysymyksiin. Kohtaamme nykypäivänä monia tilanteita, joissa meidän tulee tehdä moraalisia valintoja. Miten suhtaudumme esimerkiksi eutanasiaan, kloonaukseen, aborttiin, koeputkihedelmöitykseen? Entä avioliittoon/avoliittoon, homoseksuaalisuuteen, homo/lesboparien adoptio-oikeuteen? Nämä ovat kysymyksiä, joita kohtaamme kuoleman kulttuurina tunnetussa nykymaailmassamme. Elämällämme ja ajattelullamme tulee olla vankka kristillinen pohja, jotta voimme kohdata maailman, joka on muuttumassa entistä monimutkaisemmaksi edellä mainitsemissani asioissa. Teknologiamme nopea kehitys synnyttää koko ajan lisää samantapaisia kysymyksiä. Yksi syy siihen, että uskovat nuoremme menevät maallisiin yliopistoihin ja kadottavat uskonsa opiskeluaikana, on heiltä puuttuva valmius väitellä näistä moraalikysymyksistä kristilliseen maailmankuvaan perustuen. Eikä tämä koske vain koululaisiamme, vaan myös työelämässä olevia aikuisia ja lapsiaan kotona kasvattavia äitejä. Meidän täytyy kyetä katselemaan maailmaamme ja sen muutoksia kristilliseltä kannalta. Kun ajattelemme kristillistä moraalia, mitä silloin ajattelemme? Mitä se pitää sisällään? Tulevina viikkoina pohdimme sitä, miten voimme kristillisyyteen perustuen osoittaa nykymaailmassamme, mikä on oikein ja mikä väärin. Muistammehan profeetta Jesajan varoituksen niille, jotka kutsuvat hyvän pahaksi ja pahan hyväksi. Sellaiseen aikaan länsimaailma on kulkemassa. Mitä sitten kristillisen maailmankuvan perustekijät ovat, kun puhutaan nimenomaan kristillisestä moraalista? Onko Raamatussa selkeitä moraalisia periaatteita ja sääntöjä, jotka olisivat kristillisen etiikan ydin? Vastaus on KYLLÄ, ja siihen paneudumme tulevina viikkoina. RAKKAUS Matt.26:36-40: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." Rakkaus on kristillisen elämän keskeisin moraalinen periaate. Rakkaus toimii perustana jokaiselle lailliselle moraalisäännölle. Mikään moraalisääntö ei voi olla laillinen, jos se on ristiriidassa lähimmäisenrakkauden kanssa. Ensimmäinen moraalisääntö, jonka löydämme Raamatusta oppaaksemme moraalisten ristiriitojen miinakentän halki, on siis RAKKAUS. Meidän tulee rakastaa Jumalaa koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme, ja lähimmäistämme kuten itseämme. Nykyajassa sana "rakkaus" ymmärretään usein väärin, ja meidän pitää siksi selventää sanan merkitystä. Jatkamme siitä ensi viikolla, ja katsomme, miten rakkaus toimii käytännön arkielämässämme. 16. KULTTUURI, ETIIKKA JA RAKKAUS, OSA 2 Joh.3:16: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Minulle tämä on yksi Raamatun suurimmista rakkautta käsittelevistä jakeista. Mitä siinä luemme? Hän antoi. Postmodernissa maailmassa tämä on tärkeä, miettimisen arvoinen näkökulma. Postmodernissa maailmassa moraali on suhteellista, koska ehdoton totuus on viskattu syrjään. Jumalan Sanasta kuitenkin löydämme paitsi ehdottoman totuuden myös moraalin, joka ohjaa meitä. Tulevina viikkoina tutkimme neljää asiaa; rakkautta, oikeudenmukaisuutta, oikeutta elämään ja yhteisöä, mutta nyt aiheenamme on rakkaus. Voidaksemme ymmärtää, mitä rakkaus on, meidän pitää tuntea neljä muuta sanaa: antaa, antaa anteeksi, tiedostaa ja hyväksyä. Näiden neljän sanan kautta voimme ymmärtää, mitä rakkaus merkitsee postmodernissa länsimaisessa kulttuurissa. Kuten kaikessa muussakin, Jeesus on esimerkkimme, kun pyrimme ymmärtämään, mitä meille annettu rakkaus-niminen moraali tarkoittaa. Ensimmäiseksi minua sykähdyttää tämä: "Hän antoi". Postmoderni maailmamme sanoo: "Anna minulle". Eräs kulttuurimme ominaispiirre on se, että tämä on "minä"-kulttuuri. Toinen usein eteemme tuleva ongelma on se, että rakkaus ja totuus erotetaan toisistaan. Ne kuuluvat kuitenkin yhteen kuin vakka ja kansi. Olen joskus aiemmin sanonut, että rakkaus ilman totuutta on ailahtelevaa tunteellisuutta, ja totuus ilman rakkautta on tekopyhyyttä. Nämä kaksi, rakkaus ja totuus, kuuluvat yhteen. Nykypäivänä on paitsi rakkaus ja totuus erotettu toisistaan, myös minkäänlainen tuomitseminen kielletty, ja yhteiselämämme pitää rakentua sen varaan, miltä meistä kulloinkin tuntuu. Kaikkien suhteiden tulee perustua rakkauteen. Mutta kun rakkaus ei perustu totuuteen vaan ainoastaan tunteeseen, saamme huomata, että koko suhde on hataralla pohjalla. Ei ihme, että yhteiskunnassamme on niin paljon kariutuneita suhteita. Kaikkihan perustuu siihen, miltä meistä tuntuu. Meidän on tärkeää palata Raamattuun ja selvittää, mitä rakkaus todella on, sellainen rakkaus, jonka vain Jumala voi synnyttää. Tämän rakkauden saimme nähdä ristillä, kun Jeesus sanoi :"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Ihmisiin tekee suurimman vaikutuksen se rakkaus, jota he näkevät ihmissuhteissa ilmaistavan. Mitä Jeesus sanoikaan Joh.13:34-35: "Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." Tämä on yksi miettimisen arvoinen näkökulma rakkauteen, kun pohdimme sitä, millä tavalla Jeesus meitä rakasti. Näemme sen myös Joh.3:16:ssa: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Ihmisten mielestä rakkaus on niin usein saamista eikä antamista. Kun siis me, Jumalan kansa, seurakunta, alamme osoittaa rakkautta antamalla eikä ottamalla, vaikutamme väkevästi omaan kulttuuriimme. Alkuseurakunta on tästä hyvä esimerkki. Apt.2:42-47 luemme: "Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä, jotka pelastuivat." Kuudessakymmenessä vuodessa tämä pieni ryysyläisten joukko muutti Rooman yhteiskunnan. Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Sen, mitä Hän silloin teki, Hän voi tehdä myös postmodernissa yhteiskunnassamme. Ongelma ei ole Kristus, vaan seurakunta. 