Kokoamme tälle sivulle Frank Dietzin viikottaisia opetuksia. Lisäämme uuden opetuksen sivun loppuun. Edelliset opetussarjat:
1. Johdanto
Muistan, kuinka selasin vuosia sitten täällä Yhdysvalloissa erään kokoussarjani aikana tietokoneelleni keräämiäni muistiinpanoja Raamatun aiheista. Niitä lukiessani tulin ajatelleeksi, että voisi olla hyvä idea ruveta lähettämään viikoittain ystävilleni sähköpostiviesteinä näitä ajatuksiani. Lähetin näitä viestejä aluksi esirukoilijoilleni, jotka olivat tukeneet minua myös varoillaan. Postituslistani kasvoi vähitellen, ja joissakin maissa ystävät järjestivät viestini jakelun edelleen omille ystävilleen. Olin ja yhäti olen hämmästynyt siitä, millaisen vastaanoton nämä viestini ovat saaneet. Näinä vuosina olen keskittynyt aiheisiin, joiden toivon olleen merkityksellisiä. Esimerkiksi yhtenä vuonna kirjoitin SUHTEIDEN HOITAMISESTA, toisena vuonna RAAMATULLISESTA MAAILMANKUVASTA, edelleen USKONPUHDISTUKSESTA, 21. VUOSISADAN PALVELUTEHTÄVÄSTÄ ja POSTMODERNISMISTA LÄNSIMAISESSA KULTTUURISSA. Kun rukoilin ja mietin, mitä kirjoittaisin vuonna 2007, päätin tehdä jotain uutta. Aiemmin olin kirjoittanut koko vuoden tietystä aiheesta ja usein kirjoittanut tekstini valmiiksi useita viikkoja etukäteen. Tänä vuonna haluan kuitenkin kirjoittaa viikoittain, tai korkeintaan kuukauden verran etukäteen. Miksi? Koska maailma, jossa elämme, muuttuu niin nopeasti. Tapahtumat ja aiheet muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla, ja näitä kaikkia on tärkeä katsoa raamatullisesta näkökulmasta. Me tiedämme, että elämme viimeisiä aikoja. Voimme kuulla 'lähestyvän Messiaan askelet', ja on tärkeää, etteivät väärät ajatukset, ideologiat ja filosofiat, jotka liikkuvat ajassamme, saa meitä otteeseensa. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, jokaisessa kulttuurissa on omat mielipidemuokkaajansa. Nämä ihmiset saavat elantonsa sanojen käyttämisestä - lehtimiehet, TV-uutisten toimittajat, lakimiehet, lainsäätäjät, tuomarit, opettajat jne - ja heillä on taipumus luoda kulttuurissa vallitsevat mielipiteet. Meidän, seurakunnan, tulee olla mielipidemuokkaajia. Meidän täytyy tuntea Jumalan mieli (Hän antoi meille Raamattunsa) ja tehdä se tunnetuksi maailmassamme. Onko Jumalalla jotain sanottavaa ympäristönsuojeluun, köyhyyteen, koulutukseen, lääketieteeseen, tieteelliseen tutkimukseen? Ajattelen esimerkiksi kantasolututkimusta, kloonausta, koeputkilapsia jne. Jos luen oikein 1.Moos.1:28, johtopäätökseni on, että Jumala on kiinnostunut kaikesta, mikä koskee ihmistä ja hänen elinolojaan. Olemme tänä päivänä niin kiireisiä, että meillä ei juurikaan ole aikaa asioiden vakavaan pohdiskeluun. Tarkoitan sitä, että istuisimme kaikessa rauhassa miettimään sitä, mitä ympärillämme tapahtuu ja miten Raamatun sana liittyy siihen, mitä tapahtuu, jotta voisimme toimia oikein. Paavali sanoi nuorelle suojatilleen Timoteukselle, että hänen tulisi pohtia kuulemaansa ja muistaa Jeesusta Kristusta. Näitä kahta meidänkin tulisi toteuttaa, mutta vain harvojen huomaan niin tekevän. Tähän tahdon pyrkiä tulevana vuonna. Tahdon katsoa joitakin ympärillämme tapahtuvia asioita ja pohtia niitä Raamatun valossa. Tätä kirjoittaessanikin mietin, miten voin sen toteuttaa kiireisen ohjelmani lomassa. Tälle vuodelle 2007 minulla on jo sovittuna kokousmatkoja Intiaan, Pohjois-Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan ja Pohjois-Eurooppaan. Lopuksi, olen entistä vakuuttuneempi siitä, että yksi tämän päivän suurimpia tarpeita on esirukoilijat, jotka osallistuvat rukouksessa hengelliseen sodankäyntiin. Tällaisen rukouksen tulee olla viisasta tiedossamme olevien asioiden puolesta rukoilemista. Tämän vuoden ensimmäisen viikkokirjeeni päätteeksi haluaisin pyytää esirukouksianne, että Jumala antaisi minulle viisautta, ymmärrystä jne. Eräs sana, johon törmäämme päivittäin yhä useammin, on monikulttuurisuus. Kysynkin: mitä tämä sana merkitsee? Tätä tutkiessani löysin useita erilaisia määritelmiä. Sanaa on käytetty kuvaamaan monia eri kulttuureja, jotka oppivat tulemaan toimeen keskenään, toisiaan kunnioittaen. Sanan historiasta käy ilmi, että sitä on käytetty ensi kertaa kuvaamaa Sveitsiä vuonna 1957, mutta sen käyttö yleistyi 1960-luvun lopulla Kanadassa, mistä se levisi muihin englanninkielisiin maihin. Australian hallitus tarttui sanaan ja kehitti siitä sulauttamispolitiikkansa korvaajan. Australian hallitus uskoi yhteiskunnan toimivan paremmin, jos ihmiset kokevat, ettei heidän tarvitse hylätä omaa kulttuuriaan tai identiteettiään tullakseen kunnon australialaisiksi. Wikipedia sanoo: 'Monikulttuurisuudella on kannattajansa ja vastustajansa. Sen puolestapuhujat useinkin pitävät sitä itsestäänselvästi eri kulttuuriryhmille kuuluvana, kulttuurien yhdenvertaisuuteen perustuvana ihmisoikeutena. Sen oletetaan usein johtavan kulttuurien väliseen yhteyteen, hyödylliseen kulttuurivaihtoon, jossa kulttuurit ottavat oppia toistensa kirjallisuudesta, taiteesta ja filosofiasta (ns. korkeakulttuurista) ja vaikuttavat toistensa musiikkiin, muotiin ja ruokailutottumuksiin. Sen vastustajat pitävät sitä usein ilman heidän suostumustaan heille syötettynä asiana. He pelkäävät sen johtavan eri kulttuurien eristymiseen omiin slummeihinsa ja kulttuurisen yhtenäisyyden aliarvioimiseen. Erityisesti Euroopassa monikulttuurisuuden vastustajat näkevät sen suorana hyökkäyksenä kansallista identiteettiä vastaan, jopa kansaa vastaan, ja joskus salaliittona, jonka tavoitteena on muuttaa Eurooppa islamilaiseksi.' Monikulttuurisuus nähdään tänä päivänä 'ideologiana', jonka tavoite on erillisistä, tasaveroisista kulttuuriryhmistä koostuva, tai ainakin sellaiset hyväksyvä ja sisäänsä sulkeva yhteiskunta. Jumalan Sanasta luemme kuitenkin, että meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia ja valtoja vastaan, jotka asettuvat vastustamaan Jumalan tuntemista. Meidän tulee tutkia monikulttuurisuutta Jumalan Sanan, ei yhteiskuntamme mielipidemuokkaajien näkemysten valossa. Mark Steyn on sanonut: 'Länsimainen eliitti loi monikulttuurisuuden käsitteen, ei juhliakseen kulttuurien moninaisuutta vaan kieltääkseen oman kulttuurinsa: se on siksi todellinen itsemurhapommi.' Miksi eliitti haluaisi tätä? Koska he sanovat kaikkien kulttuurien olevan samanlaisia, eikä meidän tulisi tuomita toisia. Yliopistoissamme näyttää valtaavan alaa näkemys, että kaikki kulttuurit ovat saman arvoisia, henkiä palvovista heimoista kehittyneimpään teollisuuskulttuuriin. Mutta ovatko kaikki kulttuurit saman arvoisia? Eikö elämältä vaadita moraalisia arvoja? Eikö meidän tulisi arvostella tietystä kulttuurista nousevia aatteita ja arvoja? Eikö Jeesus antanut meille mittatikun, jolla meidän tulee mitata kaikkea, myös kulttuureja, kun Hän sanoi Vuorisaarnassaan seuraavat sanat: 'Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei sata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.' Matt.7:17-20. Mieleeni nousee kysymys: Emmekö me voi arvostella eri kulttuureja koskien sellaisia asioita kuin vapaus, elämä, uskonnollinen vapaus, laillisuus? Entä pahuus? Joidenkin mielestä ne, jotka lensivät kaksi lentokonetta päin kaksoistorneja New Yorkissa, olivat vapaustaistelijoita, toisten mielestä täysin pahoja terroristeja. Länsimaissa käytetään tänä päivänä monikulttuurisuutta sanomaan, että meidän länsimainen kulttuurimme ei ole parempi kuin alkukantaiset heimokulttuurit, ja tämän väitteen käyttäminen estää meitä erottamasta pahaa hyvästä. Puhuikohan Jesaja juuri tästä sanoessaan, että ihmiset kutsuvat hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi? Monikulttuurisuus myös tukahduttaa halun ymmärtää toisia kulttuureja. Jos naapurustoomme rakennetaan moskeija, aito monikulttuurisuus haluaa tietää kaiken mahdollisen moskeijasta. Kuka on heidän imaaminsa? Mihin he uskovat? Mitä islamin suuntaa he edistävät? Jne.
Sen sijaan tänä päivänä kohtaamme epäselvän näkemyksen eri kulttuureista ilman todellista pyrkimystä ymmärtää, mitä muut keskuuteemme tulevat kulttuurit ajattelevat, uskovat jne. Tämä on kenties myös syynä siihen, että emme ole läheisemmässä yhteydessä toisten kulttuurien edustajiin vaan eristäydymme heistä tai eristämme heidät. Kun vaimoni ystävystyi erään egyptiläisen naisen kanssa ja kävi hänen luonaan joka viikko lukemassa hänen kanssaan englannin kielisiä kirjoja ja näin auttaen häntä kohentamaan kielitaitoaan, naisen aviomies oli innoissaan siitä, että hänen vaimollaan oli nyt amerikkalainen ystävä. Vaimoni oli todella monikulttuurinen. Mikä seurakuntien asenne tulisi olla eri kulttuureita edustaviin ihmisiin, heidän ajattelutapaansa, tapoihinsa jne, kun he tulevat keskuuteemme? Usein nämä ihmiset tulevat maista, joissa evankeliumia ei ole juurikaan julistettu, lähinnä muslimimaista. Eikö tämä ole Herran meille tarjoama mahdollisuus? Koska me emme mene heidän luokseen viemään evankeliumia, Herra tuo nämä ihmiset nyt meidän luoksemme. Tavoitammeko me, seurakunta, heidät, vai torjummeko heidät, omaksi vahingoksemme? Seurakunnalla on tilaisuutensa ottaa nämä ihmiset vastaan. Ellemme tee niin, syntyy kulttuurislummeja, jotka synnyttävät monia uusia ongelmia. Näemme tämän tapahtuvan tämän päivän Euroopassa. Tätä sanaa pohtiessani mieleeni nousee ajatus, että eri kulttuurien kohtaaminen voi olla joko kirous tai siunaus, ja me, seurakunta, voimme päättää, kumpaa se on. Mitä tarkoitan? Minusta näyttää, että näinä lopun aikoina Herra antaa meille mahdollisuuden tavoittaa nämä ihmiset evankeliumilla. Mitä tapahtuu, kun ihminen kohtaa Herran? Hän saa uuden identiteetin, uuden perheen, uuden perinnön jne. Rajat murtuvat, ja Ef.3:4, 6 mukaan evankeliumin salaisuus on, 'että pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta'. Kuitenkin, ellemme me, seurakunta, tavoita näitä ihmisiä, syntyy erillisiä kulttuurislummeja, jotka puolestaan synnyttävät monia erilaisia ongelmia. Valinta on meidän, seurakuntien! Yksi sanoista, joita kuulemme akateemisen maailman pompottelevan, on 'monimuotoisuus'. Tämäkin sana näyttää harmittomalta, mutta tiedämme, että sanoilla on valtaa. Kuten olen aiemmin maininnut, jokaisessa kulttuurissa on mielipiteen muokkaajansa. Näitä ovat ihmiset, jotka ansaitsevat elantonsa sanojen käyttämisestä; poliitikot, lakimiehet, kouluttajat, lehtimiehet jne, koska he käyttävät sanoja muokkaamaan ihmisten mielipiteitä. Katsoimme viime viikolla sanaa 'monikulttuurisuus', mutta nyt katsomme tarkemmin sanaa 'monimuotoisuus'. Sanan määritelmä Websterin sanakirjassa: 'Erilaisena oleminen; erilainen, poikkeama, kuten mielenkiinnon kohteissa tai sijoituksissa'. Sanaa käytetään kuitenkin tänä päivänä yliopistoissamme aivan toisin: 'Monimuotoisuus sisältää hyväksynnän ja kunnioituksen ajatuksen. Se merkitsee, että ymmärrämme jokaisen yksilön ainutkertaisuuden ja hyväksymme yksilölliset eromme. Nämä voivat olla eroja rodun, sukupuolen, kansallisuuden, sukupuolisen suuntautuneisuuden, sosioekonomisen aseman, iän, fyysisten kykyjen, uskonnollisten tai poliittisten näkemysten, tai muiden ideologioiden osalta. Monimuotoisuus on näiden erojen tutkimista turvallisessa, myönteisessä ja rakentavassa ympäristössä. Se merkitsee toistemme ymmärtämistä syvemmin kuin vain suvaitsemalla, se merkitsee jokaisen yksilön erilaisten ominaisuuksien näkemistä rikkautena, niiden juhlimista ja niistä nauttimista.' Yliopistojemme opetussuunnitelmista voimme nähdä suunnilleen samanlaisen määritelmän. Mutta kaikki tämä johtaa kysymykseen, mitä teemme synnille? Sanan 'monimuotoisuus' rinnalla kulkee sana 'suvaitsevaisuus'. Pitääkö meidän suvaita syntiä monimuotoisuuden nimissä? Homoseksuaalisuus on tänä päivänä iso juttu. Hyväksymmekö tämän elämäntavan, joka on vastoin Raamatun sanaa, monimuotoisuuden ja suvaitsevaisuuden osoittamiseksi? Minusta on käsittämätöntä, että monimuotoisuus määritellään erojemme ja erilaisten näkemystemme hyväksymiseksi, mutta tämä monimuotoisuuden määritelmä ei päde Raamattuun uskoviin kristittyihin nähden. Meitä nimitellään homopelkoisiksi, kiihkoilijoiksi, jne. Mitä tapahtui suvaitsevaisuudelle? On vaikea ymmärtää sellaisia sanoja kuin monikulttuurisuus ja monimuotoisuus ymmärtämättä jotain siitä maailmankuvasta, joka on vallalla tänä päivänä länsimaissa. Tämä maailmankuva on postmodernistinen, eli totuus nähdään suhteellisena, ehdotonta totuutta ei ole olemassa. Kun siis puhumme homoseksuaalisuudesta syntinä, olemme kiihkoilijoita. Miksi? Koska yhden ihmisen totuus ei ehkä olekaan totta toiselle ihmiselle. Ja muistakaa, että länsimaisessa ajattelussa totuus on suhteellinen käsite. Monimuotoisuuden myötä nousee esiin toinen käsite, 'ajattelun vapaus'. Ajattelun vapaus merkitsee oikeutta pitäytyä epäsuosittuihin mielipiteisiin. Tässäkin näyttää kuitenkin siltä, että kun Raamattuun uskova kristitty tuo julki Raamattuun perustuvia ajatuksiaan, ajattelun vapaus viskataan ulos ikkunasta. Me Raamattuun uskovat kristityt elämme maailmassa, jota johdetaan harhaan monilla ajatuksilla ja filosofioilla, ja meidän on kyettävä ilmaisemaan selvästi paitsi se, mihin me uskomme, myös miksi uskomme niin, ja mitä järkeä meidän ajatuksissamme on tässä ylösalaisin kääntyneessä maailmassa. Luemme, miten Paavali evankeliumia pakanoille viedessään usein väitteli tai järkeili heidän kanssaan, tai keskusteli tai puhui vakuuttavasti heidän kanssaan. Meidän tulee tehdä samoin, kun kuljemme eteenpäin tässä maailmassa. (Suom.huom. englannin kielen sanalle ’desperation’ ei ole suomenkielistä vastinetta, joka ei kuulostaisi negatiiviselta. Frankin käyttämänä sana tässä kuitenkin tarkoittaa jotain rakentavaa, ei lannistunutta epätoivoa.) Luin tänä aamuna Nehemian kirjasta, että kuultuaan Jerusalemin tilanteesta, muurit olivat murtuneet ja portit poltettu, Nehemia istui maahan ja itki. Neh.1:4: ’Tämän kuultuani minä istuin monta päivää itkien ja murehtien, ja minä paastosin ja rukoilin taivaan Jumalan edessä.’ On mielenkiintoista nähdä, että Vanhan Testamentin miehet ja naiset samastuivat Israelin lapsiin, ja meidän tulee Uuden Testamentin mukaan myös samastua uskovien joukkoon, seurakuntaan. Mieleeni nousee kuitenkin näistä Vanhan Testamentin pyhistä myös se, että he surivat hyvin syvästi katsoessaan ja arvioidessaan ’Jumalan kansan’ hengellistä tilaa. He olivat epätoivoisia. Tämä näyttää puuttuvan meiltä tämän päivän kristityiltä – kiihkeä intohimo, epätoivoinen kaipuu Jumalan asioihin, Jumalaan itseensä. Rukoukseni itseni, perheeni ja palvelutyöni puolesta on, että Jumala antaisi meille epätoivon Hänen puoleensa. Eikö Jeesus tarkoittanut juuri tätä , kun opetuslapset palasivat Hänen luokseen kehottaen Häntä syömään jotain, ja Hän sanoi Joh.4:34: ’Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.’ Rhonda Hughey on sanonut: ’Epätoivo on se polttoaine, joka sytyttää sydämemme yhteyteen, rukoukseen, ylistykseen ja katumukseen. Ellemme janoa Jeesusta, hengellinen työmme on tyhjää rutiinia. Meillä on yllin kyllin ideoita, suunnitelmia, menetelmiä, kirjoja, opetuksia, ohjelmia ja toimintoja seurakunnissamme. Meiltä puuttuu epätoivoinen kaipuu Jumalan puoleen!’ Eikö juuri tämä olekin ongelmamme tämän päivän seurakunnissa? Muurit ovat sortuneet, ja näemme kaikenlaisten maailmallisten asioiden vyöryvän sisään, kun yritämme tehdä Jumalan työtä ihmisen nerokkuuden voimalla. Nehemian tavoin saamme huomata, että porttimme on poltettu ja vihollinen ryntää sisään polttamaan ja tuhoamaan. Kyselen itseltäni: Missä ovat Nehemiat, jotka istuvat maahan murehtimaan, paastoamaan ja rukoilemaan? Missä ovat epätoivon valtaamat ihmiset? Koska muurit ovat murtuneet ja portit on poltettu, näemme paitsi seurakunnissamme myös kaupungeissamme, miten poliitiikan ja kirkkojen johtajat sortuvat. Näemme rikollisuuden ja lahjonnan lisääntymisen. Näemme avioerojen, perheiden hajoamisen ja itsemurhien tulevan jokapäiväisiksi tapahtumiksi. Olen lukenut rabbi Yechiel Weitzmanin kirjaa ’The Ishmaelite Exile’, ja hän mainitsee kirjassaan, että Israelin kansa vapautuu, kun syntyy todellista rukousta, josta hän käyttää sanaa ’vaikerrus’. Näin hän kirjoittaa: ’Rabbi Chaim Vital paljastaa myös, että kidutus Ismaelin käsissä johtaa juutalaisen kansan uudistuneeseen uskoon Jumalaan ja rukoukseen. Vasta sen jälkeen Jumala voi vastata. Opettajamme opettavat, että rukouksessa on uskon uudistava voima. He sanovat kuitenkin, että vain vaikerrusrukous voi sen tehdä. Mitä tämä vaikerrus on? Ismaelista vapautuminen vaatii erityistä rukousta. Vaikerrus on huuto, joka kumpuaa esiin sydämen syvyyksistä.’ Hän jatkaa sanoen: ’Opettajillamme on ollut erityinen syy käyttää sanaa ’vaikerrus’ eikä vain sanoa ’rukous’ tai ’pyyntö’. Rukous on sitä, että ihminen pyytää jotain, mitä hän haluaa, mutta hänellä ei ole. Mutta ’huuto’ (jota sanaa rabbi käyttää synonyyminä sanalle ’vaikerrus’) on rukous elämän säilyttämiseksi.’ Tällaisen rukouksen Israelin lapset rukoilivat ollessaan vankeina Egyptissä. Raamattu kertoo heidän vaikertaneen taakkojensa alla. Eikö Jeesuskin sanonut opetuslapsilleen, että tietynlainen riivaaja lähtee ihmisestä vain rukouksen ja paaston avulla? Vapautuvatko perheemme, yhteisömme, yhteiskuntamme, kaupunkimme, maamme ennen kuin vaikerramme, ennen kuin rukoilemme epätoivoisina? 2.Kor.10:4-6: 'Sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikkea tottelemattomuutta, kunhan te ensin oletta täysin kuuliaisiksi tulleet.' Olen juuri palannut Anneli-vaimoni kanssa Intiasta. TäälläYhdysvalloissa erään esirukoilijaryhmän kanssa rukoillessamme muuan heistä rukoili sitä ajattelua vastaan, joka poliittisen korrektiuden nimissä on nousemassa esiin. Totesin tämän yhdeksi niistä ideologioista, jotka muokkaavat monien ajattelua meidän sitä edes huomaamatta. Mitä poliittisella korrektiudella tarkoitetaan? Sanaa käytetään sukuun, sukupuoleen ja sukupuoliseen suuntautuneisuuteen kohdistuvan epäoikeudenmukaisuuden oikaisemista tavoiteltaessa. Tämän ilmaisun historiaa tutkiessamme voimme kuitenkin nähdä sanaa käytetyn myös kommunistipuolueen muinoin vahtiessa puolueen linjaa. 1990-luvulla poliittisen korrektiuden merkitys laajeni käsittämään monia liberaaleja näkemyksiä - ympäristöasioita, feminismiä ja sellaisten loukkaavien sanojen käyttöä, joka saattaisi pahoittaa joidenkin ihmisryhmien mielen, kuten esimerkiksi homoseksuaalisuuden kutsuminen synniksi. Ensimmäistä kertaa siis olemme länsimaisessa kulttuurissamme tilanteessa, jossa meidän pitää olla hyvin varovaisia sanavalinnoissamme, olipa sitten kyseessä puhuttu tai kirjoitettu sana, jotta meitä ei leimattaisi tunteettomiksi, rasisteiksi, homopelkoisiksi tms. Kaikki tämä juontaa juurensa poliittisesta korrektiudesta. Poliittisesta korrektiudesta saatettiin aiemmin laskea hyväntuulista leikkiä. Nykyään se on kuitenkin kuolemanvakava sairaus, joka vaikuttaa länsimaiseen kulttuuriimme, sairaus, joka on 1900-luvulla tappanut miljoonia Euroopassa ja Kiinassa. Se on tappava sairaus, se on kuolemanvakava asia. Poliittisen korrektiuden tausta on 1. maailmansodassa, ja se liittyy lujasti marxismiin ja freudilaisuuteen, jotka juontavat saksalaisen neropatin ajatteluun vuodelta 1923. Tämä yhteys tuotti nykyään kriittisenä teoriana tunnetun ajatuksen. Kriittisen teorian tarkoitus on tuottaa arvostelua. Kriittinen teoria on tuottanut yliopistoissamme tänä päivänä näkyviä rönsyjä: radikaali feminismi, naisten, mustien ja homojen tutkimuksen osastot. Tätä teoriaa edistäneet artikkelit ja kirjat sopivat hyvin 1960-luvun opiskelijaradikaalien tarpeisiin. Näissä kirjoituksessa edistettiin ajattelua, jonka mukaan jokaisen pitäisi saada 'tehdä oma juttunsa' ja 'jos joku tuntuu hyvältä, tee se' oli tärkein ohje. Mihin tämä poliittiseksi korrektiudeksi kutsuttu ideologia on johtanut länsimaissa? Valtioistamme alkaa tulla ideologisia. Länsimaista alkaa tulla maita, joilla on virallinen valtion ideologia, jota valtiovalta tukee. Vankiloissamme on ihmisiä, joiden ainoa rikos on poliittinen ajattelu. Ero entiseen Neuvostoliittoon tai nykyiseen Kiinaan ei ole kovinkaan iso. Länsimaat ehkä voittivat kylmän sodan sotilaallisella tasolla, mutta eivät ideologisella tasolla. Poliittisen korrektiuden todellisuus pitää paljastaa. Missä seurakunta on kaiken tämän keskellä, kysyn jälleen kerran. Tämä ihmisten rakentama linnoitus pitää hajottaa maahan meidän käytössämme olevilla aseilla: rukouksella, uskolla ja Jumalan Sanalla. Joh.8;32: 'Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.' Länsimaisen kulttuurimme ongelmista keskeisimpiä on totuutta koskeva kriisi. Totuuskriisi koskettaa kaikkea, mitä teemme, sanomme ja ajattelemme. Se muovaa poliittista maisemaamme, se vaikuttaa seurakunnissamme. Kuuntelin hiljattain ohjelmaa 'The O'Reilly Factor', jossa Bill O'Reilly keskusteli Whoopi Goldbergin kanssa (elokuvanäyttelijä, joka nykyään juontaa omaa radioshowtaan) eräiden Washington D.C:ssä pidettyihin sodanvastaisiin mielenosoituksiin osallistuneiden elokuvanäyttelijöiden kommenteista. Eräs Whoopi Goldbergin kommentti kuvaa mielestäni erittäin hyvin nykyistä postmodernia kulttuuriamme. Hän sanoi tekevänsä päätöksensä ja muodostavansa mielipiteensä asioista sen mukaan, miltä hänestä tuntuu tai mitä hänen sydämensä sanoo. Tämä on tyypillistä postmodernismille, joka hylkää ehdottoman totuuden. Tulokset näemme tässä. Mitä sydämemme kertoo meille? Totuus ja tosiasiat hiiteen! Kun katson sodanvastaisen liikkeen keskustelua kokonaisuutena, kaikki näyttää perustuvan sille, mitä osallistujien sydän sanoo, eikä lainkaan tosiasioille tai olemassaolevalle todellisuudelle. Miten voimme jatkaa tällaista elämää vapaassa yhteiskunnassa? Uutisemme tarjoilevat yhä enemmän juuri tätä: ei tosiasioita vaan tunteita. On myös mielenkiintoista huomata, että tämänkaltaiset vastaukset tuntuvat aina niin vilpittömiltä ja luotettavilta, niin yleviltä tavoitteilta. Jos me kaikki tekisimme päätöksiä sen perustella, mitä sydämemme sanoo, mihin sekasortoon se johtaisikaan! Maailmassa on yli kuusi miljardia ihmistä, ja jos jokainen seuraisi oman sydämensä ääntä, voimme kuvitella, millainen kaaos syntyisi kaikista päätöksistä! Kun katson yhteiskuntamme mielipidemuokkaajia, näyttää siltä, että mielipiteet perustuvat sille, mitä heidän sydämensä sanoo, ei tosiasioille tai vallitsevalle todellisuudelle. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että he muokkaavat maailman mielipidettä tunteidensa ja sydämensä mukaan, ei tosiasioiden mukaan. Mielestäni näemme tämän tapahtuvan jo nykypäivänä. Kun ehdotonta totuutta ei ole, silloin meidän totuudeksemme tulee se, miltä meistä tuntuu, ja alamme tehdä päätöksiä sen mukaan, mikä tuntuu parhaalta meille itsellemme. 60-luvun opiskelijavallankumouksessa tapahtui juuri näin. Heidän perusteesejään olivat 'jokainen tehköön omia juttujaan' ja 'jos se tuntuu hyvältä, tee se'. Me voimme tehdä monia asioita, jotka ehkä tuntuvat hyvältä, mutta jotka ajan myötä vahingoittavat meitä. Miettikääpä sitä, mitä me syömme, juomme jne. Se tuntuu hyvältä, mutta lopputuloksena voi olla monenlaisia kärsimyksiä. Alussa mainitsemaani ohjelmaa kuunnellessani huomasin sanojen 'minusta tuntuu' toistuvan hyvin usein. Tärkeää oli se, miltä minusta tuntuu, ei se, mikä on totta tai mitä minä ajattelen. Mielessäni on nainen, joka sanoi tietävänsä, että Jeesus elää, koska hän tuntee Jeesuksen elävän sydämessään. Tästäkö me tiedämme Jeesuksen elävän? Koska tunnemme Hänet sydämessämme? Minä tiedän, että Jeesus elää, koska Raamattu, ehdoton totuus, sanoo niin. 1.Kor.15:4-8. Tunteemme eivät ole hyvä mittari sille, mitä tapahtuu. Jumalan Sana on. Kuulemme seurakunnissakin nykypäivänä sanottavan 'minusta tuntuu, että tämä tai tuo on oikein'. Meidän tulee perustaa elämämme Jumalan Sanalle. Tämä on erityisen tärkeää nykyaikana, kun maailmassa on niin paljon eksytystä. Muistakaa, että vihollisemme pyrkii eksyttämään mahdollisimman monet. Minun on pakko myöntää, että hän on onnistunut melko hyvin. Meidän tulee muistaa Salomonin sanat Sananl.3:5: 'Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.' Luottamuksemme omaan ymmärrykseemme on paljolti tunteisiimme luottamista, sydämemme äänen kuuntelemista, kun meidän tulisi seurata Jumalan Sanaa. Room.12:1,2: 'Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.' Eräässä Los Angeles Times -lehden artikkelissa sanottiin näin: 'Venäjä on menettänyt 700 000 asukkaan kokoisen kaupungin verran ihmisiä joka vuosi siitä lähtien, kun Neuvostoliitto romahti vuonna 1991.' Kysynkin nyt: kuinka kauan yksikään valtio voi kestää tällaisia menetyksiä? Surullista on, että näin ei tapahdu ainoastaan Venäjällä, vaan kaikkialla Euroopassa. On arvioitu, että voidakseen säilyttää väestömääränsä nykyisellään mikä tahansa maa tarvitsee 2.1 lasta perhettä kohti. Mitä nämä luvut ovat Euroopassa? Irlanti 1.87, Saksa ja Itävalta 1.3, Venäjä ja Italia 1.2, Espanja 1.1 (tämä merkitsee, että jokaisen sukupolven aikana Espanjan väkiluku puolittuu).Vuoteen 2050 mennessä Italian väkiluku on pudonnut 22%, Bulgarian 36% ja Eestin peräti 52%. Historiaa katsoessamme voimme nähdä, että suurten sivilisaatioiden nousu ja tuho seuraavat tuttua kaavaa: yltäkylläisyys, pehmeys, rappio ja tuho. Kansakunnalla, jolla ei ole lapsia, ei ole tulevaisuutta. Näemme kuitenkin Eurooppaan kolmannesta maailmasta tulleilla kansoilla runsaasti lapsia. Esimerkiksi somalit 6.91, nigeriläiset 6.83, afgaanit 6.78, jemeniläiset 6.75. Eurooppaan tulleet siirtolaiset (enimmäkseen muslimeja) synnyttävät runsaasti lapsia, ja heidän väestömääränsä kasvavat. Toisin sanoen heitä voidaan nimittää 'korvaaviksi kansoiksi'. He korvaavat sukupuuttoon kuolevat eurooppalaiset. Miksi näin tapahtuu länsimaissa nykyään? Haluaisin nostaa tässä esille jotain, mitä sosiaali-insinöörimme eivät tunnusta, maailmankuvan. Länsimaiseen sivistykseemme kuuluu postmoderni, humanistinen maailmankuva. Maailmankuva tarkoittaa sitä, miten katsomme kaikkea ympärillämme; miten näemme ja tulkitsemme eteemme tulevat asiat. Tämä puolestaan vaikuttaa tapaamme ajatella, joka taas vaikuttaa päätöksiimme ja sitä kautta toimintaamme. Katsotaanpa esimerkiksi Venäjää, jonka alussa mainitsin. Lukujen taustalla on yksi nopeimmin leviävistä AIDS-epidemioista maailmassa, huumeiden ja alkoholin käyttö ja korkeat itsemurhaluvut, sekä 100 000 aborttia enemmän kuin elävänä syntyneiden määrä viime vuonna. Kolumnisti Terry Mattingly on ilmaissut asian näin: 'Näemme itsemurhia, AIDS-epidemian, päihteiden väärinkäyttöä, aborttien lisääntymisen ja toivottomuuden … kansakunnassa, joka viime vuosisadan aikana näki ateistisen hallinnon nousun ja yrityksen tukahduttaa uskon harjoittaminen.' Näemme, että maailmankuva on tärkeä. Se, miten ajattelemme, on tärkeää. Tämä nostaa mieleeni seurakunnan. Alussa lukemamme jakeet sanovat meidän 'muuttuneen mielemme uudistumisen kautta'. Nyt näyttää siltä, että olemme pelastettuja, mutta säilytämme vanhan mielemme sen sijaan, että antaisimme Jumalan Sanan uudistaa sen päivittäin. Meidän tulee oppia muokkaamaan ajatuksemme Kristuksen mielen mukaisiksi. Paavali sanoo meille 2.Kor.10:5-6: 'Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikkea tottelemattomuutta, kunhan te ensin olette täysin kuuliaisiksi tulleet.' Tutkija-kirjailija George Barna nostatti melkoisen hälyn väittäessään, että vain 9%:lla kaikista uudestisyntyneistä aikuisista ja vain 7%:lla protestanteista on raamatullinen maailmankuva. Nämä luvut johtivat hänet tutkimaan uskonnollisia johtajia ja selvittämään, onko heillä raamatullinen maailmankuva. Tuntuu järkeenkäyvältä, että ellei johtajilla ole raamatullista maailmankuvaa, ei niilläkään voi olla, joita he opettavat. Haastateltuaan 601 vanhempaa pastoria Yhdysvalloissa, monissa eri protestanttisissa kirkkokunnissa, George Barna totesi, että vain noin puolet pastoreista toimii raamatullisen maailmankuvan pohjalla. On kovin vaikea opettaa muille jotain, mitä sinulla itselläsi ei ole. Barna tulkitsi, että ihmiset eivät omaksu raamatullista maailmankuvaa pelkästään käymällä säännöllisesti kirkossa. 