17. KULTTUURI, ETIIKKA JA RAKKAUS, OSA 3 Luuk.23:34:ssä Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." Eräs puoli rakkaudessa, josta Raamattu puhuu, on anteeksiantamus. Se Raamatun mukainen rakkaus, jonka Jeesus meissä synnyttää, kun hän tulee elämäämme, ei ainoastaan anna, vaan myös antaa anteeksi. Postmodernissa maailmassa eläessämme tekomme puhuvat kuuluvammin kuin sanamme. Kun sanat menettävät merkityksensä, vain se, mitä teemme tai jätämme tekemättä, puhuu. Näin voimme vaikuttaa tämän päivän kulttuurissamme. Se oli kuitenkin totta myös Jeesuksen aikana. Joh.1:14: "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta." Me olemme nähneet hänen kirkkautensa. Miten totta onkaan se, että me haluamme ihmisten kuuntelevan, mutta he haluavat katsoa. Mitä he näkevät tämän päivän seurakunnissa, erityisesti kun puhumme rakkaudesta moraalisena arvona, jonka perusteella arvioimme ympärillämme tapahtuvaa? On yksi asia sanoa "rakastan sinua", mutta kokonaan toista nähdä anteeksiantamus siinä, missä joku on tullut loukatuksi. Kirjoittaessaan Vähä-Aasiaan ja Eurooppaan perustamilleen seurakunnille Paavali usein neuvoi heitä, miten heidän tulisi elää, ja toi siinä yhteydessä esiin anteeksiantamuksen tarpeen seurakunnassa. Kol.3:13: "Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta." Tämän päivän kulttuurissamme halutaan tehdä se, mikä minusta tuntuu parhaalta tai mikä toimii minulle. Meistä on tullut "minä"-yhteiskunta, jossa "minä" on se keskipiste, jonka ympärillä kaikki pyörii. Postmodernissa kulttuurissa, jossa totuus on viskattu syrjään, yksilöstä tulee kaikkein tärkein. Tämä on yksi syy anteeksiantamuksen puuttumiseen. Jos "minä" viskataan syrjään, se on käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta. Ainoa toivo erilaisille kulttuureillemme on seurakunta. Mitä seurakunta on? Nimi? Uskonsuunta? Tunnustus? Ei! Seurakunta on Kristuksen ruumis, ja jotta Kristuksen ruumis voisi vaikuttaa maailmassa, meidän tulee tehdä niin kuin Kristus teki. Hän antoi anteeksi. "Antakaa anteeksi, niin kuin Herra on teille anteeksi antanut." 18. KULTTUURI, ETIIKKA JA RAKKAUS, OSA 4 Room.5:8: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä." Postmodernia kulttuuriamme käsitellessämme näemme, että vaikutuksen tekee se, kuka minä olen, eikä se, mitä minä sanon. Jumalan Sanan moraalisia periaatteita, niiden merkitys korostuu siis entisestään. Olemme nähneet, että rakkauden voima on siinä, että se merkitsee antamista ja anteeksiantamista. Kaksi muuta asiaa pitää vielä mainita: hyväksyminen ja tietoisuus. On mielenkiintoista nähdä, että Herra hyväksyy meidät juuri sellaisina kuin olemme. Tällä tavalla hän osoittaa rakkautensa meitä kohtaan. Hän ei tule luoksemme ja käske meidän ensin käyttäytyä kunnolla, ja sen jälkeen hän ehkä hyväksyy meidät. Ei, vaan luemme, että Kristus kuoli, kun me vielä olimme syntisiä. Miten tämä istuu postmoderniin tämän päivän yhteiskuntaamme? Katsokaa, mitä perheille tapahtuu. Avioeroja, särkyneitä koteja, avainlapsia, perhekäsitteen uusi määrittely. Joissakin maissa ei enää edes käytetä sanaa "perhe", vaan puhutaan "yksiköistä". On paha asia, että näin tapahtuu maailmassa, mutta seurakunnassa se merkitsee katastrofia. Yhdessä sanan "agape" kanssa sana "tietoisuus" auttaa tämän rakkauden määrittelemisessä. Osoittaessaan rakkautensa meille Jeesus oli tietoinen siitä, missä ja millaisia me olimme. Kautta Raamatun tämä tulee ilmi. Vanhassa Testamentissa Jumala kutsui Mooseksen vapauttamaan Israelin lapset orjuudesta; mitä Hän sanoi? 2Moos.3:7: "Herra sanoi: "Minä olen nähnyt kansani ahdingon Egyptissä ja kuullut, miten israelilaiset valittavat sortajiensa kovuutta. Minä tiedän kyllä heidän hätänsä." Nähnyt, kuullut, tiedän - minulle nämä sana määrittelevät rakkauden, joka voi syntyä vain Jumalasta. Yksi postmodernin kulttuurimme ongelmista on, että olemme niin täynnä "minää", että unohdamme kaiken muun. Ne meistä, jotka olemme vanhempia, olemmeko tietoisia lapsistamme? Missä he ovat? Mitä he tekevät? Mitä ongelmia he kohtaavat maailmassa, jonka keskellä he elävät? Sama pätee myös lapsiin. Tiedätkö vanhemmistasi`? Mitä he tekevät vuoksesi? Onko heillä jotain ongelmia tai pelkoja? Samaa ajattelutapaa voi soveltaa myös puolisoiden kesken. Tässä postmodernissa kulttuurissa voimme vaikuttaa sillä, miten elämme. Emme voi luottaa sanojen voimaan tässä kulttuurissa, koska sanat ovat menettäneet merkityksensä. Kun kuulen jonkun poliitikon sanovan jotain tai lupaavan jotain, minun täytyy nähdä, mitä hän saa aikaan. Käyttäytyminen vasta kertoo meille, mitä tapahtuu. Tämä rakkauden moraalinen voima tässä postmodernissa ajassa vaikuttaa väkevästi yhteiskuntaamme. Mistä tämä rakkaus tulee? Hyvä, että kysyit. Room.5:5: "Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla Pyhän Hengen." Suurimman vaikutuksen yhteiskunnassamme tekevät Pyhällä Hengellä täytetyt miehet ja naiset. "Täytä meidät, oi Herra!" 