'Raamatullista maailmankuvaa pitää opettaa, että sen voisi omaksua; toisin sanoen, sitä pitää selittää ja muokata.' Kaikki tämä saa minut kirjaamaan tämän tekstin lopuksi kaksi ajatusta. 2.Kor.10:5: 'Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.' Seurakuntiin on tullut salakavalasti lähetykseen, ylistykseen ja evankeliointiin vaikuttaen ajattelu, joka tunnetaan humanismina. Tätä käsitellessämme meidän on syytä aluksi kysyä, onko Jumala päämäärä vai keino? Tähän kysymykseen jokaisen kristityn täytyy antaa vastaus. Humanismi voidaan määritellä seuraavasti: kaiken päämäärä on ihmisen onnellisuus. Näemme tämän ajatuksen humanistisessa liberalismissa kauttaaltaan tänä päivänä. 1960-luvun opiskelijaradikalismin (josta vieläkin kärsimme) yksi tunnus oli 'jos se tuntuu hyvältä, tee se!' Kun siirrämme tämän humanismin määritelmän pelastukseen, pelastuksesta tulee keino saavuttaa suurin onni tässä elämässä. Silloin Jumalasta tulee päämäärän sijasta keino. Raamatun totuus on kuitenkin, että kaiken päämäärä on Jumalan kunnia, ei ihmisen onnellisuus. Miten olemme tulleet tähän? Fundamentalisti uskoo taivaaseen, helvettiin, Kristuksen kuolemaan, hautaamiseen ja ylösnousemukseen. Tämä on oikein, koska näin Raamattu opettaa. Olemme nähneet, että jos uskomme näin, meistä tulee fundamentalisteja. Lopulta päädymme siihen, että hyväksymme nämä opinkappaleet älyllisesti, ja silloin pelastus muuttuu vain tietyn kaavan älylliseksi hyväksynnäksi. Pelastuksesta tulee ihmiselle keino saavuttaa onnellisuus. Humanismi on näin tunkenut pelastuksen keskeiseen oppiin. Liberaali sanoo, että uskonnon tarkoitus on tehdä ihminen onnelliseksi tämän elinaikana. Fundamentalisti sanoo, että uskonnon tarkoitus on tehdä ihminen onnelliseksi tämän kuollessa. Tästä seuraa filosofinen toteamus, että kaiken päämäärä on lopulta ihmisen onnellisuus, ja siitä voidaan huolehtia evankeliumin sanoilla ja raamatullisella opilla. Newsweek-lehden kysely osoittaa, että 67% amerikkalaisista on tyytymättömiä siihen, mihin suuntaan USA on menossa, ja 69% amerikkalaisista on tyytymättömiä presidentin suoritukseen. 2/3 kansalaisista siis 'ei tykkää ja tahtoo muutosta'. Minusta tämä on hyvin mielenkiintoista, koska jopa yli 80% amerikkalaisista pitää itseään kristittyinä. Tämän Newsweekin kyselyn mukaan kuitenkin todella monet ovat onnettomia. He valittavat sitä, mihin suuntaan maa on menossa, tai sitä, miten presidentti hoitaa tehtävänsä, mutta samaan aikaan me elämme maassa, jossa ihmisillä on aina juokseva vesi, aina sähköä, aina auki olevia kauppoja, joihin voi mennä ostamaan, mitä mieli tekee, 95.4%:lla ihmisistä on työpaikka ja kuitenkin liki 70% ihmisistä on onnettomia. Ongelma ei ole maan kehityksen suunta tai presidentin suoriutuminen tehtävistään, vaan humanismin filosofian vaikutus: kaiken päämäärä on ihmisen onnellisuus. Kristinusko on onnellisuuden sivutuote, ei pääasia. Suureen osaan siitä, mitä teemme tänä päivänä Herralle, motiivimme on humanismi, ei rakkaus, josta Paavali puhuu 2.Kor.5:14: 'Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä'. Meidän tulee toimia Hänen takiaan, ei heidän vuokseen. Moravialaiset olivat väkevä lähetysjoukko Jumalan käytössä. Heidän sotahuutonsa oli 'voittaa Herralle Hänen kärsimyksensä palkka'. Me 'menemme' ja me 'teemme', koska Hän on arvollinen. Kyse ei ole siitä, mitä me saamme Jumalalta, vaan siitä, mitä Hän saa sinulta. Sananl.9:10: 'Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä.' Miten totta onkaan, että voidaksemme ymmärtää jotain kulttuuria meidän on ymmärrettävä ainakin jotain kyseisessä kulttuurissa vaikuttavasta uskomusjärjestelmästä. Olen lukenut kahta juutalaisten rabbien kirjoittamaa kirjaa, 'Ishmaelite Exile' ja Redemption Unfolding'. Molemmat kirjoittajat selittävät, että itsemurhapommittajien toiminnan taustalla on uskomusjärjestelmä ja maailmankuva, joka kunnioittaa kuolemaa. Kuten olen aiemmin sanonut, maailmankuva on valkokangas, jota katsomalla tulkitsemme kaiken, mitä näemme ympärillämme. Jos maailmankuva on kytketty pois päältä, kaikki ympärillämme on myös pimeänä. Itsemurhapommittajille se, että he räjäyttävät itsensä ja vievät mukanaan mahdollisimman monia vääräuskoisia, on sopusoinnussa heidän maailmankuvansa kanssa. Omasta mielestään he toimivat oikein. Se tekee tästä niin pelottavan. Lännessä kohtaamassamme sodassa ei ole kyse vain abortista, homojen oikeuksista tai julkisen koulutuksen romahduksesta. Nämä ovat lieveilmiöitä todelliselle ongelmallemme. Todellinen sota on koko avaruuden kattava taistelu maailmankuvien välillä - juutalais-kristillisen ja maallistuneen maailmankuvan ja muiden tämän päivän maailmassa vaikuttavien hengellisten maailmankuvien välillä. Jokin aika sitten OM:ssä tehtiin päätös, että emme tarkastelisi maailmaa niin paljon maantieteellisten rajojen mukaisesti vaan enemmänkin uskonnollisten ja kulttuuristen rajojen mukaan. Tai maailmankuvien mukaan. Päätös on mielestäni oikea. Harvardilainen Samuel Huntington korosti, että koska me olemme uskonnollisia olentoja, elämäämme määrittelevät syvimmät uskomuksemme enemmän kuin mikään muu. Huntington jatkoi, että todellinen taistelu tullaan käymään kolmen valtasivistyksen välillä - länsimaisen maailman, islamin maailman ja konfutselaisen idän välillä. Minusta oli kuitenkin mielenkiintoista, että James Kurth, joka on ollut Huntingtonin oppilas, sanoi uskovansa todellisen taistelun syntyvän länsimaisen sivistyksen sisällä, juutalais-kristillisen maailmankuvan ja humanistis-postmodernistis-monikulttuurisen maailmankuvan välillä. Minä olen tässä samaa mieltä Kurthin kanssa ja näen tämän taistelun todellisena, koska länsimainen kulttuuri hallitsee kohta koko maapalloa. Olen matkustanut ainakin sadassa eri maassa, kaikilla mantereilla, ja olen nähnyt tämän todellisuuden. Euroopasta maailmankuva siirtyi Pohjois-Amerikkaan, ja nyt se on levittäytymässä Latinalaiseen Amerikkaan ja muihin maailman osiin. Informaatioteknologia ylittää nopeasti valtakuntien ja kansakuntien väliset rajat. Mikä valtava vastuu onkaan Lännen kirkoilla! Mikä tilaisuus Lännen kirkoilla onkaan! Sellainen maailmankuva, joka ei kykene vastaamaan ihmisten kysymyksiin, murenee lopulta. Uskon tämän jo alkaneen tapahtua Euroopassa. Ihmiset haluavat tietää: Mistä me tulemme? Miksi me olemme täällä? Mikä on elämän tarkoitus? Miksi olemme erilaisia? Mikä selittää kykymme tuntea, rakastaa, pelätä jne? Oman aikansa maailmankuvista Paavali sanoi 1.Kor.1:20: 'Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?' Toisin sanoen Paavali sanoo näille maailmankuville: Jos teillä on vastaukset näihin kysymyksiin, astukaa esiin ja kertokaa ne meille! Heillä ei tietenkään ole vastauksia, he vain herättävät uusia kysymyksiä. Ainoa maailmankuva, joka vastaa näihin kysymyksiin, on juutalais-kristillinen maailmankuva. Se, että Huntingtonin mainitsemat maailmankuvat, länsimainen, islamilainen, ja idän konfutselainen, eivät voi vastata näihin kysymyksiin, avaa seurakunnille ovet tulla esiin oman maailmankuvansa kanssa, joka tarjoaa vastauksen ihmisen tarpeisiin. Tämän vuoksi näemme muslimien, hindujen ja muiden tulevan Kristuksen luokse suurempina joukkoina kuin koskaan ennen. Myös kristityssä lännessä alamme nähdä entistä enemmän kypsää satoa. Suurimpana kysymyksenä mielessäni on tämä: Ovatko lännen seurakunnat valmiita tähän? Jeesus sanoi Joh.4:35: 'Ettekö sano: Vielä on neljä kuukautta, niin elonleikkuu joutuu? Katso, minä sanon teille: nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi.' Joh.4:34: Jeesus sanoi: 'Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.' Päätin viimeviikkoisen tekstini kysymykseen, 'Onko seurakunta valmis edessä olevaan sadonkorjuuseen?' Useita vuosia sitten minua haastateltiin Brasiliassa erääseen laajalevikkiseen kristilliseen lehteen. Minulta kysyttiin lähetykseen liittyen monia kysymyksiä, jotka olen jo unohtanut, mutta yhtä heidän esittämäänsä kysymystä en ole pystynyt unohtamaan. 'Mikä on lähetystyön suurin este tänään? Onko se islam?' Tiesin, ettei islam ole esteistä suurin, mutta mikä on? Tunsin Herran antavan minulle viisauden vastata tuohon kysymykseen. Edellä oleva jae nousi mieleeni. Jeesus sanoi: 'Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän (engl. teen loppuun) hänen tekonsa.' Meillä on tänä päivänä käytössämme kaikki mahdollisuuden tehtävän saattamiseksi loppuun, mutta onko meillä tahtoa? Tämä on lähetystyön suurin este, tahdon puuttuminen. Kun pohdin sitä 'tahtoa', josta Jeesus tässä jakeessa puhuu, mieleeni nousee neljä asiaa. Jeesus on esimerkki, jota meidän tulee seurata. Mitä nämä neljä asiaa ovat? 1. Jeesuksen oli mahdotonta tehdä lähettäjänsä tahto ja elää itsekästä elämää. Toisin sanoen emme voi tehdä Jumalan tahtoa ja elää elämäämme itsellemme. Jokaiselle sukupolvelle on annettu oma nimensä. Meillä on esimerkiksi suuret ikäluokat, sukupolvi X, sukupolvi Y, mutta tämän päivän nuorta polvea kutsutaan nimellä 'MINÄ'-sukupolvi. Jos olemme rehellisiä itsellemme, näemme, että sekä perheissä, yhteisöissä, seurakunnissa että valtioissamme meillä on tämä ongelma, ongelma nimeltä 'minä itse'. Mitä Jeesus teki? Fil.2:7: (Jeesus) 'tyhjensi itsensä' (engl. teki itsestään ei-mitään). Minä itse ei tietenkään pidä tästä, koska se haluaa tunnustusta. Johanneksen evankeliumi kertoo meille, miten siemenen täytyy pudota maahan ja kuolla. Paavali sanoi 'minä kuolen joka päivä' (1.Kor.15:31 engl.käännös). Martti Luther sanoi: 'Jumala ei voi tehdä ihmiselle mitään ennen kuin ihminen on ei-mitään'. Eikö tämä olekin tämän päivän toimintamme ongelma, 'minä itse'. Me yritämme sovittaa kolminaisuuteen neljännen. Se ei onnistu. 2. Herramme oli mahdotonta tehdä Isän tahto ja epäillä Isän tahtoa. Raamattu kertoo meille, että Jumalan tahto on täydellinen, miellyttävä ja hyvä, Room.12:2. Usein epäröimme kuitenkin Jumalan tahtoon suostumista, koska epäilemme Hänen tahtoaan. Tiedän, että tämä oli minun ongelmani useiden vuosien ajan. En halunnut alistua Jumalan tahtoon, koska pelkäsin Hänen kutsuvan minut saarnaajaksi. Halusin tehdä aivan muuta. Mutta Jumala tiesi, millaiseksi oli luonut minut, ja missä voisin löytää tyydytyksen. Kuinka usein sanommekaan haluavamme tehdä jotain Herralle, jos vain Hänen tahtonsa on meille mieleen. Jumalan tahdon tekemiselle ei kuitenkaan ole sanoja 'jos' tai 'mutta'. Jeesuksen lailla meidänkin tulee nähdä meidän ruokamme, meidän elinvoimamme ja vahvuutemme tulee siitä, että toimimme Jumalan meitä varten olevan täydellisen tahdon mukaan. 3. Herran oli mahdotonta tehdä Isän tahto ja pelätä. Pelko lamaannuttaa vaelluksemme Herran kanssa. Pelkäämme luottaa Jumalan Sanaan. Pelkäämme riskien ottamista. Pelkäämme, että Jumala saattaa pettää meidät. Johannes kertoo meille 1.Joh.4:18, että 'pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, koska pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.' Mikä voittaa pelon? Rakkaus! Rakkaus Jumalaan. Sanassa 'rakkaus' tunnistan, että syntini on annettu anteeksi; että Jumala antaa minulle kaiken tarvitsemani; tunnistan, että suurin tarpeeni, hyväksytyksi tulemisen tarve, on täytetty; että Jumala on tietoinen kaikesta, mikä koskee minua.
Luin tänä aamuna Jes.13:1: 'Ennustus Baabelista, Jesajan, Aamoksen pojan, näkemä.' Minua puhutteli ajatus siitä, että Jesaja näki. Näkeminen ja Jumalan mahdollisuuksien kuvitteleminen liittyvät toisiinsa. Kirjoitan päiväkirjaani asioita, joita näen Jumalan tekevän. Siihen tarvitsen mielikuvitustani. Eikö Jumala sanonut: 'Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi' ? (Ps.2:8) Me laulamme tätä, mutta uskommeko me todella tähän? Koska Jumala voi tehdä enemmän kuin me pystymme kuvittelemaan, voisikohan Hän antaa meille lisää mielikuvitusta? Room.3:9: 'Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla.' Yhteiskunnassamme nousee säännöllisesti esiin kysymys pahan olemassaolosta. Katselin taannoin televisio-ohjelmaa, jossa uutistoimittaja haastatteli kahta miestä, joiden oli tarkoitus määritellä pahuus. Minusta se kuulosti mielenkiintoiselta. Miehet eivät kuitenkaan koskaan määritelleet pahuutta, koska he eivät todella uskoneet pahan olemassaoloon. Uutistoimittaja tuskastui heidän kyvyttömyyteensä määritellä pahuus ja kysyi: 'Kun ne kaksi lentäjää lensivät koneet päin World Trade Centerin torneja, oliko heidän tekonsa paha?' Haastateltavat eivät tietenkään voineet myöntää tätä pahuudeksi. Kaikki tämä pohjaa siihen ajatukseen, että kun ihmiset sanovat, että pahuutta ei ole olemassa, he uskovat ihmisen syntyvän hyvänä. Tämä väite edellyttää meiltä kuitenkin useiden asioiden huomioon ottamista. Jos ihminen syntyy hyvänä, silloin olemassa oleva paha on ulkopuolellamme. Syy on aina jonkun toisen tai jossain muualla. Tämänhän me näemme nyky-yhteiskunnassamme. Kukaan ei ota vastuuta omista teoistaan. Joku tai jokin on aina syyllinen. Hyvin harvoin näemme ihmisten ottavan vastuun teoistaan. World Trade Centeriin törmänneet lentäjät eivät olleet syyllisiä, vaan olosuhteet, joissa heidät oli kasvatettu, tai pikemminkin 'Suuri Saatana' sai heidät tekemään sen. Tällaiseen järkeilyyn törmäämme jatkuvasti. Toiseksi, jos pahuutta ei ole olemassa, meidän on turha puhua luonteen jalostumisesta. Mitä tarkoitamme luonteella? Puhumme miehistä ja naisista, jotka omistautuvat asialleen kokonaisvaltaisesti, uhrautuvat, ovat uskollisia. Puhumme miehistä ja naisista, joiden sanat merkitsevät jotain. Heidän sanomanaan kyllä tarkoittaa kyllä ja ei tarkoittaa ei. Kolmanneksi voimme todeta, että jos pahuutta ei ole olemassa, Jumala ja uskonto ovat täysin tarpeettomia. Yhdysvaltojen perustamishistoriaa tutkiessani totean, että seurakunnan osuus maamme kehityksessä oli huomattava. Pastoreita arvostettiin suuresti ja heidän neuvojaan kysyttiin. Tänä päivänä voimme kuitenkin nähdä seurakunnan tulleen sysätyksi syrjään. Kristityillä ei sen tähden ole merkittävää osaa tämän päivän tärkeiden päätösten tekemisessä. Yhteiskuntamme toimintasuunnitelmassa ei tarvita Jumalaa. Neljänneksi, jos sanomme, että pahuutta ei ole olemassa ja me olemme pohjimmiltamme hyviä, voidaan väittää, että meidän kanssamme eri mieltä olevat ihmiset ovat pahoja. Katsoessani henkilökohtaisen tuhon politiikan muovaavan kulttuuriamme tajuan tämän olevan kaiken taustalla. Näemme, miten vastustajia nimitellään, miten heidän elämänsä salaisuudet kaivellaan esille. Miksi? Koska me olemme hyviä, ja koska he ovat eri mieltä kuin me, he ovat varmasti pahoja, joten selvitetään, mitä heidän pahuutensa on. Se, että kiellämme pahuuden olemassaolon, vaikuttaa kaikilla elämämme alueilla - taloudessa, politiikassa jne. Entinen Iso-Britannian pääministeri Margaret Tatcher sanoo kirjassaan 'Valtiomiestaito', että jokaisen poliitikon pitäisi kohdata pahuus. Hän kohtasi puhtaan pahuuden entisen Jugoslavian julmuuksia ja kansanmurhaa katsellessaan. Mitä tämä kaikki merkitsee? Tässä maailmassa on olemassa todellinen pahuus, ja jos me, seurakunta, emme sitä tunnista, kaikki helvetin voimat pääsevät valloilleen. Kun näen poliittisten päätöksentekijöiden kompromissit pahuuden kanssa, päätökset, jotka vaikuttavat minun ja perheeni elämään, tehtäväni on korottaa ääneni ja julistaa totuutta. Tähän liittyen olen pohtinut Liittoutuneiden komentajan, Dwight D. Eisenhowerin puhetta brittiläisen Sandhurstin sotilasakatemian kurssin päätösjuhlassa vuonna 1943. Hänen puheensa ydin oli tämä: 'Hyvät herrat, keskellä sotaa te olette nyt valmistuneet sodan ammattilaisiksi. Upseeritoverit, tämä ammatti on alkukantaisin, raain, järjettömin, tuhoisin, petomaisin, epäinhimillisin ihmisen koskaan keksimä ammatti. Tämä ammattikunta olisi pitänyt lakkauttaa kauan sitten. Meillä on kuitenkin tehtävänämme likainen, raaka työ. Sotaa ihannoivassa maailmassa vallitsee pahuus; se tuhoaa sodassa kaiken meille rakkaan. Se ei saa voittaa! Nämä sanat saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni. Näitä sanoja emme saa unohtaa. Maailmassa vallitsee pahuus, joka tuhoaa kaiken meille arvokkaan; sananvapauden, uskonnonvapauden, liikkumisen vapauden. Me elämme joko Herran vallan alla tai tyranniassa. Päätös on meidän. Vapauden hinta on jatkuva valppaus. Room.12:17-21:'Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra." Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.' Viime viikolla totesimme, että pahuus on totta maailmassa. Pahuuteen liittyen meidän tulee pitää useita asioita mielessämme. Ensinnäkin meidän tulee ymmärtää, että paha ja hyvä eivät aina ole olleet rinnakkain maailmassa. On aika, jolloin oli vain hyvä. Ensimmäinen Raamatun jae toteaa, että 'alussa Jumala'. Oli vain Jumala, kolmiyhteinen. Oli vain hyvyys. Hesekiel 28 kertoo, että paha luotiin. Luemme esimerkiksi, miten Jumala loi olennon, joka täydellinen kaikin tavoin, täynnä viisautta ja kauneutta, ja tuo olento oli Jumalan kirkkauden vartijakerubi. Luemme, että hänessä havaittiin pahuutta. Jes.14:13, 14 hän sanoo haluavansa olla kuin Jumala. Ylpeys tuli tähän olentoon, ja Hesekielissä näemme, että hänet heitettiin maan päälle. Näin pahuus oli tullut maailmaan. Luodessaan ensimmäisen miehen ja ensimmäisen naisen Jumala kielsi heiltä vain yhden asian, he eivät saaneet syödä hyvän ja pahan tiedon puusta. He eivät kuunnelleet Jumalaa vaan päättivät tehdä oman tahtonsa ja söivät tuosta puusta. Pahuus tuli ihmissukuun, ja siitä lähtien se on ollut hyvyyden kanssa rinnatusten. Meidän tarvitsee vain katsoa historian lehdille viimeisten 6000 vuoden ajalta nähdäksemme, mitä paha on saanut aikaan. Tai katsotaan vain 1900-lukua, joka on ihmiskunnan historian verisin vuosisata. Kiinnostaako Jumalaa, mitä tänne maan päälle on lähetetty? Kyllä, Hän välittää siitä kovasti, ja viimeisten 6000 vuoden ajan Hän on käsitellyt pahan ongelmaa - alkaen Adamista ja Eevasta Eedenin puutarhassa. Meidän pitää muistaa, että Jumala voi toimia vain omien attribuuttiensa sisäpuolella eli omien ominaisuuksiensa rajoissa. Raamattu on periaatteessa Jumalan kertomus siitä, miten Hän käsittelee pahuutta, ja miten pahuus lopulta tuhotaan. Aivan alussa, Edenin puutarhassa, kun Jumala puhuttelee käärmettä, Hän kertoo sille, mitä tulee tapahtumaan. Nainen synnyttää lapsen, joka antaa kuoliniskun käärmeelle. Siitä hetkestä lähtien taistelurintamat on merkitty, ja kaikkien näkyvien tapahtumien taustalla on tämä varjomainen olento, joka yrittää estää Jumalan tarkoituksen toteutumisen. Sen takia Vanha Testamentti on täynnä taisteluja. Taisteluita ei käydä vain näkyvässä maailmassa, vaan hengellisessä maailmassa riehuu valtava taistelu. Luemme Gal.4:4: 'Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen.' Vaikka Saatana (paha) yritti kaikkensa, hän ei kyennyt estämään Kristuksen (hyvän) tulemista maailmaan. Elettyään keskuudessamme 33 vuotta, niistä viimeiset kolme palvelutehtäväänsä toteuttaen, Hän meni ristille. Pilatuksen pihalla kansa (saatanan innoittamana) huusi: 'Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!' Saatana luuli saavuttaneensa voiton, mutta risti olikin hänen tuomionsa. Hänestä tuli Jumalan murhaaja, ja Jumala oli sanonut, että yksikään murhaaja ei saa elää. Saatana saattoi tappaa meidät, koska ansaitsimme kuoleman, mutta kun Hän, joka on Täydellinen, tuli maailmaan ja Hänet tapettiin, Saatanasta tuli murhaaja, ja hänen täytyi kuolla. Pahan täytyy kuolla. Niinpä luemme Kol.2:15: 'Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.' Kuten N.T. Wright sanoo kirjassaan 'Evil and Justice of God' (Pahuus ja Jumalan oikeus), 'ristillä Jumala vie Saatanan pisteeseen, jossa Hän aikoo selvittää Saatanan tilanteen lopullisesti. Oikeus voittaa. Mutta myös armo, anteeksiantamuksen kautta, toteutuu. Siitä lähtien Jumala kutsuu uudestisyntyneen kansan olemaan osa jatkuvasti toteutuvaa ratkaisua.' Nyt on siis uusi kansa, Jumalan valitsema, joka menee kaikkialle maailmaan ja vie Hänen pelastussanomansa ja käsittelee Hänen antamallaan vallalla maailman pahuuden ja epäoikeudenmukaisuuden. Ja lopuksi luemme 1.Kor.15:24-26: 'sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman 'siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle'. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.' Paha on tuhottu, ja vain hyvä on jäljellä. Ole rohkea, sillä Jumala on tänään valtaistuimella. 2.Joh. j.7: 'Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.' Ympäristöasioista puhuttaessa en voi kuvitella toista aihetta, joka olisi tätä epävakaampi. Tämän asian ympärillä on niin paljon 'tyhjää', että toisinaan on vaikea erottaa totuus ja taru toisistaan, mutta siihen meidän tulee pyrkiä. Ilmaston lämpenemistä pohtiessani muistin A.W. Tozerin sanat: 'Totuus ja erhe kulkevat samalla valtatiellä'. Miten totta se onkaan, kun puhutaan ilmaston maailmanlaajuisesta lämpenemisestä. Totuus ja erhe kulkevat rinta rinnan. Olen elänyt niin pitkään, että elinaikanani on puhuttu monesta luonnonkatastrofista, joita ei tullutkaan. Esimerkiksi 1970-luvulla puhuttiin mini-jääkaudesta, joka oli tulossa. Toteutuiko se? Toinen kauhukuva, jolla meitä aikanaan peloteltiin, oli se, että vuosituhannen vaihteeseen mennessä miljoonat kuolisivat, koska ruoka ei riitä kaikille. Miljoonat ovat kuolleet ruuan puutteeseen, mutta ei siksi, ettei maapallo pystyisi tuottamaan riittävästi ruokaa, vaan poliittisten ohjelmien vuoksi. Sudanin Darfur on tästä oiva esimerkki. 1970-luvun alussa, jolloin Intian ja Pakistanin välisen sodan seurauksena syntyi uusi valtio nimeltään Bangladesh, olin vaimoni kanssa Kalkutassa OM:n Logos-laivalla. Kalkutasta lähti rekka-autojen jonoja kuljettamaan vehnää Bangladeshiin. Tarjouduimme auttamaan laivallamme. Olisimme voineet lastata ruumaamme 50 rekka-autollista viljaa, ja olisimme kuljettaneet kuorman korvauksetta Bangladeshiin. Se ei kelvannut poliittisille päättäjille. Vuosien saatossa olen havainnut, että hallitukset riistävät meiltä vapauttamme vähitellen. Joissakin maissa nousee diktaattori, joka vie kansan vapauden kertaheitolla, mutta demokraattisesti hallituissa länsimaissamme muutos on hienovaraisempi. Voimme nähdä tietyn kuvion toistumisen yhä uudelleen. Aluksi on kriisi (todellinen tai kuviteltu, sillä ei ole merkitystä), joka aiheuttaa jonkin verran pelkoa ja pakokauhua kansan keskuudessa. Tässä ns. kriisissä tosiasioilla ei ole mitään merkitystä. Toinen vaihe on ratkaisun esittäminen, ja hallitus perustaa jonkin uuden viraston hoitamaan tätä kriisiä (olipa se todellinen tai kuviteltu, sillä ei ole merkitystä), ja sen seurauksena meiltä viedään joitakin vapauksiamme. Yhdysvalloissa on tästä useita esimerkkejä. (Voit itse miettiä kotimaasi historiaa tältä kannalta.) Presidentti Johnsonin kaudella luotiin ohjelma, josta käytettiin nimeä 'Great Society' eli 'Suurenmoinen Yhteiskunta'. Sen tavoite oli köyhyyden poistaminen. Ohjelman käynnistämisen aikoihin köyhyys oli vähenemässä, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Ohjelma käynnistettiin, ja siihen kulutettiin yli triljoona (tuhat miljoonaa) dollaria. Mikä oli lopputulos? Köyhyys lisääntyi, mutta hallituksen todettiin rajoittavan koko kansan elämää entistä enemmän. Toinen ongelma oli teini-ikäisten tyttöjen raskaudet. Ohjelman käynnistyessä teiniraskauksien määrä oli laskussa, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Hallituksen ohjelma käynnistettiin, ja sen myötä perheiltä vietiin paitsi oikeuksia myös tiettyjä vastuita. Tänä päivänä kouluissamme on kielletty kaikki vähänkään kristillisyyteen viittaava. Lapselle ei voida koulussa antaa aspiriinia ilman, että siihen kysytään vanhempien lupa, mutta samalle lapselle voidaan tehdä abortti ilman, että vanhemmille ilmoitetaan asiasta. Mikä meni pieleen? Kun kuulen Al Goren lentävän ympäri Yhdysvaltoja yksityiskoneellaan ja majoittuvan milloin mihinkin monista asunnoistaan ja varoittavan tulossa olevasta katastrofista, en voi ottaa häntä aivan todesta. Elämme suuren petoksen aikaa, ja tilanne muuttuu pahemmaksi ennen kuin se muuttuu paremmaksi. Meidän kristittyjen tulee ajatella selkeästi tässä asiassa. Tri Timothy Ball, kanadalaisen 'Natural Resources Stewardship Project' -järjestön johtaja ('luonnonvarojen hoito-ohjelma') ja entinen Winnipegin yliopiston ilmastotieteen laitoksen professori, on sanonut: 'Ilmaston lämpeneminen, sellaisena miksi sen käsitämme, ei ole totta.' Hän lisää: 'Konsensus (yksimielinen päätös tai näkemys) ei ole tieteellinen tosiasia' viitaten vastikään julkistettuun hallitustenväliseen ilmastonmuutosta käsitelleen kokouksen julkilausumaan, joka näyttäisi olevan enemmän poliittinen ohjelma kuin vakavasti maailman ilmaston lämpenemistä käsittelevä raportti. Al Goren dokumenttifilmistä 'Inconvenient Truth' ('Epämukava totuus') puhutaan paljon, mutta harvat tietävät Vaclav Klausin kutsuneen ilmaston lämpenemistä 'kommunismin korvaajaksi'. Tsekin tasavallan presidentti Vaclav Klaus sanoi Yhdysvaltojen kongressin edustajille: 'Olen elänyt kommunismin alla lähes koko ikäni, ja pidän velvollisuutenani sanoa, että suurin uhka vapaudelle, demokratialle, markkinataloudelle ja vauraudelle 21. vuosisadan alussa ei ole kommunismi tai joku sen pehmeämpi muunnelma. Kommunismi on korvattu kunnianhimoisella ympäristönsuojeluaatteella.' Minusta tämä kuulostaa poliittiselta ohjelmalta. Ilmaston lämpenemiseen ja ympäristönsuojeluun ei mielestäni pidä suhtautua kevyesti, mutta meidän tulee kahlata poliittisten ohjelmien ja kuvitelmien suon läpi tosiasioihin. 