19. KULTTUURI, ETIIKKA JA RAKKAUS, OSA 5 Ef.1:6 "Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa!" (Engl.kielinen teksti: Hänen armonsa kirkkauden ylistykseksi, jossa hän on hyväksynyt meidät siinä rakastetussa"!) Yksi ihmisen suurimpia perustarpeita on tarve tulla hyväksytyksi. Jotkut psykiatrit sanovat, että kukaan ei ole todella henkisesti sairas (paitsi jos aivoissa on joku vaurio), vaan henkisesti sairailta näyttävät ovat ihmisiä, joiden tarpeet ovat tyydyttämättä - lähinnä juuri hyväksytyksi tulemisen tarve. He jatkavat, että jos joku seisoo kadunkulmassa huutaen olevansa Abraham Lincoln tai joku muu suurmies, jota kaikki ihailevat ja kunnioittavat, hän ei ole henkisesti sairas, vaan hänen tarpeensa tulla hyväksytyksi on tyydyttämättä. Tällainen ihminen alkaa ajatella, että jos hän on joku muu kuin oma itsensä, hän saa hyväksyntää. Hyväksytyksi tulemisen tarve on niin suuri. Sen vuoksi pidän Ef.1:6 King James-käännöksestä. Minut on hyväksytty siinä rakastetussa. Minun hyväksytyksitulemisen tarpeeni on tyydytetty Kristuksessa. Mitä minun tarvitsi tehdä sen hyväksi? Ei mitään muuta kuin ottaa lahja vastaan. Tämä osoittaa kuitenkin jotain siitä rakkaudesta, josta olemme puhuneet. Tämä rakkaus tulee Pyhän Hengen kautta, joka annetaan minulle, kun tulen uskoon. Room.5:5 "Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen." Tässä postmodernissa kulttuurissa, jota nyt elämme, tutkimme sitä, miksi Jumalan meille antama moraali on niin tärkeä. Kun totuus on viskattu syrjään, samalla on viskattu syrjään myös moraali. Meillä ei enää ole käsitystä siitä, mikä on oikein, mikä väärin. Sen seurauksena elämme, erityisesti länsimaissa, maailmassa, jossa kaikki keskittyy "minän" ympärille. Minä määrittelen, mikä on minulle hyväksi, mikä on minulle totta. En tarvitse muuta moraalia kuin mitä itse ajattelen. Kun alamme ajatella tätä, näemme vaarat, joihin se johtaa. Kaiken tämän keskellä meillä siis on Jumalan meille antama moraali. RAKKAUS. Siinä meidät hyväksytään, koska hyväksyminen on yksi Jumalan rakkauden määritteistä. "Minä"-yhteiskunnassa näemme, että yksilöt ovat saaria keskellä ihmiskuntaa. Runoilijan sanoin: "Vettä, vettä, kaikkialla vettä, eikä missään pisaraakaan juotavakseni." Tämä pätee myös kulttuuriimme: "Ihmisiä, ihmisiä kaikkialla, mutta ei yhtään ystävää, jonka kanssa voisin puhella". Tämä vaikuttaa dramaattisesti yhteiskuntaamme, ja katsomme tätä jatkossa tarkemmin. Yksi tärkeimpiä seurauksia siitä, että ihmisen tarve tulla hyväksytyksi jää tyydyttämättä, on se, että ihmiset alkavat tehdä kummallisia asioita. Tämä ei vaikuta ainoastaan kulttuuriimme, vaan myös jopa seurakuntiimme. Luemme Raamatusta, että alkuseurakunnan aikaan ihmiset myivät sen, mitä eivät tarvinneet, ja antoivat rahat niille, jotka olivat puutteessa. "Kaikki" tarpeet tyydytettiin, ja uskon myös hyväksytyksi tulemisen tarpeen olleen osa sitä "kaikkea". Mitä siitä seurasi? He mullistivat oman kulttuurinsa Jumalan kunniaksi. Muistakaa, että sanojemme ja tekojemme tulee olla sopusoinnussa. Miten usein sanonkaan lapsilleni "rakastan sinua", ja lapsenlapseni sanovat minulle samoin. Mutta muuttuvatko sanat teoiksi? Siinä niiden totuusarvo punnitaan. 20. POSTMODERNISMI, KULTTUURI JA OIKEUS Aamos 5:15 "Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää. Saattakaa kaupunginportissa oikeus voimaan." Aamos 5:24 "Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro." Aamos 6:12 "Mutta te teette lainkäytöstä myrkkykeison ja oikeuden hedelmistä katkeraa koiruohoa." Vanhan Testamentin profeettoja lukiessa näyttää siltä, että yksi tärkeimpiä profeetallisen julistuksen teemoja oli kutsu oikeuteen, kuten näistä Aamoksen jakeista voimme lukea. Jumala näyttää olevan kiinnostunut oikeudesta. Oikeudenmukaisuus on yksi Jumalan meille antamista moraalin perusohjeista. Miten vähän oikeutta tänä päivänä kuitenkin onkaan, kun tuomarit ovat lahjottavissa ja aktivistit voivat syrjäyttää perustuslain ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Mutta eikö Jesaja sanonut, että juuri näin tulisi tapahtumaan, kun totuus heitetään syrjään? Jes.59:14,15 "Näin oikeus on työnnetty syrjään ja vanhurskaus on jäänyt kauas, näin totuus poljetaan tomuun torilla eikä rehellisyydelle ole täällä sijaa. Totuus on kaikonnut kauas. Joka varoo tekemästä pahaa, joutuu itse ryöstäjän uhriksi." Alamme vähitellen ymmärtää, mitä tapahtuu, kun ei enää ole ehdotonta totuutta ohjaamassa meitä. Raamattu kuvaa elävästi oikeudenmukaisuutta ihmisen elämässä tilana, jota Jumala rakastaa (Jes.61:8).Jumala on se, joka saattaa asiat oikeudenmukaiseen ratkaisuun. "Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen. Hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala." Jes.30:18 Jumala rakastaa sitä, että Hän saa nähdä, miten haavoittuvaisia suojellaan ja uhriksi joutuneet eheytyvät ja palaavat takaisin yhteisön jäsenyyteen. Oikeudenmukaisuus on käytännön tekoja, nälkäisten ruokkimista, suojan tarjoamista kodittomille, köyhien ja sorrettujen puolueeton oikeudenkäynti, orvon sijoittamista perheeseen ja leskistä huolehtimista. Jaak.1:27 "Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta." Postmodernissa kulttuurissamme oikeudenmukaisuus on moraaliarvo, jonka näemme hylättävän yhteiskunnassamme useammin kuin mitään muita arvoja. Eräät asiat, joita näemme jo tapahtuvan, auttaa meitä sen ymmärtämisessä. Kirjassa "Shaping the Christian Worldview" (Kristillisen maailmankuvan muovaaminen) sanotaan: "Ihmisen synti tuottaa lukemattomia erilaisia vääryyden muotoja. Raamatun ilmoittama Jumala ei ole passiivinen eikä vetäydy syrjään, kun turmelemme sekä omaa elämäämme että toisten ihmisten elämää, vaan hän puuttuu jatkuvasti asioiden kulkuun korjatakseen meidän vääryyksiemme seuraukset. Vähintään yhtä usein Jumala kuitenkin kutsuu omiaan - ja kaikkia ihmisiä - elämään oikeudenmukaisesti ja korjaamaan epäoikeudenmukaisuudesta johtuvat vääryydet." Ajattelen, että meidän kutsumuksemme kristittyinä Jumalan lapsina on kiteytetty Paavalin sanoissa 2.Kor.5:18-20: "Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa." Meidät on kutsuttu valon lapsina vaeltamaan valkeudessa. Mitä valo on? Ef.5:9 "Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä." Uskon valon ja oikeuden olevan kaikkea sitä, mikä on hyvää, oikein ja totta. 21. POSTMODERNISMI, IHMISELÄMÄN PYHYYS Luomiskertomus 1Moos.1:ssä huipentuu seuraaviin sanoihin: "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." Ajatellessamme tätä postmodernia maailmaa, jossa elämme, meidän on pakko miettiä "ihmiselämän pyhyyttä". Elokuvissa, TV:ssä, kirjoissa jne huomaamme ihmiselämän arvostuksen laskeneen huomattavasti. Toisin sanoen ihmiselämä ei enää ole pyhä. Ihmiselämän merkitys on muuttunut tänä koeputkilasten, keinokohtujen, kloonauksen, mittatilauslasten, aborttien ja eutanasian aikakautena. Aivan kuten muutkin moraaliarvot, rakkaus ja oikeus, niin ihmiselämän pyhyys vaatii käytännöllistä toteuttamista, jotta se voisi ohjata meitä tämän päivän moraalisen moniarvoisuuden keskellä. Meidän tulee uudelleen tiedostaa se, että Jumalan kuvaksi luominen merkitsee tiettyjen jumalallisten ominaisuuksien jakamista, joita Jumala ei jaa minkään muun lajin kanssa maan päällä. Ps.8:6 sanoo: " Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella." Tämä erikoisasema kertoo jokaisen ihmisyksilön arvokkuudesta ja luo keskeisen arvon moraalin ytimeen: yksilön kunnioittamisen, tai otsikkoni mukaisesti ihmiselämän pyhyyden. Tässä postmodernissa yhteiskunnassa, jossa elämme, tämän tulee olla päätöksentekoamme ohjaava perusarvo, kun muokkaamme kulttuuriamme sen tyyppisissä asioissa kuin kantasolututkimus, kloonaus, koeputkihedelmöitys jne. Kirjassa "Shaping the Christian Worldview" sanotaan: Käsite "imago Dei" (suom. Jumalan kuva) liittyy myös siihen suunnattomaan vastuuseen, jonka Luoja on asettanut ihmiskunnan harteille. "Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa." (Ps.8:7) Jumala on siis määrännyt ihmiset sijaisekseen muun luomakunnan edessä, ja me olemme siis vastuussa siitä, miten kohtelemme luomakuntaa ja kaikkia muitakin olentoja, ei vain ihmisiä. Laajasti ottaen moraalinen vastuu sisältyy maailman moraaliseen rakenteeseen. Ihmisillä on muita lajeja enemmän voimaa, ja siis myös enemmän vastuuta sekä yksilöistä että yhteiskunnasta. Käsite "ihmiselämän pyhyys" merkitsee siis sekä yksilöiden kunnioittamista että syvällistä moraalista vastuuta." Postmodernin kulttuurimme ongelma on se, että totuutta ei ole. Tämä johtaa moraalin murenemiseen. Teemme sitä, mikä meistä tuntuu oikealta, tai "mitä sydämemme vaatii". Siitä seuraa moraalisen rakenteemme murtuminen ja kykenemättömyys moraalisen vastuun kantamiseen. Onko tämä vaikuttanut seurakuntaan? Kyllä. Seurakunta on kadottamassa äänensä, monin paikoin jo seurakunnan ääni on kokonaan vaiennut. Yksi alue, missä tämä jo näkyy, on terveydenhuolto. Kirjassaan "Culture of Death" (suom. Kuoleman kulttuuri) Wesley Smith sanoo: "Suurin osa amerikkalaisista ei tiedä tätä, mutta pieni, mutta vaikutusvaltainen ryhmä filosofeja ja terveydenhuollon päättäjiä toimii ponnekkaasti maamme terveydenhuollon käytäntöjen ja lainsäädännön muuttamiseksi. He ovat kääntymässä pois kahden vuosituhannen takaisesta Hippokrateen periaatteesta "älä vahingoita", kohti vahvasti hyödyllisyyteen pohjautuvaa järjestelmää, jossa heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien lääketieteellinen syrjintä ja ääritapauksissa jopa surmaaminen olisi laillista." Tärkeänä pitämämme arvon, yksilön vapauden, nimissä ja totuus syrjään heitettynä näyttämö alkaa länsimaissa olla valmis moraalin romahtamiseen, ja muu maailma tulee lähellä perässämme. Kaikesta tästä on syntynyt uusi asiantuntijajoukko, bioeetikot. He ovat nyt jo hylänneet ihmiselämän pyhyyden eettisenä arvona. Meitä ei enää kutsuta ihmisiksi tai yksilöiksi, vaan "olioiksi", joka nimitys kattaa myös muut elolliset kuin ihmiset. Tämä johtaa kysymykseen elämisen arvoisesta elämästä. Miten se määritellään? Wesley Smith sanoo edellä mainitsemassani kirjassa: "Yksilö ansaitsee asemansa tietyillä ominaisuuksillaan, joka yleensä merkitsee tiettyä vähimmäistasoa tiedollista toimintaa, joka bioeetikkojen mielestä on välttämätön merkittävälle moraaliselle olemassaololle. Niitä, joiden tiedollisen toiminnan tasoa pidetään riittävänä, kutsutaan yksilöiksi, ja heillä on tietyt moraaliset oikeudet. Ne, joilla ei tätä riittävää tasoa todeta, alennetaan ei-yksilöiksi, joilta puuttuu moraalinen arvo tai joiden arvo on vähäinen." Tämä on tärkeää, koska teoriasta tulee herkästi käytäntöä. ja ei-yksilöitä voidaan käyttää koekaniineina, riistää, hylätä, tappaa jne. Näetkö, miksi meidän tulee palata Jumalan Sanaan totuuden ja moraalisen käyttäytymisen perustana? 22. POSTMODERNISMI, YHTEISÖLLINEN OSALLISTUMINEN Hebr.10:25: "Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan." Viime viikkoina olemme katsoneet joitakin Jumalan Sanan moraaliperiaatteita, jotka ohjaavat ajatteluamme tässä postmodernissa kulttuurissa, jossa elämme. Rakkaus, oikeudenmukaisuus, oikeus elämään, mutta myös yhteiskunnallinen osallistuminen ovat keskeinen osa siitä, mitä me Jumalan kuviksi luotuina olemme. Jos me kannamme itsessämme kuvaa siitä, millainen Jumala on, ja koska Jumala on yhteisöllinen, yhteisö on tärkeä. Koska meillä länsimaissa vallitsee markkinavetoinen yksilöllisyys, ihmissuhteiden merkitys on hämärtynyt. Alamme nähdä merkkejä siitä, miten se rasittaa yhteiskuntaamme. Kirjassa "Shaping the Christian Worldview" sanotaan: "Jumala on yhteisöllinen. Jumala kutsui kansan, ei vain yksilöitä, liittosuhteeseen kanssaan, ensin Israelin ja myöhemmin seurakunnan. Jumala pelasti Israelin kansan orjuudesta ja muodosti sen jälkeen heistä erämaassa yhteisön. Jumalan asettamat moraalisäännöt kutsuvat Israelia jatkuvasti huolehtimaan haavoittuvista ja syrjäytymisvaarassa olevista jäsenistään (lesket, orvot, matkustavaiset, muukalaiset) ja antavat erilaisia moraalisia ohjeita