2.Joh. j.7: 'Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.' Meidän tulee kristittyinä kantaa huolta ympäristöstämme, mutta meidän tulee myös olla tarkkana, ettemme anna johtaa itseämme harhaan. Meidän tulee muistaa entisen senaattori Daniel Patrick Moynihanin sanat: 'Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, mutta ei oikeutta omaan totuuteen.' Jer.2:19: 'Niin tiedä ja näe, kuinka onnetonta ja katkeraa se on, että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi, etkä minua pelkää, sanoo Herra, Herra Sebaot.' Raamattua lukiessa huomaamme, miten Jumala toistuvasti kehottaa meitä pysähtymään, ottamaan huomioon, miettimään, käyttämään siis aivojamme. Tässä tekstissä Jumala kehottaa Jeremian kautta kansaansa miettimään, mitä heidän teoistaan seuraa. Heidän tekonsa tässä on Jumalan hylkääminen - ehdottoman Totuuden hylkääminen ja sen vaihtaminen suhteelliseen totuuteen. Jesajaa ja Jeremiaa lukiessa voi hyvin kuvitella, että kansan ongelma oli sama kuin meillä tämän päivän länsimaissa - se, että on luovuttu todellisesta (Jumalasta) ja otettu sen tilalle jotain ei-todellista (epäjumalat, suhteellinen totuus). Kun pysähdymme miettimään, voimme havaita, että juuri tämä on meidän ongelmamme lännessä tänään. Yhdysvalloissa on käynnistymässä jälleen yksi vaalikierros, joka alkaa noin vuotta aiemmin kuin yleensä. Tässä postmodernissa maailmassa eläessämme voimme havaita jälleen saman kuvion toistuvan, ja meidän tulee olla varuillamme. (Voisin sanoa, että se, mikä Yhdysvalloissa tapahtuu nyt vaalien tiimoilta, tapahtuu periaatteessa myös kaikissa muissa maissa, joissa pidetään vapaita vaaleja.) Kun ehdotonta totuutta ei ole, ei ole mitään perustetta vaaliehdokkaitten todelliseen arviointiin. Postmodernissa yhteiskunnassamme totuus on se, mitä ihmiset (tässä tapauksessa ehdokkaat) sanovat totuudeksi. Mieleeni nousee useita asioita, kun katson ehdokkaitamme. Näemme ensinnä, miten ehdokkaat keksivät itsensä uudelleen tilannekohtaisten tarpeiden mukaisesti. Et voi koskaan tietää, mitä he todella ovat, koska he ovat kuin kameleontteja, jotka vaihtavat väriä taustansa mukaan. On kovin tavallista, että ehdokkaat muuttavat mielipiteitään tärkeissä poliittisissa kysymyksissä yleisen mielipiteen mukaisesti. Toiseksi näemme ehdokkaista, että se, miltä he näyttävät, on tärkeämpää kuin asiasisältö. Se, miltä näytämme, on tärkeämpää kuin se, mitä olemme.
Luonne ei ole tärkeä, mutta millaisen kuvan annamme itsestämme? Miten ihmiset kokevat meidät? Olenko presidentin näköinen? Kolmanneksi näemme postmodernissa maailmassamme, jossa ehdoton totuus on hylätty, että ehdokkaittemme elämä on lokeroitu. Kuulemme usein sanottavan, että jos joku hoitaa työnsä hyvin, ei ole mitään väliä sillä, mitä hänen yksityiselämänsä on. Heidän elämänsä on jaettu eri osastoihin. Heidän elämässään ei ole 'punaista lankaa'. Odotamme Jumalan palvelijoilta paljon, meillä on oikeus odottaa, että heidän elämänsä ja puheensa on sopusoinnussa, mutta eikö sama päde myös valtion virkamiehiin? Heidänkin päivittäisen elämänsä pitäisi istua heidän virkaansa. Miksi ajattelisimme, että jos poliitikko esimerkiksi ei ole uskollinen vaimolleen, hän kuitenkin olisi uskollinen kansalle, jota hän palvelee? Neljänneksi näemme ehdokkaiden rakentavan oman moraalinsa. Kun ei ole ehdotonta totuutta, joka ohjaisi meitä, luomme itse oman totuutemme. Kun hylkäämme Jumalan, ehdottoman Totuuden, luomme itse omat jumalamme. Eikö Israelin kansa tehnyt juuri näin Jesajan ja Jeremian ja muiden profeettojen aikoina? Koska he hylkäsivät Jumalan, he laativat omat moraalisääntönsä ja loivat omat jumalansa. Nykyisessä lännen postmodernissa ympäristössä näemme siis monia eri asioita. Ensinnäkin näemme runsaasti totuuden vääristelyä. Näemme tämän yleistyvän tiedotusvälineissä. Uutisten välittämisen sijaan näemme tiedotusvälineiden esittelevän erinäisiä poliittisia ohjelmia. Ne eivät välttämättä ole valheita, mutta totuus esitetään sellaisena, että me uskomme valheen todeksi, tai totuus kyllä kerrotaan, mutta ei koko totuutta. Toiseksi näemme kuvia käsiteltävän. Koska ulkonäkö on tärkeämpää kuin asiasisältö, ihmisten kuvia muokataan. Tämän takia mielipidekyselyt ovat niin tärkeitä vaalikampanjoiden kuluessa. Kyselyt paljastavat, miten ehdokkaiden itsestään tarjoama kuva otetaan vastaan. Kolmanneksi näemme politiikan muuttuvan yhä julmemmaksi. Tämä johtuu siitä, että ehdottoman totuuden puuttuessa vallankäyttö määrittää totuuden. Näemme yksilöllisyyden tuhon politiikassa. 'Antikristuksen henki' on ollut maailmassa pitkään, mutta näinä viimeisinä aikoina se käy entistä ilmeisemmäksi. Eikö Jeesus sanonut meille, että vehnä ja luste kasvavat yhdessä, mutta aikojen lopussa niiden ero käy selväksi? Tämä tapahtuu nyt. Eksytys on sana, joka kuvaa nyt tapahtuvaa, niin että jopa valitut eksytetään. Meidän tulee valvoa ja rukoilla! Joitakin viikkoja sitten kirjoitin pahuudesta, joka maailmassa vallitsee. Muutama päivä sitten saimme nähdä pahuuden vaikutuksen keskuudessamme, kun eräällä yliopistokampuksellamme Yhdysvalloissa häiriintynyt korealaisopiskelija Cho Seung Hui ampui yhteensä 32 yliopiston opiskelijaa ja opettajaa.
Kaiken tämän barbaarisen julman pahuudenkin keskellä saimme nähdä myös hyvää, kun eräs professoreista, holokaustista selviytynyt Liviv Librescu, sulki luokkansa oven ja esti siten ampujan pääsyn luokkaan, kunnes oppilaat ehtivät paeta. Hyökkääjä ampui kuitenkin oven läpi, ja juutalainen professori sai surmansa. Tämä professori oli ollut noin 12-vuotias katsoessaan pahuutta silmiin, kun natsit yrittivät hävittää hänen kansansa maan päältä. Olen varma siitä, että hän näki tämän nuoren opiskelijan silmissä saman pahuuden, jota hän oli onnistunut pakenemaan yli 60 vuotta sitten. Kun kuuntelemme uutisselostajia, psykologeja, psykiatreja jne, kuulemme pohdintoja siitä, miten tällaista voi tapahtua, ja mitä olisi pitänyt tehdä sen estämiseksi. Emme kuule juuri kenenkään puhuvan siitä, että paha on valloillaan ja riehuu maailmassa. Näyttää että varsinkin me länsimaissa asuvat elämme kieltämisen maailmassa. Luin erään artikkelin, jossa Billy Grahamin poika Franklin Graham sanoi: 'Saatana oli sen (ampumisen) takana.' Sivistyneelle maailmallemme tuo oli tietenkin liian yksinkertainen selitys. Jeesuksen vastaus Joh.14:6 on 'Minä olen Tie, Totuus ja Elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.' Me elämme maailmassa, jossa totuutta ei ole, tai kysymme Pilatuksen lailla 'Mikä on totuus?' Meidän on tärkeää ymmärtää, että Totuus on henkilö. Jeesus sanoi sen itse: 'Minä olen Totuus.' Sama pätee myös Pahaan. Paha on olento, josta käytämme nimeä Saatana. Hän on pahuuden henkilöitymä. Toisin sanoen, kun ajattelemme totuutta, ajattelemme Jeesusta, ja kun ajattelemme pahuutta, ajattelemme Saatanaa. Raamattu kertoo meille myös Jeesuksen ilmestyneen tuhotakseen pahan teot. 1.Joh.3:8: 'Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.' Olen eräässä viikkokirjeessäni maininnut, mitä Jumala tekee pahuudelle. Kun Jeesus tulee, Hänen valonsa ja totuus, jota Hän puhuu, tuhoavat pahuuden. Tiedämme saatanan rakastavan pimeyttä ja valhetta. Niissä hän piileksii, niissä hänen kuolettava työnsä tapahtuu. Seurakunnan suunnaton vastuu on olla tämän päivän maailmassa totuuden linnake ja valon majakka. Maailma, ja erityisesti sen nuoriso, etsii vastauksia ja suuntaa elämälleen. Minne he menevät? Kenen puoleen he kääntyvät? Yliopistomme eivät kykene tarjoamaan todellisia vastauksia nuoriamme vaivaaviin ongelmiin. Ehdottoman Totuuden sijasta meillä on suhteellinen moraali; valon sijasta meillä on vain entistä enemmän pimeyttä. Sitten ihmettelemme, miksi niin monet nuoret päätyvät itsemurhaan, ja jopa viemään mukanaan yli 30 muuta, kuten alussa mainitsemani korealaisopiskelija. Läntisessä yhteiskunnassamme on tosiaan monia ongelmia. Moniin ongelmiimme meillä on myös monia ns. vastauksia; tiukempi asekontrolli, enemmän koulutusta, tehokkaampi ongelmanuorten valvonta, jne, mutta näyttää siltä, että emme pääse käsiksi kaikkien näiden ongelmien juureen, tähän mädännäisyyteen, joka jäytää kulttuuriamme, kotejamme, yhteiskuntaamme. Ajattelemme, että kaikki sopii, perheitä ei vahvisteta vaan perhekäsite määritellään uudelleen, luonnonlakien vastaiset vaihtoehtoiset elämäntavat hyväksytään, jokainen luo oman henkilökohtaisen moraalinsa ja kun tapahtuu jotain sellaista kuin Virginia Tech -yliopistolla, missä 32 ihmistä ammutaan hengiltä, ihmettelemme, miksi näin kävi. Elämme langenneessa maailmassa, ja pahoja asioita tapahtuu. Virginia Techin, Katarina-pyörremyrskyn ja Pakistanin ja Iranin maanjäristysten sekä miljoona ihmistä 12 maassa surmanneen tsunamin kaltaisten tragedioitten kautta tajuamme, että koko maapallo huokaa ja odottaa Jumalan lasten ilmestymistä, Room.8:19-21: 'Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.' Jumala on liikkeellä, Hän toimii oman tahtonsa toteuttamiseksi täällä maan päällä niin kuin se toteutuu taivaassa, ja Hän käyttää seurakuntaansa, vaikkakin heikkoa, tekemään suuria asioita. Näin on kirjoitettu, ja näin tulee tapahtumaan. Room1:21-23: '…koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.' Olen lukenut Jesajan ja Jeremian profetioita, ja olen hämmästynyt samankaltaisuuksia, jotka olen havainnut profeettojen ajan ja nykypäivän välillä, erityisesti länsimaissa. Eikö Raamattu opeta meille Korinttolaiskirjeessä, että siihen (Vanhaan Testamenttiin) kirjatut asiat on kirjoitettu meille esikuvaksi? Mitä varten esikuva on? Se on sitä varten, että me ottaisimme opiksemme emmekä toistaisi samoja virheitä emmekä kulkisi väärään suuntaan. Kuka tahansa voi oppia omista kokemuksistaan, mutta vain viisaat oppivat toisten kokemuksista ja lukemastaan. Missä siis mennään? Juuri siellä, missä Room.1:21-23 sanoo meidän menevän. 'Vaikka he tunsivat Jumalan, he eivät häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.' Olemmeko me niin lapsellisia, että kuvittelemme Jumalan, joka ei sallinut kansansa selviytyä rankaisematta, kun he harjoittivat epäjumalanpalvelusta, sallivan meidän jatkavan elämänmenoamme länsimaissa? Enpä usko. Vanhassa Testamentissa Israel oli Jumalan kansa, ja Uudessa Testamentissa seurakunta on Jumalan kansa. Tuomion tulee alkaa Jumalan huoneesta. Tutkimuksessaan George Barna osoitti, että 65 peruskysymyksessä ei ole todettavissa mitään eroa seurakunnan ja maailman välillä. Seurakunnissa on yhtä paljon avioeroja kuin seurakunnan ulkopuolella. Mitään eroa ei ole. Näytämme tunnustavan Jumalan olemassaolon, mutta 'kiellämme Hänen voimansa'. Miksi on näin? Miksi seurakunta on niin samanlainen kuin maailma? Olen tutkinut tätä useiden vuosien ajan, ja kerta kerran jälkeen päädyn siihen, että me olemme niin maailman kaltaisia, koska ajattelemme niin kuin maailma ajattelee. Meillä on sama maailmankuva kuin seurakunnan ulkopuolisella maailmalla. Muistathan, että maailmankuva on se tapa, jolla päivittäin arvioimme kaikkea eteemme tulevaa. Tämän arvioinnin perusteella teemme valintoja - hyviä tai huonoja - ja näiden valintojen seuraukset vievät meitä eteenpäin tiettyyn suuntaan. Francis Schaeffer kirjoitti 'ihmisen yksinäisyydestä'. Länsimaissa näemme kulttuurimme kuolevan. Mitä se tarkoittaa? Sitäkö, että ihmiset häviävät? Miten se vaikuttaa meihin? Näemme tänä päivänä sen, mistä Schaeffer puhui (70-80-luvulla, suom.huom.). Me näemme 'ihmisen kuoleman'. Persoonallisuus häviää. Ihmisen ihmisyys revitään hajalle. Ihminen ei ole tänä päivänä muuta kuin eläin, ja näemme yhteiskunnassamme, mihin ihmisten epäinhimillinen kohtelu johtaa. Joitakin vuosia sitten koimme ampumiset Columbiassa, nyt Virginiassa, missä sai surmansa 32 ihmistä, mukaan lukien ampuja Cho. Terroristit räjäyttävät itsensä ja viattomia ihmisiä - naisia ja lapsia. Näemme säädettävän lakeja, joissa ei ole mitään järkeä yhdenkään loogisesti ajattelevan ihmisen mielestä. Tämän päivän länsimaissa pitää saarnata Jeremian sanomaa, jos me haluamme olla avuksi jälkikristilliselle maailmallemme. Mihin Jeremia keskittyi? Hän saarnasi useista synneistä: ulkonaisen uskonnonharjoittamisen riittämättömyydestä, seurakunnan luopumisesta uskostaan, joistakin yksittäisistä synneistä ja halusta etsiä tarkoitusta ja turvallisuutta muualta kuin Jumalasta, joka on läsnä. Jer.9:2-3: 'Oi, jospa minulla olisi erämaassa matkamiehen yömaja, niin minä jättäisin kansani ja vaeltaisin pois heidän luotaan! Sillä he ovat kaikki avionrikkojia, ovat uskottomain joukko. He jännittävät valheeseen kielensä jousen, eivätkä käytä totuuteen valtaansa maassa; sillä he menevät pahuudesta pahuuteen, mutta minua he eivät tunne, sanoo Herra.' Mikä oli Jeremian sanoma? Ulkonainen uskonto, uskosta luopuminen, seksisynnit, valehteleminen ovat joitakin asioita, jotka hän paljasti saarnoissaan. Hän jatkoi sanoen, että kansa elää tapajuutalaisuudessa, ei siksi, että heillä on luja, järkevä, uskoon perustuva pohja tekemisilleen. Kuten Schaeffer osoittaa, tämä oli todella rumaa. Mitä Schaeffer tarkoitti puhuessaan elämisestä tavan vuoksi, lujan, uskoon perustuvan kristillisen pohjan puuttumisesta tekojen takaa? Raamatullisen maailmankuvan puuttumista! Vaikka olenkin kirjoittanut tästä jo aiemmin, aion tulevina viikkoina jatkaa tästä yksityiskohtaisemmin. Francis Schaeffer on sanonut: 'Me (kristityt) elämme vain tavan vuoksi, ei siksi, että meillä on luja, älyllinen, kristillinen pohja teoillemme, ja se on todella rumaa.' Schaeffer tarkoitti tällä sitä, että kristillinen uskomme on pohjimmiltaan vain tapa. Käymme sunnuntaisin kirkossa, miksi? Tavan vuoksi, koska kristityn kuuluu tehdä niin. Saatamme osallistua raamattupiiriin jne. Miksi? Useimmiten sekin on tapa. En suinkaan väitä, että hyvä tapa olisi jotenkin huono asia, mutta teoillemme ei ole älyllistä pohjaa. Tämän takia oikea maailmankuva on niin tärkeä. Se, millä tavalla ajattelemme ja arvioimme asioita, joita kohtaamme päivittäin, ja millä tavalla teemme päätöksiä ja valintoja, vaikuttaa koko elämäämme, joko hyvää tai pahaa. Olen juuri lukenut Chuck Colsonin kirjan 'The Good Life' ('Hyvä elämä'). Kirjassaan hän mainitsee useita esimerkkejä ihmisistä, jotka elivät elämänsä muusta kuin juutalaiskristillisestä maailmankuvasta lähtien ja kertoo, mitä seurauksia heidän ajattelullaan oli. Miten erilainen onkaan raamatullisesta maailmankuvasta käsin toimivan ihmisen elämä. Raamatullinen maailmankuva synnyttää hyvän elämän. Puhuessamme hyvästä elämästä emme puhu varakkuudesta tai siitä, miten paljon tavaraa voisimme omistaa, vaan elämän kannalta paljon tärkeämmistä asioista. Ensiksikin puhumme TOIVOSTA. Hyvään elämään tarvitaan toivo. Ilman toivoa vaipuisimme epätoivoon (suom.huom. englannin kielessä sanat eivät muistuta toisiaan). Kun katsomme ympärillemme, voimme nähdä, että ihmisillä ei ole toivoa, ja he ovat vajonneet epätoivoon. Vain kristillinen maailmankuva voi tarjota ihmisille toivon. Yksi raamatullisen maailmankuvan tärkeimmistä piirteistä on se, että se käy yksiin todellisuuden kanssa. Se istuu siihen, millainen maailma on, miten maailma toimii. Raamatullinen maailmankuva sallii meidän elää sopusoinnussa fyysisen, luonnollisen ja moraalisen järjestyksen kanssa - sillä tavalla kuin maailma on tarkoitettu toimimaan. Toinen raamatulliseen maailmankuvaan liittyvä asia on inhimillinen vapaus. Kristillinen maailmankuva luo kalliopohjan vapaudelle, koska se katsoo ihmisen olevan Jumalan kuva ja perusolemukseltaan arvokas. Millainen on maailmankuva, joka lähettää nuorensa suorittamaan itsemurhan ja viemään mukanaan mahdollisimman monta ihmistä? Millainen on maailmankuva, joka opettaa nuorille miehille sitä, mikä Turkissa tapahtui muutama päivä sitten, että kristityt (kaksi turkkilaista ja yksi saksalainen) sidotaan kiinni ja heitä kidutetaan kunnes he kuolevat? Vain kristillinen maailmankuva tekee ihmisestä arvokkaan. Et voi elää hyvää elämää ilman arvokkuutta. Kolmanneksi raamatullinen maailmankuva tarjoaa onnellisuuden. Meidän tulee ymmärtää onnellisuus niin kuin se ymmärrettiin antiikin Kreikassa. Se tarkoittaa hyvin elettyä elämää, hyveellistä elämää, totuuteen perustuvaa elämää. On suuri onni tulla elämänsä viimeisiin päiviin ja voida katsoa taakseen ja todeta eläneensä hyvän elämän. Maailmankuvan tulee vastata kolmeen peruskysymykseen.
Ensiksi, mistä tämä maailmankaikkeutemme on tullut? Miten se sai alkunsa? Mikä ihminen on? Miksi olemme erilaisia? Miksi rakastamme, miksi meillä on tunteet? Miksi pelkäämme kuolemaa? Miksi olemme erilaisia kuin koiramme ja kissamme? Darwinistille vastaus on aika ja sattuma, mutta kristitylle vastaus on Jumala. 'Alussa Jumala loi'. Toinen kysymys, johon maailmankuvan tulee vastata, on: Miksi olemme tällaisessa sotkussa, miksi meillä on sotia, vihaa, sairauksia, särkyneitä ihmissuhteita jne?
Darwinisti vastaa, että koska ihminen on sidottu kieltoihin ja käskyihin. Ihminen on lannistettu, ja siksi näemme kaiken tämän, mitä meillä on maailmassa. Kristillinen maailmankuva vastaa, että olemme tässä sotkussa synnin tähden. Ihminen päätti kulkea omaa tietään ja tehdä oman tahtonsa mukaan ja jättää Jumalan pois laskuista. Kolmas kysymys, johon maailmankuvan tulee vastata, on: Mikä on ratkaisu? Darwinistisen maailmankuvan mukaan ihmisen tulee vapautua kaikista yhteiskunnan kielloista ja käskyistä. Ihminen olkoon vapaa tutkimaan ja toteuttamaan omaa elämäänsä. Tämä maailmankuva on yksi syy seksuaalisen vapautumisen yleistymiseen länsimaissa 60-luvulta aina meidän päiviimme saakka. Mitä siitä seurasi? Epätoivo! Kristillisen maailmankuvan vastaus on evankeliumi. Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, ja Hänen kauttaan meillä on uusi elämä, uusi alku. Ei ihme, että Paavali nimitti evankeliumia Jumalan voimaksi (dynamiitiksi), joka saa aikaan muutoksen. Olen lyhyesti käsitellyt kahta länsimaissa ilmenevää maailmankuvaa. Haluaisin jättää sinulle pohdittavaksi kysymyksen: Kumpi maailmankuva, darwinistinen vai raamatullinen, sopii yhteen todellisuuden kanssa, kumpi vastaa sitä, miten asiat ovat? Viime viikon kirjeessäni esitin kysymyksen: Mikä maailmankuva (Raamatun vai darwinismin mukainen) sopii yhteen todellisuuden kanssa, mikä vastaa asioiden todellista tilaa? Jos juutalaiskristillinen maailmankuva on oikea siksi, että se täsmää todellisuuden kanssa, sen tulee kattaa kaikki elämämme osa-alueet. Tässä olemme mielestäni ikään kuin jääneet junasta, koska kristinuskosta on tullut meille vain tapa, se ei ole vakaumuksemme. Danielin kirjan kolmannessa luvussa kohtaamme kolme nuorta miestä, jotka Babylonian kuningas heitti tuliseen pätsiin, koska he kieltäytyivät kumartamasta Nebukadnessarin tekemää patsasta. Näissä kolmessa nuorukaisessa näemme jotain siitä, mitä olen yrittänyt selittää raamatullisesta maailmankuvasta ja sen vaikutuksesta kaikkiin elämämme alueisiin, jokaiseen päätökseemme, siihen, minne menemme, kaikkeen, mikä koskee elämistämme. Kaiken elämässämme tulee perustua tähän raamatulliseen maailmankuvaan. Raamatullinen maailmankuva vaikuttaa kaikkiin elämämme alueisiin, ja tätä tarkoitan, kun puhun vakaumuksesta. Sen takia esitin uskostamme kysymyksen: onko se vakaumus vaiko vain mieltymys? Mieltymys on jotain, minkä valitsen mieluummin kuin jotain muuta. Esimerkiksi luen mieluummin Raamattua kuin hindujen veda-kirjallisuutta tai muslimien Koraania. Tämä ei ole vakaumukseni, vain mieltymys, eikä se perustu raamatulliseen maailmankuvaan, joka vaikuttaa kaikkeen elämässäni. Kun katsomme Danielin 3. luvun kolmea nuorta miestä, näemme monia asioita vakaumuksesta. Näiden kolmen usko oli vakaumus, ei pelkkä mieltymys. Jakeessa 15 luemme näiden kolmen seisseen kuningas Nebukadnessarin edessä, joka sanoi heille: 'Kun kuulette torvien ja muiden soittimien äänen, on hyvä, jos olette valmiit lankeamaan maahan ja palvomaan tekemääni kuvapatsasta.' He vastaavat kuitenkin jakeessa 16: 'Ei ole tarpeellista meidän vastata sinulle tähän sanaakaan. Meidän Jumalamme kyllä voi meidät pelastaa tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt.' Tässä lausumassa näen useita tärkeitä seikkoja vakaumuksesta, raamatullisesta maailmankuvasta. Ensinnäkin näemme, että vakaumus on muuttumaton. Babylonin kuningas yritti saada nämä nuoret miehet muuttamaan mieltään, mutta koska kyseessä oli vakaumus, tai maailmankuva, joka vaikuttaa kaikkiin elämän alueisiin, sitä ei voinut muuttaa. Sama pätee myös meihin, jos raamatullinen maailmankuva saa hallita ajatteluamme, ajatusprosessiamme, joka määrittää elämäntapamme. Toiseksi näemme, että he olivat valmiita seisomaan yksinään. Me olemme valmiit useinkin seisomaan muiden joukossa. Babyloniassa oli siihen aikaan varmasti ainakin 500 juutalaista, mutta vain nämä kolme näyttivät seisovan vakaumuksensa takana. Tämä herättää kuitenkin ajatuksen raamatullisesta maailmankuvasta, joka vaikuttaa elämäämme: olemme valmiit tarvittaessa seisomaan yksin. Emme välttämättä tee sitä mieluusti, mutta seisomme vaikka yksin, koska maailmankuvamme on sisäinen vakaumus. Kolmanneksi näemme tästä tekstistä, että tämä vakaumus, tämä usko, joka näillä nuorilla miehillä oli, ei ollut neuvottelukysymys. Näemme, miten kuningas yritti saada heidän mielensä muuttumaan, hän yritti neuvotella, mutta näemme näiden miesten järkkymättömyyden. He tiesivät olevansa oikeassa, ja heidän sisäinen vakaumuksensa oli, että he toimivat raamatullisen maailmankuvan mukaisesti. Neljänneksi näemme tässä tekstissä myös maailmankuvasta tai vakaumuksesta sen, että emme tarvitse menestystä tai suostuttelua, jotta seisoisimme. Näemme sen näistä kolmesta. He tiesivät, että Jumala voi heidät pelastaa, mutta vaikka Jumala ei heitä pelastaisikaan, he eivät kumarra patsasta, he eivät nöyrry valheellisen maailmankuvan edessä. Tässä näemme, mitä vakaumus todella on, että se saa meidät seisomaan riippumatta siitä, tuoko seisomisemme meille menestystä vai ei, koska se, mihin uskomme, on oikein, se täsmää todellisuuden kanssa. Seuraavaksi herää kysymys, miten voimme todella tietää, onko uskomme vakaumus vai mieltymys. Kirjoitan siitä lisää ensi viikolla. Viime viikolla esitin kysymyksen, onko usko meille mieltymys vai vakaumus. Eräs veli kirjoitti minulle ja sanoi, että mieltymyksissä meillä on vaihtoehtoja, mutta vakaumus on absoluutti, ehdoton. Ajatus on mielestäni loistava. Yksi keino etsiä vastausta kysymykseemme on palava tuli, seitsenkertaiseksi kuumennettu, jonka ääreen tuomme jokaisen uskovan ja sanomme: 'Ellet luovu uskostasi ja kumarra epäjumalia, sinut heitetään tuleen.' Tämän valinnan kolme nuorukaista Danielin kirjassa joutuivat tekemään, ja he valitsivat Absoluutin, joka tietenkin oli Jumala, koska Hän on perimmäinen todellisuus. Haluaisin tuoda esiin ajatuksen, että yksi keino nähdä, onko uskomme meille mieltymys vai vakaumus, on se, millä tavalla elämme. Jokapäiväinen elämämme osoittaa, onko usko meille mieltymys vai vakaumus. Näemme tämän Jaak.2:14-18:ssa: 'Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla, ja joku teistä sanoo heille: 'Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne', mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Joku ehkä sanoo: 'Sinulla on usko, ja minulla teot'; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.' Tämän vuoksi sanon, että jos uskomme on vakaumus, se vaikuttaa kaikkeen elämässämme. Itse asiassa vakaumus on olemuksemme perusta, emmekä voi mitenkään sulkea uskoa pois miltään elämämme osa-alueelta. Tämä pätee myös raamatulliseen maailmankuvaan. Jos meillä on raamatullinen maailmankuva, tuomme sen kaikkeen elämässämme: ammattiimme, perhe-elämäämme, seurakuntaamme, yhteisöömme, ja se näkyy jokaisessa päätöksessämme ja jokaisessa valinnassamme. Periaatteessa se on elämämme sisältö. Olen kirjoittanut eräässä aiemmassa viikkotekstissäni, että kristillisyydestämme suuri osa on vain tapa, ei tietoinen valinta. Francis Schaeffer sanoi: 'He (= seurakunta) elävät tapojensa mukaan, ei siksi, että heillä olisi luja, älyllinen, kristillinen pohja teoilleen, ja tämä on todella rumaa.' Mitä siis näemme, kun katsomme jokapäiväistä elämäämme? Sanomme pitävämme Raamattua parempana kuin Koraania tai hindujen Vega-tekstejä. Mutta uskommeko Raamatun todella olevan Jumalan Sanaa, vai onko se meille vain mieltymys, hyvä kirja, jossa on hyvää moraalista opetusta, vai onko Raamattu meille kirja, joka opettaa periaatteita, joiden mukaan meidän tulisi elää ja jotka meidän tulisi tuoda kaikille elämämme alueille? Se, miten kohtelemme Jumalan Sanaa, näyttää, onko usko meille mieltymys vai vakaumus. Mitä uskomme esimerkiksi maailman evankelioimisesta? Jeesuksen viimeinen käsky seurakunnalle oli 'menkää'. Miten suhtaudumme tähän käskyyn? Uskommeko sen olevan Jumalan Sanaa? Jälleen kerran se, miten vastaamme Jumalan Sanalle, paljastaa, onko usko meille mieltymys vai vakaumus. Jaak.2:17 sanoo meille: 'Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.' Se, miten elämme jokapäiväistä elämäämme, kertoo, onko usko meille mieltymys vai vakaumus. Tämän takia minusta on tärkeää, että me jokainen tutkimme omaa uskoamme ja selvitämme itsellemme, onko usko meille mieltymys vai vakaumus. Minä voin kertoa teille hyvän uutisen, että jos johtopäätöksenne on, että uskonne on pelkkä mieltymys, te voitte muuttua, ja usko voi tulla vakaumukseksi. Miten se tapahtuu? Uskon siihen olevan useita askeleita, mitkä voimme ottaa. Muistakaa, mitä Jaakob sanoi: 'Joku ehkä sanoo: 'Sinulla on usko, ja minulla on teot'; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.' Olemme kuulleet laulun 'usko, väkevä usko, näkee lupaukset ja katsoo yksin Jumalaan'. (suomentaja ei tunnista laulua) Raamattua lukiessamme näemme uskon tärkeyden. Pietari kertoo meille 1.Piet.1:7 uskomme olevan arvokkaampaa kuin kulta. '… että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.' Tuo pieni sanonta 'että teidän uskonne' viittaa koettelemuksiin, joita tiellemme tulee. Jumala käyttää koettelemuksia meidän uskomme rakentamiseen. Näemme evankeliumeista, että aina, kun Jeesus huomasi esimerkin uskosta, hän pysähtyi osoittamaan sen opetuslapsilleen. Luuk.7:9: 'Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli häntä, kääntyi ja sanoi kansalle, joka häntä seurasi: 'Minä sanon teille: en ole Israelissakaan löytänyt näin suurta uskoa.' Jeesus käytti usein sanontaa 'totisesti, minä sanon teille' tai englanninkielisissä käännöksissä 'minä sanon teille totuuden' viitatessaan uskoon. Minulle tämä kertoo jotain siitä, miten tärkeänä Jeesus piti vahvaa uskoa. Matt.17:20: 'Jeesus sanoi heille: 'Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta.' Näemme