yhteisön elämään. Mitä näemme Jeesuksen tekevän, kun hän liikkuu keskuudessamme? Jatkuvasti hän palautti syrjäytyneitä takaisin yhteisön jäsenyyteen: raajarikkoisia, sairaita, prostituoituja, pakanoita, naisia, lapsia. Kun Pyhä Henki laskeutui yläsalissa koolla olleiden 120 opetuslapsen päälle, mitä Hän teki? Hän yhdisti 120 ihmistä yhdeksi ruumiiksi, yhtenäiseksi yhteisöksi. Yksi keskeisimmistä moraalisista velvollisuuksistamme on varmistaa jokaiselle yksilölle kokemus ihmisyhteisöön kuulumisesta. Tämä on postmodernille kulttuurillemme isku vasten kasvoja, koska sen painopiste on sanassa "minä", yksilössä, ei yhteisössä. Tämän vuoksi ihmissuhteiden hyvä hoito on niin tärkeää seurakuntaruumiissa. Tämä vie meidät jälleen siihen, mitä seurakunta on, tai mitä sen tulisi olla. Se on ihmisten yhteisö, jota yhdistää samanlainen kokemus. Ihmisryhmä, jolla on sama perintö, sama Isä. Uutta Testamenttia lukiessamme näemme, mitkä rajat määrittävät yhteisön elämää ja miten näiden rajojen rikkomiset käsitellään. Kuten joku on sanonut, seurakuntaelämän huipentuma ei ole yksittäisten kristittyjen hurmoselämykset vaan taivaallisen kaupungin, uuden Jerusalemin täydellinen yhteisö. Nämä neljä käsittelemääni kristillisen etiikan perusarvoa, rakkaus, oikeudenmukaisuus, ihmiselämän pyhyys ja yhteisöllinen osallistuminen, eivät ole tärkeämpiä kuin muut moraaliarvot kuten esimerkiksi vapaus, rauha, vastuuntunto jne, mutta nämä neljä ovat välttämättömiä postmodernissa yhteiskunnassamme, jotta voisimme tehdä eettisiä päätöksiä. Miten suhtaudumme aborttiin, koeputkilapsiin, kloonaukseen ja lukemattomiin muihin asioihin, joihin törmäämme, koska teknologian kehitys on mahdollistanut ne? Näiden tarkastelemiemme neljän moraalisen periaatteen linssien läpi katsomalla voimme selviytyä nykypäivän moraalisesta kaaoksesta. Tulevina viikkoina käsittelemme kristillisen maailmankuvan muodostamista. 23. POSTMODERNISMI, KULTTUURI JA MODERNI LIBERALISMI Tärkein perusarvomme, johon kaikki muut arvot nojaavat, on ehdoton totuus. Mitä meille jää, jos totuus poistetaan? Kaaos, joka johtaa tyranniaan. Tämän päivän kulttuureissamme vaikuttavassa modernissa liberalismissa on kaksi päähaaraa; radikaali individualismi eli yksilöllisyys (rajaton yksilön halujen tyydyttäminen) ja radikaali tasa-arvoisuus (lopputulosten, ei mahdollisuuksien tasa-arvo). Moderni liberalismi on ehkä vähän kehno nimitys tälle ajattelutavalle, kutsun sitä mieluummin postmoderniksi liberalismiksi. Tänä päivänä voimme todeta molempien postmodernin liberalismin haarojen vastustavan moraalisääntöjä. Radikaali individualismi on moraalia vastaan, koska se rajoittaa yksilön toimintavapautta, ja radikaali tasa-arvoisuus siksi, että emme voi väittää yhden moraalin olevan parempi kuin joku toinen moraalijärjestelmä. Lopputuloksen pitää olla samanlainen. Miten nämä linnoitukset toimivat tämän päivän yhteiskunnassa? Individualismin tulee pysytellä rajojen sisällä, ja nämä rajat ovat seurakunnan, perheen ja lakijärjestelmän asettamat. Postmodernissa liberalismissa näemme kaikkia näitä vastaan hyökättävän voimakkaasti. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, seurakunta on joutunut yhteiskunnan laidalle. Miten seurakunta julkeaa sanella moraalisääntöjä yhteiskunnalle! Miksi heidän moraalinsa muka olisi parempi kuin joku muu? Näin kuitenkin näemme tapahtuvan siellä, missä totuus syrjäytetään. Yksi Jumalan meille asettamista instituutioista eli järjestelmistä, seurakunta, on tänään väheksytty ja halveksittu. Olemme menettäneet merkityksemme yhteiskunnassa. Tässä radikaali tasa-arvoisuus astuu kuvaan. Lopputuloksen tulee olla kaikille sama. Perustamme kovin monet asiat moraaliselle tasa-arvoisuudelle. Keitä me olemme sanomaan, että meidän kulttuurimme on muita parempi? Tai meidän uskontomme? Miten voimme olla niin suvaitsemattomia, että vetoamme siihen, mitä Raamattu sanoo? Tai miten voimme väittää, että Jeesus on ainoa tie taivaaseen? Mihin postmoderni liberalismi on meidät vienyt? Seurakunnan syrjäytymisen myötä moraali on lentänyt ulos ikkunasta. Jokainen tekee sitä, minkä uskoo itselleen hyväksi. Perhe menettää merkityksensä. Perheet, joiden tulisi kehittää jäsentensä luonnetta, hajoavat, ja näemme kasvavan joukon nuoria, jotka eivät tiedä, keitä he ovat, mikä heidän elämänsä tarkoitus on tai miten elää mielekkäässä suhteessa toisten ihmisten kanssa. Lakijärjestelmä muuttuu ajan ja olosuhteiden muuttuessa. Laki ei enää perustu Totuuteen vaan siihen, mitä enemmistö kulloinkin ajattelee. Ihmisen luontainen taipumus on edetä alaspäin, ei ylöspäin. Näemme lakien muuttuvan niin paljon, että elämme Jesajan mainitsemaa aikaa, jolloin oikea sanotaan vääräksi ja väärä oikeaksi. Tänä päivänä ei oikeus toteudu. Erästä miestä syytettiin murhasta, koska hän oli ensin tappanut, sitten paloitellut ja hävittänyt ruumiin. Hänet vapautettiin, koska joko hän tai hänen lakimiehensä onnistuivat vakuuttamaan tuomarit, että mies oli toiminut itsepuolustustarkoituksessa. Uskomatonta! Jos puhun tänä päivänä yhteiskunnassamme tapahtuvista asioista käyttäen niistä raamatullisia nimityksiä, minut leimataan homokammoiseksi, suvaitsemattomaksi, ennakkoluuloiseksi jne. Meidän tulee tunnistaa vihollinen ja toimia sen mukaisesti. 2.Kor.10:3-5 sanotaan, että me taistelemme linnoituksia vastaan. Nämä linnoitukset sijaitsevat meidän mielessämme. Ne näyttävät hyvältä, kuulostavat hyvältä ja järkevältä, mutta ne ovat Jumalan totuutta vastaan ja johtavat lopulta epätoivoon. Postmoderni liberalismi on yksi sellainen linnoitus, joka tekee laajalti tuhojaan kulttuurissamme, erityisesti länsimaissa. Ymmärrän tämän paremmin, kun luen, millä tavalla Paavali väitteli, järkeili ja vakuutti kuulijansa. Seurakunnan pitää tänään tehdä samoin, mutta ensin meidän tulee varmistaa, ettei mielessämme ole näitä linnoituksia, ja että olemme rakentaneet itsellemme kristillisen maailmankuvan. 