myös, miten monissa tilanteissa Jeesus nuhteli opetuslapsiaan heidän uskonsa vähyyden takia. Matt.8:26: 'Hän sanoi heille: 'Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?' Silloin hän nousi ja nuhteli tuulta ja järveä, ja tuli aivan tyven.' Eikö juuri tämä ole syynä siihen, että niin usein olemme pelokkaita? Miten usein pelko onkaan estänyt meitä tekemästä kaikkea sitä, mitä Jumala tahtoo meidän tekevän, ja täyttämästä Hänen tahtoaan meidän elämässämme? Miksi pelkäämme? Jeesus sanoi sen johtuvan uskomme vähyydestä. Se tarkoittaa, että uskomme on riittämätön. Heb.11:6 näemme, miksi usko on niin tärkeä. Jumala sanoo, että sen, joka uskoo häneen tai tulee hänen luokseen, pitää uskoa, että Jumala on olemassa. 'Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.' Mieleeni nousee usein kysymys: Uskommeko todella, että Jumala on? Jos uskomme, miten se muuttaa elämämme? Kun Jeesus opetti opetuslapsiaan ja piti kuuluisan vuorisaarnansa, Matt.6:30 osoittaa, että me olemme huolissamme, koska meillä on niin vähän uskoa. Me kaikki kohtaamme huolia, ja todellisuudessa huolet ovat uskon vähyydestä johtuva hengellinen ongelma. Matt.6:30: 'Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?' Tässä vuorisaarnan jaksossa Jeesus opettaa seuraajilleen, että meidän ei pitäisi olla huolissamme. Toinen mieleeni nouseva kysymys on: Mistä usko on tehty? Lukiessani Hebrealaiskirjeen 11.lukua ja katsoessani suuria uskon esimerkkejä siinä huomaan melkein heti kaksi yhdistävää tekijää: kuuliaisuus ja uhri. Katsotaan esimerkiksi Nooaa. Hän kuuli Jumalan kertovan, mitä Jumala aikoo tehdä, näemme hänen totelleen Jumalaa, ja hänen kuuliaisuuteensa sisältyi uhri. Toinen esimerkki on Aabraham, joka kuuli Jumalan äänen ja totteli ja lähti liikkeelle, ja hänen lähtemiseensä sisältyi uhri, koska hän jätti perheensä ja kotimaansa ja lähti tietämättä, minne päätyisi. Miten moni meistä olisi valmis tekemään samoin? Vasta myöhemmin näemme sanan, joka mielestäni myös tarvitaan uskoon, ja se sana on kärsivällisyys. Nooalle se merkitsi 120 vuotta ennen Jumalan sanan toteutumista. Aabrahamille se merkitsi useita vuosia ennen kuin hän sai Iisak-poikansa, mutta he odottivat kärsivällisesti ja luottivat Jumalan ajoitukseen. Miten usko syntyy? Näimme jo 1.Piet.1:7, että koettelemukset, vainot jne, jotka tulevat tiellemme, rakentavat uskoamme. Jumala yrittää jatkuvasti saada meidät irti riippuvaisuudestamme siihen, mikä on epäluotettavaa, jotta voisimme luottaa Taivaalliseen Isäämme, joka ei koskaan petä meitä. Miten usein olemmekaan kuulleet, että henki kyllä on altis, mutta liha on heikko. Tämä on niin totta, kun puhumme uskossa elämisestä. Liha näyttää usein voittavan hengen. Sekä Jeesus että apostoli Paavali sanoivat, että meidän tulee vaeltaa Hengessä. Tämä kaikki on meidän pyhitystämme ja kasvuamme Herrassa. 1.Piet.1:13-14: ’Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä. Niin kuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte.’ Elämme tällä hetkellä hyvin jännittävää aikaa. Uskon meidän elävän aikaa, jona saatamme nähdä Kristuksen toisen tulemuksen. Näemme ympärillämme hävityksen kansakunnassa toisensa perään, näemme myös evankeliumin etenevän voimakkaammin kuin koskaan ennen. Osallistuin useita vuosia sitten Lähi-idässä erääseen konferenssiin, jossa tajusin hyvin väkevästi sen, että evankeliumi on nyt kiertänyt maapallon ympäri. Ap.t.1:14 evankeliumi lähti liikkeelle Jerusalemista, ja nyt evankeliumi tuodaan Jerusalemiin. Tämä Pietarin jae puhuttelee minua tähän liittyen. Meidän tulee valmistaa mielemme toimintaan. Kysyn ensimmäiseksi, mitä Raamattu tarkoittaa puhuessaan meidän mielestämme. Kreikan kielen ’mieltä’ tarkoittava sana on tässä ’dianoia’. Tämä sana merkitsee monia eri asioita. Mieli on esimerkiksi se osa meistä, jolla ymmärrämme, tunnemme ja haluamme asioita. Samaa sanaa Jeesus käytti Matt.22:37: ’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.’ 1.Joh.5:20 sama sana on käännetty ’ymmärrykseksi’: ’Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.’ Ef.2:3 sama sana viittaa ajatuksiimme. ’…joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muutkin’. Edellä lainaamieni jakeiden perusteella voisimme ajatella, että mieli on tietämisen, ymmärtämisen tai moraalisen pohdinnan väline. Mielemme antaa meille kyvyn pohtia ja harkita ja mietiskellä asioita. Tämä kykymme meidän tulee virittää taisteluvalmiuteen. Jos mieli on se osa meistä, joka tietää, ymmärtää ja pohtii moraalikysymyksiä, alamme ymmärtää mielemme suojaamisen tärkeyden. Mielemme näyttää vaikuttavan käyttäytymiseemme, joka puolestaan vaikuttaa tunteisiimme. Tunteemme, olivatpa ne pahoja tai hyviä, nousevat käyttäytymisestämme. Näyttää siltä, että enemmän kuin mitään muuta meidän tulee varjella mieltämme niin, ettei vihollinen pääse rakentamaan sinne mitään omia linnakkeitaan. Linnakkeet ovat vain ajatuksia, joihin törmäämme, ja joiden päälle alamme koota muita ajatuksia aivan kuin rakentaisimme muuria yksi tiili kerrallaan, kunnes mieleemme on syntynyt linnoituksen kaltainen linnake. Mahtaakohan Paavali viitata juuri tähän 2.Kor.10:4,5: ’… sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.’ Yksi mieleeni nouseva kysymys on tämä: Mikä on Raamatun mukaan mielen ja usein mainitun sydämen ero? Sydän-sanaa Raamatusta tutkiessani olen havainnut monia mielestäni tärkeitä asioita. Ensinnäkin minusta näyttää siltä, että sanat luodaan sydämessä, ’sydämen kyllyydestä suu puhuu’. Toiseksi sydämestä näyttää lähtevän mielikuvitus. 1.Moos.6:5: ’…Jumala näki… että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,…’.Sydän voi myös viitata sisäiseen ihmiseen. 1.Sam.16:7 sanoo, että ihminen katsoo ulkonaista, mutta Jumala katsoo sydämeen. Voidaan sanoa, että sydämessämme asuvat tahtomme ja aikomuksemme. 2.Moos.35:5: ’Jokainen, jonka sydän on siihen altis, …’. Sydän voi olla myös tunteidemme keskus. 5.Moos.6:5 meitä kehotetaan rakastamaan Jumalaa ’kaikesta sydämestämme’. Sydäntä ja mieltä Raamatussa pohtiessamme mietin, voisimmeko sanoa, että mieli on tietoisuutemme, mutta sydän on alitajuntamme. Tavallaan ajattelumme ja järkeilymme syntyvät siitä, mitä meillä on sydämessämme. Kanarian saarilla, Teneriffalla, tapahtui lento-onnettomuus 1970-luvulla. Kaksi jumbojettiä törmäsi toisiinsa kiitoradalla, ja yli 500 ihmistä sai surmansa. Se oli historiamme vakavin lento-onnettomuus. Yksi mies selvisi yliluonnollisella tavalla, ja hän on kertonut, mitä tapahtui. Hän kertoi, että onnettomuuden keskellä, kun kaikkialla hänen ympärillään oli tulipaloja, hänen mielensä alkoi toimia kuin tietokone ja hänen mieleensä tuli Raamatun jakeita. Hän sanoi, että ne olivat varmastikin jakeita, joita hän oli opetellut ulkoa, koska hänellä ei ollut Raamattua mukanaan. Jae toisensa jälkeen tuli hänen mieleensä, kunnes hän ajatteli Jes.43:2 tekstiä: ’Jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta.’ Hän kertoi, että tuohon jakeeseen tullessaan hän alkoi huutaa: ’Minä seison sanassa, minä seison sanassa’, ja hän pelastui ihmeellisesti. Kun hän pohti tapahtunutta, hänen mieleensä nousi yksi kysymys. Hän mietti, miksi hänen ympärillään palavat ihmiset, jotka valmistautuivat kohtaamaan Luojansa, kiroilivat. Hänen oli vaikea tajuta sitä. Myöhemmin asiaa tutkiessaan hän päätyi siihen, että kriisitilanteessa ihminen reagoi sillä tavalla, johon hän on elämänsä aikana tottunut. Jos ihminen on elämänsä aikana tottunut kiroamaan Jumalaa, hän kiroaa Jumalaa myös kriisin hetkellä. Tämä osoittaa, miten tärkeä mieli on, ja miten meidän tulee varjella mielemme tarkasti, koska ’sieltä elämä lähtee’. Sananl.4:23. 1.Piet.1:13: 'Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet.' Näimme viime viikolla, mitä mieli tarkoittaa. Tällä viikolla haluan teidän ymmärtävän, mitä valmistautuminen merkitsee. Uskon, että yksi länsimaiden suurimmista vitsauksista tänä päivänä on apatian, välinpitämättömyyden ja haluttomuuden henki. Tämä on hyvin yleistä Euroopassa, mutta sitä on myös Amerikassa. Apatiaan liittyy Aamoksen kuvailema tympeys. Näemme tämän hengen vaikutuksen kaikilla yhteiskunnan alueilla: politiikassa, koulutuksessa, taiteessa, uskossamme. Kun Pietari Pyhän Hengen vaikutuksesta kehottaa meitä valmistamaan mielemme, mistä hän puhuu? Kreikan kielen sana tarkoittaa vyön solmimista. Sitä käytetään esimerkiksi puhuttaessa siitä, miten Lähi-idässä tavallinen pitkä kaapu puetaan ylle. Se synnyttää mielikuvan vaatteeseen kietoutumisesta. Näemme tätä sanaa käytettävän Pietarista Joh.21:18: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.' Tai Ap.t.12:8, jossa Pietari pakenee vankilasta yliluonnollisella tavalla. 'Ja enkeli sanoi hänelle: 'Vyötä itsesi ja sido paula-anturat jalkaasi.' Ja hän teki niin. Vielä enkeli sanoi hänelle: 'Heitä vaippa yllesi ja seuraa minua.' Näemme samaa sanaa käytettävän myös vertauskuvallisesti 'mielen kupeitten vyöttämisestä' puhuttaessa. Luuk.12:35: 'Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa'. Tämä kuva on otettu tilanteesta, jossa israelilaiset syövät pääsiäisaterian valmiina lähtöön. 2.Moos.12:11: 'Ja syökää se näin: kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne; ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen Herran kunniaksi.' Samalla tavoin kristittyjen tulee olla henkisesti valppaana Kristuksen tulemuksen odottamisessa. Katsoessamme sanaa 'valmistautukaa' näemme sen käsittelevän sitä, miten valmistaudumme palvelukseen ja nopeaan liikkumiseen, ja se puhuu kuvaannollisesti Kristuksen seuraamisen palvelusehdoista, ja tätä sanaa tutkiessamme voimme nähdä myös sen viittaavan Kristuksen pappeuteen, kun hän on pukeutunut viittaan, joka on vyötetty kultaisella vyöllä, minkä enkelitkin mainitsevat Ilm.15:6: 'ja ne seitsemän enkeliä, joilla oli ne seitsemän vitsausta, lähtivät temppelistä, puettuina puhtaisiin, hohtaviin pellavavaatteisiin ja rinnoilta vyötettyinä kultaisilla vöillä.' Kun katsomme, mitä edellä on kirjoitettu 'valmistautumisesta', meidän täytyy suunnata ajatuksemme tiettyihin seikkoihin. Ensiksikin meidän tulee ajatella palvelemista. Kristus sanoi tulleensa palvelemaan. Hän sanoi myös: 'niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.' Joh.20:21. Meidän tulee valmistautua palvelemaan. Toiseksi, meidän tulee valmistautua palvelemaan välittömästi. Paavali sanoi: 'Minä olen valmis.' Meillä tulee olla tämä sama ajattelutapa ja asenne. Usein me emme ole valmiit. Emme ole valmiit hengellisesti emmekä henkisesti. Tämän maailman asiat sitovat meidät usein niin, että emme kykene liikkumaan. Kolmanneksi, meidän tulee tunnistaa papillinen kutsumuksemme. Ei ole kyse vain harvoista valituista, vaan me kaikki olemme pappeja, ja meidän tulee uhrata uhreja Jumalalle. Minkälaisia uhreja me uhraamme? Kiitosuhreja; ylistysuhreja; uhraamme särkyneen sydämen ja murtuneen hengen. Näitä uhreja Jumala ei halveksi. Haluaisin mainita vielä kaksi asiaa. Pietari sanoo meille myös: 'Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli -sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - ' 1.Piet.4:1. Meitä kehotetaan mielessämme varustautumaan kärsimykseen. Tämä ei ole meille mieluista, ei varsinkaan länsimaissa, mutta tämä on osa sitä aseistusta, minkä Jumala on antanut meille taistelua varten. Muistakaa, että meidät on kutsuttu olemaan hyviä sotureita. Toiseksi, Jeesus kehottaa evankeliumeissa toistuvasti meitä valvomaan ja rukoilemaan. Meidän tulee valmistautua, meidän tulee vyöttää mielemme tällä asenteella. Meidän tulee jatkuvasti pitää mielessämme, että 'tämän maailman ruhtinas' yrittää ryöstää, varastaa, tuhota ja tappaa. Hän, sielujemme vihollinen, pyrkii tuhoamaan perheemme, yhteisömme, maamme. Tämän vuoksi uskon, että apatian henki on tunkeutunut täällä lännessä kansojemme keskuuteen, ja se on erittäin vaarallista. Vihollinen ei nuku vaan on valppaana ja aiheuttaa suunnatonta tuhoa perheissämme, yhteisöissämme, seurakunnissamme, ja ellemme me herää tajuamaan, mitä on tapahtumassa, mekin tuhoudumme. Valmistautukaamme siis! 1.Moos.11:1-7: 'Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi. Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne. Ja he sanoivat toisillensa: 'Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi'. Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina. Ja he sanoivat: 'Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan'. Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: 'Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mitään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.' Kieli on tärkeä. Kieli välittää tai kantaa ajatuksia. Kun ihmiset tapaavat toisiaan ja alkavat keskustella, ajatukset puetaan sanoiksi, ja niiden jatkoksi puhutaan uusia sanoja, ja paljon voi tapahtua, hyvää tai pahaa. Näemme keksinnöissä, miten uusia ideoita on rakennettu aiemmin puhuttujen tai kirjoitettujen ideoiden päälle kielen avulla, ja välikappaleena näiden ajatusten siirtämisessä on ollut nimenomaan kieli. Näyttää siltä, että juuri tämä oli Jumalalla mielessä, kun hän astui alas ja näki Baabelin tornia rakennettavan, ja hän sanoi: 'Jos tämä yhtä kieltä puhuva kansa on aloittanut tämän, mikään, mitä he suunnittelevat, ei enää ole heille mahdotonta.' Minusta tämä on mielenkiintoista, koska tämän päivän yleiskieli maailmanlaajuisesti on englanti. Näyttää siltä, että olemme palaamassa yhden kielen maailmaan. Olen lukenut kirjaa englanninkielisten kansojen historiasta vuodesta 1900 lähtien. Minusta on mielenkiintoista, mitä tämä kirja sanoo englannin kielestä. Miettikääpä seuraavaa.