24. POSTMODERNISMI, KULTTUURI JA SANAT Eräs tärkeimmistä asioista, mitä meillä voi olla, on perusarvo. Tähän perusarvoon kaikki muut arvot liittyvät, ja se perustuu siihen, miten katsomme totuutta. Onko ehdotonta totuutta olemassa, vai onko kaikki suhteellista? Kirjoitin aikaisemmin kielen tärkeydestä. Haluan nyt jatkaa samasta aiheesta. Ehdottomasta totuudesta luopuminen vaikuttaa sanoihin. Viikolla 3 kirjoitin, miten sanat, joita olemme pitäneet itsestäänselvinä, ovat muuttuneet ja saaneet uusia merkityksiä. Tämän päivän postmodernissa kulttuurissa huomaan, että sanat eivät ole sitovia. Ne voivat muuttua ajan myötä tai sen mukaan, miltä meistä tuntuu. Näyttää myös siltä, että voimme muuttaa sanojamme tilannekohtaisesti. Kun sanat menettävät merkityksensä, se vaikuttaa kulttuuriimme monella eri tavalla. Ensinnäkin se vaikuttaa keskinäisiin suhteisiimme. Miten voin tietää, että toisen ihmisen minulle kertoma on totta? Voinko todella luottaa siihen, mitä tuo ihminen minulle sanoi? Voisiko tässä olla yksi syy, miksi ihmissuhteemme eivät ole kovin henkilökohtaisia ja syviä? Emme kykene puhumaan syvistä tunteistamme ja kivuistamme. Siitä seuraa, että suljemme asiat sisäämme, kunnes siitä seuraa paljon vahinkoa. Poul Tournier kirjoittaa pienessä kirjassaan "SECRETS" (SALAISUUDET), miten persoonallisuutemme kehittyy. Hän kertoo kuvitellusta henkilöstä, Marystä, joka käy koulua ja kotiin palattuaan kertoo kaikki päivän tapahtumat äidille ja isälle. Heidän välillään ei ole salaisuuksia. Eräänä päivänä Mary kuitenkin kotiin tultuaan kertoo kaiken muun, mutta jättää yhden asian kertomatta. Maryllä on salaisuus. Tämä on ensimmäinen askel hänen kehittymisessään omaksi persoonakseen. Maryn seuraava askel on ratkaisevan tärkeä. Hän kertoo tuon salaisuuden yhdelle ystävälleen. Kun kerrot toiselle ihmiselle jotain henkilökohtaista, sanot tälle. "Haluan, että olet ystäväni, ja haluan antaa sinulle jotain arvokasta." Kuten Poul Tournier toteaa, usein se, jolle Mary kertoi salaisuutensa, menee kertomaan sen jollekulle toiselle, ja kun Mary saa kuulla sen, tieto murtaa hänet. Hänen luottamuksensa on petetty. Salaisuus ei säilynyt. Mary vetäytyy kuoreensa eikä halua enää toiste avautua. Tämä alkaa rajoittaa hänen persoonallisuuttaan ja kasvuaan. Poul Tournier tuo esiin myös seuraavan askelen, joka on salaisuuden jakaminen Jumalan kanssa. Voimme kysyä, miksi kertoa salaisuus Jumalalle, joka kuitenkin sen jo tietää? Kertoessamme salaisuutemme Jumalalle - ja Hän haluaa sitä - sanomme Hänelle: "Haluan, että olet ystäväni, ja haluan antaa sinulle jotain arvokasta." Postmodernissa kulttuurissamme sanoillamme ei ole mitään merkitystä, eikä siten myöskään mitään todellisuutta. Emme kykene luottamaan, ja se estää ihmissuhteitamme, ja kaikki muuttuu hyvin pinnalliseksi. Se, ettei sanoillamme ole merkitystä, heijastuu myös talouselämäämme. Kaikki sopimukset ja lupaukset tehdään sanoja käyttäen. Sanojen merkityksettömyys johtaa sopimusten rikkomiseen ja oikeudenkäynteihin. Länsimaissa voit löytää puhelinluettelosta enemmän lakimiehiä kuin lääkäreitä. Yhteiskunta alkaa lopulta hajota ja tuhoutua. Miksi? Koska alussa mainitsemani perusarvo on kadonnut. Meidän tulee kehittää kristillinen maailmankuva itsellemme. Paneudumme siihen tulevina viikkoina. 25. POSTMODERNISMI JA KULTTUURI, MAAILMANKUVA, OSA 1 Room12:2 "Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne." Olen yksi opettajista 15-viikkoisella lähetyskurssilla, jonka otsikko on "Näkökulmia maailmanlaajuiseen kristilliseen liikkeeseen", ja opetan usein kulttuurista ja maailmankuvasta. Jokaisessa kulttuurissa on näkyvä maailmankuva. Maailmankuva vastaa kysymykseen: Mikä on todellista kulttuurissa, jossa elämme? Minkä tahansa ihmisryhmän yhteiset uskomukset, tunteet ja arvot muodostavat ryhmän kulttuurin ytimen. Kun katsot ryhmän käytöstä, arvoja ja uskomuksia, näet, mikä on heille todellista. Tätä kutsumme maailmankuvaksi. Olen viime viikkoina valottanut länsimaista postmodernia maailmankuvaa. Kuten sanoin aiemmin, tämä on reaktiota modernille maailmankuvalle. Joidenkin kristittyjen mielestä postmodernismi on tervetullut, koska se antaa seurakunnille tuoreen mahdollisuuden, koska näemme "rationalismin kuoleman". He sanovat, että meidän pitäisi käyttää tätä hyväksemme ja luottaa sanojen sijasta mielikuviin, järjen sijasta tunteisiin oman asiamme esittämisessä. Kuten aiemmin kirjoitin, tällainen ajattelu vaikuttaa siltä, kuin haluaisimme hypätä ojasta allikkoon. Jumala ei sivuuta meidän älyämme. Hän haluaa meidän käyttävän järkeämme. Yksi tämän päivän ongelmista on se, että ruumiimme on kyllä uudistunut, mutta mielemme ei. Matkustaessamme huomaamme eri kulttuureissa erilaisia tapoja syödä, pukeutua, puhua jne. Jos katsomme vähän tarkemmin, huomaamme eroja myös uskomuksissa ja arvoissa. Näyttää melkein siltä, että eri kulttuureissa ihmiset katsovat todellisuutta eri tavoin, tai että he luovat oman todellisuutensa eri tavalla kuin me. Tulevina viikkoina haluan paneutua länsimaiseen maailmankuvaan useasta eri syystä. Ensinnäkin monet teistä, jotka luette tätä, asutte länsimaissa. Toiseksi tämän päivän nopean tiedonvälityksen (TV, radio, Internet jne) ansiosta meidän maailmankuvamme vaikuttaa huomattavasti kaikkialla maailmassa. Tämän vuoksi minut kutsuttiin Brasiliassa puhumaan aiheesta "Miksi länsimainen moraali rappeutuu, ja mitä Brasilian seurakunnat voivat siitä oppia?" Brasilialaiset tajusivat, että se, mitä Lännessä nyt tapahtuu, tapahtuisi pian myös Brasiliassa. He tiesivät, että edeltä käsin saatu tieto auttaisi heitä varautumaan tulossa oleviin muutoksiin. Maailmankuvan muuttuminen länsimaissa voi vaikuttaa suunnattomasti muualla maailmassa. Näyttää siltä, että eri maailmankuvien yhteentörmäys on väistämätön. Sota, jonka olemassaoloa monet eivät huomaa, on käynnistymässä. Kysymys on maailmankuvien sodasta. (Tämä voisi olla myös terrorismin taustatekijä.) Lännessä, ja USA:ssa ehkä selvemmin kuin Euroopassa, kulttuurisota on jo syttynyt. Kaiken tämän keskellä kysyn: Missä seurakunta on? Mieleeni nousevat sadan vuoden takaisen suuren saarnamiehen, J. Gresham Machenin sanat, kun hän varoitti raamattukoulunsa oppilaita, että ajankohtaisten isojen asioiden karttaminen johtaisi "tuuleen saarnaamiseen". Uskon tuon varoituksen sopivan myös meille, jotka elämme 21. vuosisadan alun suurenmoista aikaa. Seurakunnan tulee ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. 26. POSTMODERNISMI JA KULTTUURI, MAAILMANKUVA, OSA 2 Luuk.6:40: "Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen." Frank Barna on todennut, että hänen haastattelemistaan 601 protestanttisesta senioripastorista vain puolella ( 51%:lla) oli raamatullinen maailmankuva. Hän jatkoi: "Määrittelen raamatulliseksi maailmankuvaksi uskon siihen, että on olemassa ehdoton totuus, joka perustuu Raamattuun, ja uskon kuuteen perusasiaan: Raamatun luotettavuuteen, Jeesuksen synnittömyyteen, Saatanan konkreettiseen olemassaoloon, Jumalan kaikkivaltiuteen ja kaikkialla läsnäoloon, pelastukseen yksin armosta, ja henkilökohtaiseen velvollisuuteen evankelioida." Pakostakin esiin nousee kysymys: Miten voi antaa kenellekään sellaista, mitä ei itsellä ole? Tämän ongelman eteen joudumme länsimaissa. Luuk.6:40 sanoo meille, ettei oppilas ole etevämpi kuin opettajansa, mutta opetuksen saaneena jokainen on kuin opettajansa. Toisin sanoen se, mitä näemme kirkon penkeissä on seurausta siitä, mitä näemme saarnatuolissa. Tämä on pelottavaa seurakuntien johtajille. Mitä minä tuotan? Sitäkö, mitä itse olen? Onko nykykulttuuri jättänyt jälkensä ajatteluuni? Ja elämäntapaani? Joka päivä tämän maailman asiat pommittavat meitä. Meidän on pakko huomata, että reaktiomme syntyvät siitä todellisuudesta, jossa elämme. Elänkö itse luomassani todellisuudessa (joka ei ole todellinen!) vai Jumalan Sanan todellisuudessa? Olen usein sanonut, että me saatamme palvella kuviteltua Kristusta. Onko Hän meidän luomamme Kristus? Jos tyydymme kuviteltuun Kristukseen, joudumme tyytymään myös kuviteltuun pelastukseen. Meillä länsimaissa vallitsee materialistinen humanistinen maailmankuva. Seuraavassa joitakin tämän maailmankuvan perusasioita: 1. Vain aine on todellista. Humanistille henkeä ei ole olemassa. Koska vain aine on olemassa, vain se, minkä voimme nähdä, kuulla jne. omilla aisteillamme, on minkään arvoista. 2. Tällainen maailmankuva on ihmislähtöinen. Ihminen on tärkein. Ihmisellä on ratkaisut hallussaan, tai hän löytää vastaukset. Virheellinen ajatuskulku on suunnilleen niin, että jos ihminen vain jollain tavoin pystyy voittamaan kaikki esteet, hän löytää täydellisen ratkaisun. 3. Humanistille maailmankaikkeus on aina ollut olemassa. Sen muoto on saattanut olla aiemmin toisenlainen, mutta se on aina ollut olemassa. Francis Schaeffer kirjoittaa kirjassaan "Whatever Happened to the Human Race?" ("Mitä ihmissuvulle tapahtui?"), että maailmankuvan pitää vastata määrättyihin kysymyksiin. Hän mainitsee tärkeimpänä seuraavat kaksi: 1. Maailmankaikkeus ja sen muoto. "Meitä ympäröivä maailmankaikkeus on kuin jättimäinen palapeli. Näemme runsaasti yksityiskohtia, ja haluamme tietää, miten ne kaikki sopivat yhteen. Tästä on kysymys kaikessa tieteessä. Tiedemiehet tutkivat yksityiskohtia ja yrittävät päätellä, miten kaikki liittyy yhteen. Miten maailmankaikkeudesta tuli tällainen? Mistä tuli sen muoto, sen rakenne, tämä palapeli, jonka nyt näemme?" 2. Toisesta kysymyksestä Schaeffer käyttää ilmaisua "ihmisen ihmisellisyys". Hän kiinnittää huomiomme siihen, että ihminen poikkeaa kaikesta muusta, mitä maailmassa on: 1.luovuus 2. ihmiset pelkäävät kuolemaa 3. me kaikki pystymme tekemään valintoja ja ilmaisemaan itseämme sanallisesti. Vain ihminen voi muistaa menneisyyden ja tehdä tulevaisuudensuunnitelmia. Vain yksi maailmankuva pystyy vastaamaan pätevästi näihin kysymyksiin, nimittäin juutalais-kristillinen maailmankuva. 27. POSTMODERNISMI JA KULTTUURI, MAAILMANKUVA, OSA 3 Sananlaskujen 23:7 kohta "niin kuin mies ajattelee sydämessään, sellainen hän on" (huom. alkukiel.käännös) Voisimme aloittaa klassisella kysymyksellä: Kumpi oli ensin, muna vai kana? Loimmeko me oman maailmankuvamme, vai loiko maailmankuvamme meidät? Jos palaamme ensimmäiseen Mooseksen kirjaan, näyttäisi siltä, että Jumala loi ensin kanan, jolla täytyi olla kyky munia, jotta se voisi jatkaa sukuaan. Samoin Jumala loi myös ihmisen, ja totesi häntä katsoessaan, että se oli hyvä. Mutta ihminen lankesi syntiin, ja sen myötä ihminen loi oman todellisuutensa, jota seuraavat sukupolvet ovat ylläpitäneet. Olemme menneinä viikkoina nähneet, että elämme postmodernissa maailmassa, jossa ehdoton totuus on viskattu syrjään. Viikolla 25 mainitsin, että jotkut kristityt ottivat tämän muutoksen iloiten vastaan, koska he näkivät postmodernismin kapinana modernismia vastaan, ja "rationalismin kuolema" näytti heistä hyvältä. Jostain syystä ajattelemme, että meidän järkemme ei merkitse mitään tässä taistelussa, jonka keskellä elämme. Se merkitsee, ja meidän on opittava käyttämään sitä. Meidän pitää osata ajatella kuten Jeesus. Elämme maailmassa, jossa on paljon huijausta. Jotenkin tuntuu helpolta nähdä tuo huijaus eri puolilla maailmaa, eri uskonnoissa, mutta joskus meidän on vaikea nähdä samaa huijausta omassa kulttuurissamme. Eräät elokuvat käsittelevät aihepiiriä, josta voidaan käyttää nimitystä "matrix". Näissä elokuvissa käsitellään sitä taistelua, jossa osapuolina ovat tietokoneiden luoma todellisuus, jossa suurin osa ihmisistä elää, ja ne harvat ihmiset, jotka ovat päässeet selville todellisesta todellisuudesta. Aivan kuten tietokoneet ovat näissä elokuvissa pimittäneet ihmisiltä sen, mikä on oikea todellisuus, oikeassa elämässä Saatana on tehnyt saman. Maailmaa ja meidän lihaamme käyttäen hän on tehnyt erinomaista työtä pitääkseen meidät valhetodellisuudessa. Eräs syy, miksi oikea maailmankuva on niin tärkeä, on se, että oppisimme ajattelemaan oikealla tavalla ja pystyisimme siirtymään tästä epätodellisuuden sumusta kaikkeen siihen, mitä Herra on meitä varten varannut. Näemme tämän epätodellisuuden nousevan esiin kaikilla yhteiskunnan alueilla. Politiikan maailmassa näen sen vaikutuksen siinä, miten pahuus käsitetään. Tässä valhetodellisuutta pahuutta ei ole olemassa. Poistakaa ihmistä rajoittavat esteet, ja hän vapautuu uusiin ulottuvuuksiin! 20. ja nyt alkanut 21. vuosisata osoittavat meille tämän ajatuksen valheellisuuden. Näen tämän valhetodellisuuden myös talouselämässä. Me tunnumme ajattelevan, että raha tuo meille turvallisuutta, mutta lopulta tämäkin osoittautuu valheeksi. Kaikki tämä nousee valheellisesta maailmankuvasta. Olemme huolestuneita aborttien määrästä, ja yritämme kohottaa kansakunnan moraalia lainsäädännöllä. Tarvitsemme toki lakeja syntymättömien lasten suojaksi, mutta voimme saada muutoksen aikaan vain maailmankuvan muutoksen, todellisuuden muuttumisen kautta. Minusta näyttää siltä, että yksi seurakunnan tärkeimpiä tehtäviä tänään on muuttaa valhetodellisuus oikeaksi todellisuudeksi, jonka näemme Jumalan Sanassa. Miten voimme sen tehdä? 28. POSTMODERNISMI JA KULTTUURI, MAAILMANKUVA, OSA 4 Meidän on pakko kysyä: Millä tavalla muokkaan maailmankuvani? Ja millaisen maailmankuvan haluan itselleni luoda? Vastaan ensin jälkimmäiseen kysymykseen viittaamalla kirjeeseeni numero 26, jonka kysymyksiin maailmankuvamme tulee vastata. 1.Mistä universumi ja sen muoto syntyivät? "Meitä ympäröivä maailmankaikkeus on kuin jättikokoinen palapeli. Näemme lukemattomia yksityiskohtia ja haluamme tietää, miten niistä muodostuu kokonaisuus. Tiede yrittää vastata tähän. Tiedemiehet katsovat yksityiskohtia ja yrittävät ymmärtää, miten ne liittyvät yhteen. Siis miten maailmankaikkeus sai nykyisen muotonsa? Mistä tämä palapeli tulee? 2. Toiseen kysymykseen sisältyy se, mistä Francis Schaeffer käytti nimitystä "ihmisen ihmisyys". Tämä kiinnittää huomiomme siihen, että ihminen on erilainen kuin kaikki muut maapallon olennot. Tämä näkyy monella tavalla: 1, luovuus, 2, kuolemanpelko, 3, kyky tehdä valintoja ja muodostaa sanoja. Ihmisellä on kyky muistaa menneisyys ja suunnitella tulevaisuutta. Vain Raamatun mukainen maailmankuva kykenee vastaamaan näihin kysymyksiin. Paneudumme tähän myöhemmin lisää. Maailmankuva on kuin sipuli. Purat pois kerroksen toisensa jälkeen, kunnes pääset ytimeen. Ydin on keskipiste, todellisuus. Jokaisen kerroksen myötä esität uuden kysymyksen. Ensimmäinen kysymys kuuluu: Mitä teemme? Tämä käsittelee käyttäytymistämme. Jos haluan tutustua länsimaiseen sivistykseen, katson käyttäytymistä, katson, mitä asioita teemme. Toinen kerros maailmankuvan ymmärtämisessä on vastaus kysymykseen: Mikä on hyvää, mikä on parasta? Tämä viittaa arvoihin. Mitä pidämme arvokkaana länsimaisessa kulttuurissa? Elämääkö? En usko sitä, kun katson abortteja, eutanasiaa, lapsentappoja. Mitä arvostamme? Omia oikeuksiammeko? Uskon niin. Henkilökohtaista vapauttako? Luulisin. Mielihyvän tavoittelemista? Siltä näyttää. Entä henkilökohtainen turvallisuus? Näyttää siltä, että on muutamia asioita, joita arvostamme. Kolmas kerros, joka meidän pitää kuoria pois ja tutkia tarkemmin ennen kuin pääsemme ytimeen, on vastaus kysymykseen: Mikä on totta? Tämä on hankalaa, koska elämme postmodernissa kulttuurissa, jossa totuus on työnnetty syrjään. Mutta käytöstämme ja arvojamme tutkimalla voimme nähdä, mikä on meille totta. Tämä paljastaa uskomme. Mitä me todella uskomme? Uskommeko todella, että Raamattu on Jumalan Sana? Useimpien käytöksestä päätellen näin ei ole. Uskommeko todella taivaaseen ja helvettiin? Uskommeko todella seurakuntaan, Kristuksen morsiameen? Uskommeko todella iankaikkisuuteen? Se, miten elämme ja miten suunnittelemme elämäämme, näyttää osoittavan, että emme usko. Nyt pääsemme neljänteen kerrokseen, ytimeen. Edessämme on kysymys: Mikä on todellista? Tämä paljastaa maailmankuvamme. Onko Jumala totta? Onko taivas totta? Onko hengellinen maailma totta? Vai ovatko tämän maailman tavarat todellisempia? Raha? Kunnia? jne. Ellei maailmankuvamme kykene vastaamaan näihin kysymyksiin, se epäonnistuu ja romahtaa. Tämä maailmankuvien romahtaminen on yksi tämän päivän maailmassa käynnissä olevista asioista. Yksi syy siihen, miksi maailman kansojen keskuudessa on tänä päivänä niin paljon sekaannusta, erityisesti Lähi-idässä, on maailmankuvan hajoaminen. Yksi syy avioliittojen hajoamiseen, ihmisten onnettomuuteen, itsemurhiin kaikkialla on riittämätön maailmankuva. Tässäkin minusta näyttää siltä, että seurakunnan tehtävä ja kutsumus tänään on raamatullisen maailmankuvan rakentaminen. 29. POSTMODERNISMI JA KULTTUURI, MAAILMANKUVA, OSA 5