'Euroopan komission raportti vuodelta 2001 kertoo, että Euroopan Unionin 350 miljoonasta asukkaasta enemmän kuin kolmannes puhuu englantia, kun taas Ranskan ulkopuolella alle kymmenesosa puhuu ranskaa.' Se, mistä professori Neil Ferguson käyttää nimitystä 'anglobalisaatio', on levinnyt eniten sen kautta, että monet maat kaikkialla maailmassa ovat omaksuneet englannin kakkoskielekseen. Germaanisoturit toivat kantaenglannin Brittein saarille 400-luvulla jKr, ja jatkossa anglosaksit, Chaucer, Shakespeare ja tri Johnson edistivät kielen asemaa. Sen jälkeen perusenglannista on tullut Cambridgen yliopiston luennoitsijan, Freda Johnsonin sanoin 'nopea, joustava arkikieli, joka pitää sisällään paikallisia murteita ja kansainvälisiä sanontoja, slangin, sähköpostin, Internetin ja tekstiviestit. Tänä päivänä englannin kielessä on yli puoli miljoonaa sanaa, yli kolminkertainen määrä mihin tahansa muuhun kieleen verrattuna.' 'Nykypäivänä englanti, jota puhuu yli 1.5 miljardia ihmistä eri puolilla maailmaa, on muodostumassa maailmanvallaksi. Englantia puhuvia eurooppalaisia on kolminkertaisesti ranskan puhujiin verrattuna. Kun kiinalaiset alkavat puhua englantia - ja jo nyt 750 miljoonalle kiinalaiselle englanti on heidän toinen kielensä - siitä tulee historian ensimmäinen todellinen koko maailman kieli.' Oli myös mielenkiintoista lukea, että englannista on tulossa myös vaurauden kieli. Kirja selittää esimerkiksi, miten 'englanti on tänä päivänä paitsi vaurauden, myös vaurauden hankkimisen kieli, mikä on yhtä tärkeää. Paitsi että sadat miljoonat puhuvat englantia äidinkielenään tai toisena kielenään, niillä, jotka näin tekevät, on keskimäärin korkeammat tulot asukasta kohden kuin niillä, jotka puhuvat muita suuria maailmankieliä. Vaikka mandariinikiinan puhujia on enemmän kuin englannin puhujia, heidän kokonaisarvonsa on 448 miljardia puntaa. Venäjän puhujien arvo on 801 miljardia puntaa, saksan puhujien 1090 puntaa, japania puhuvien 1 277 miljoonaa puntaa, mutta englantia puhuvien arvo on huimat 4 271 puntaa, eli enemmän kuin kaikki muut edellä mainitut yhteensä. Koko maailma pystyy pian keskustelemaan englanniksi.' Mitä se merkitsee, että koko maailma pystyy keskustelemaan englanniksi? Tässä Raamattu astuu kuvaan.1.Kor.10:6 kertoo, että 'tämä tapahtui varottavaksi esimerkiksi meille, että emme pahaa himoitsisi, niin kuin he himoitsivat.' Kun siis katsomme uudelleen Vanhaa Testamenttia, meidän tulee palata tilanteeseen, jossa ihmiskunta kokoontui Sinearin tasangolle Nimrodin alaisuudessa puhui kaikille yhteistä kieltä. Tiedämme, että ihmisen sydämen mielikuvitus suuntautuu kohti pahaa, ellei Jeesus Kristus saa muuttaa sitä. Se ei merkitse sitä, että ihminen olisi kykenemätön tekemään hyvää, mutta periaatteessa meillä on taipumus kohti pahuutta. Kun kykenemme kommunikoimaan maailmanlaajuisesti toistemme kanssa yhteistä kieltä käyttäen - englannin lisäksi tarvitaan myös 'tietokonekieli', saatamme helposti siirtyä tekemään asioita, jotka eivät ole Jumalalle mieleen. Jumala hajotti Baabelin tornin pysäyttääkseen ihmisen toiminnan. Mieleni tekee sanoa, että alamme uudelleen lähestyä aikaa, jolloin Jumala astuu alas ja pysäyttää sen, mitä ihminen on tekemässä. Olemmeko me valmiit? Joh.8:44: 'Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.' Luin hiljattain kirjaa nimeltä 'Natsiomatunto'. Kirja käsittelee saksalaisten omaatuntoa, joka salli kuuden miljoonan juutalaisen tappamisen. Yksi tapa, jolla vallassaolijat valmistivat kansaa tähän, oli propaganda. Kerrottiin valheita, ja saksalaisten ajatusmaailmaa todella aivopestiin. Miettiessäni sitä, mitä natsit tekivät Saksassa, kysyn usein itseltäni: missä oli seurakunta? Miten seurakunta saattoi antaa jotain tällaista tapahtua? Kuitenkin lukiessani kaikesta, mitä länsimaissa on tapahtunut, erityisesti abortteihin liittyen, joudun kysymään: Missä on seurakunta tänään? Minun pitää kysyä henkilökohtaisemmin, kysyä itseltäni: miten minä osallistun, kun näen tällaista tuhoa? Yhdysvalloissa syntymättömiä lapsia surmataan ruiskuttamalla myrkkyä heidän sydämeensä. En ole varma, kumpi on kamalampaa, syntymättömän lapsen pään murskaaminen ja hänen kiskomisensa ulos kohdusta vai kuolettavan myrkyn ruiskuttaminen syntymättömän lapsen ruumiiseen. Miten on mahdollista, että niin monet länsimaiset ihmiset ovat päätyneet tällaiseen julmuuteen ja kovuuteen? He ovat lopulta hyväksyneet sen, koska aivopesulla on valmistettu tietä sille. Focus on the Family -järjestön James Dobson on sanonut: 'Nykyinen pitkälle kehittynyt ultraäänitekniikka auttaa noiden valheiden paljastamisessa. Tuleva äiti voi selvästi nähdä kantavansa arvokasta vauvaa. Hän voi ensi kertaa tajuta, että tuo 'lihamöykky' on jotain, jolla on sykkivä sydän ja pienet kynnet sormenpäissään. Lapsi imee peukaloaan ja uiskentelee lapsivedessä kohtuontelon sisällä. Muutkin ihmisen peruspiirteet ovat tulevan äidin ihasteltavissa. Tämän ymmärtäminen on vähitellen kääntämässä yleisen mielipiteen abortinvastaiseksi.' Eräässä Pew-instituutin hiljattain tekemässä kyselyssä 73% amerikkalaisista oli sitä mieltä, että abortti on moraalisesti väärin. Samassa tutkimuksessa todettiin, että aborttia harkitsevista naisista 88% muutti mielensä ja päätti synnyttää lapsensa nähtyään ( tai tavattuaan, voidaan sanoa) tämän ultraäänikuvassa ja saatuaan rakkaudellista neuvontaa. Voimme kysyä 'Missä on seurakunta?' paitsi abortin myös monien muiden asioiden suhteen. Missä on seurakunta, kun nuoremme menevät yliopistoon ja heidät aivopestään darwinistiseen maailmankuvaan, ja he hylkäävät uskon, joka heillä oli ennen yliopistoon menoa? Kun luemme tutkimustuloksia, joiden mukaan valtaosa seurakuntaelämään osallistuvista nuorista ei usko, että on olemassa ehdoton totuus, meidän pitää kysyä itseltämme: Missä on seurakunta, totuuden vartija? Yhdysvalloissa on käynnistymässä presidentinvaalikampanja. Presidenttiehdokkaita kuunnellessa voi vain todeta, että he puhuvat enemmän siitä, mitä ihmiset haluavat kuulla, kuin siitä, mitä he itse uskovat. Virkaan päästyään he kuitenkin seuraavat omia uskomuksiaan ja perustavat niihin päätöksentekonsa. Presidenttiehdokkaitamme siis kiinnostaa ulospäin välittyvä kuva enemmän kuin asiasisältö. Toisin sanoen se, mitä uskomme, ei ole yhtä tärkeää kuin se, millaisen vaikutelman annamme itsestämme, kiitos puolen minuutin mainospätkien. Missä on seurakunta, kun puhutaan ympäristöasioista? Ympäristönsuojelusta puhutaan tänä päivänä niin paljon monenlaista, että tarvitaan todellinen hengen jättiläinen ottamaan selvää, mikä on totta. Missä on seurakunnan vastuu? Vieläkö 1.Moos.1:28 on ihmisen vastuulle kuuluva tehtävä? Missä on seurakunta, kun puhutaan hukkuvien tavoittamisesta evankeliumilla, hyvällä uutisella? Raamattu, Jumalan ehdoton totuus, kertoo meille, että on vain yksi tie iankaikkiseen elämään, ja tuo tie on Kristus. Meille on opetettu, että on vain yksi nimi, jossa ihmiset voivat pelastua, ja se on Jeesus Kristus. Meille on opetettu, että on vain yksi välimies ihmisen ja Jumalan välillä, ja se on Jeesus Kristus. Seurakunnan vastuulla on tuoda tämä totuus kaikkialle maailmassa. Missä on seurakunta, kun keskustellaan saavuttamattomien 2 miljoonan ihmisen tavoittamisesta 10/40-ikkunan sisällä? Tätä sanoessani en halua osoittaa sormella ketään muuta kuin itseäni. Miksi? Koska minä olen osa seurakuntaa. Näitä kysymyksiä minun pitää maailmanlaajuisen seurakunnan jäsenenä esittää itselleni. Mikä on asemani, kun puhutaan näistä tärkeistä asioista, joita kohtaamme tämän päivän maailmassa? Raamattu opettaa, että tuomion on alettava ensin Jumalan huoneesta. MITÄ AVIOLIITTO ON? Olemme tottuneet ajattelemaan avioliittoa miehen ja naisen välisenä liittona. He päättävät elää yhdessä ja omistautua toisilleen ja liitossaan kasvattaa perheen, jonka lapset aikanaan toistavat saman. Sillä tavoin ihmiskunta lisääntyy. Raamatusta löydämme avioliiton määritelmän. 1. Mooseksen kirja kertoo meille, että Jumala loi ensimmäisen ihmisen. Kaikesta muusta luomastaan Jumala totesi, että se on hyvä. Ihmisestä Jumala kuitenkin sanoi, että miehen ei ole hyvä olla yksinään, 1.Moos.2:18. Sitten luemme, miten Jumala loi naisen miehen kylkiluusta, toi hänet miehen eteen ja nimitti häntä naiseksi. Nainen oli kaikin tavoin miehelle sopiva. Mies ei enää ollut yksin, nyt oli tullut toinen, joka olisi 'yhtä' hänen kanssaan. Minusta on mielenkiintoista, että Jumala ei luonut kylkiluusta toista miestä, vaan Hän loi naisen, jonkun, joka on erilainen mutta kuitenkin samanlainen kuin Aadam. He sopisivat toinen toisilleen. 1.Moos.2:24, 25 kertoo meille, että miehen tulee luopua isästään ja äidistään ja liittyä vaimoonsa. Tämä tuo mukanaan vastuun. Meille kerrotaan myös, että heistä tulee yksi liha. Mitä se tarkoittaa? Millä tavalla he tulevat yhdeksi lihaksi? Sukupuoliyhteydessäkö? Vai avioliittolupauksessa? Heistä tulee 'yksi' lapsissaan. Näin kahdesta lihasta tulee yksi. Näen tämän selvästi, kun katson kahta tytärtäni. Anneli ja minä liityimme yhteen ja meistä tuli 'yksi liha' Liisassa ja Amyssa. 1.Mooseksen kirjan tarinassa näemme , että avioliittoon kuuluu kolme seikkaa: intohimo, mielihyvä ja vastuu. Nykypäivänä unohdamme näistä kovin usein vastuun, ja sen vuoksi avioliiton asema on se, mikä se on. Tähän liittyy nykyinen pikaerojen paljous. Kun vastuuta ei ole, avioliitto keskittyy intohimoon ja mielihyvään. Homoseksuaalit ymmärtävät tämän ja kysyvät, miksi he eivät voisi mennä naimisiin, kun he tuntevat intohimon ja mielihyvän tunteita toisiaan kohtaan. He katsovat heteroliittoja ja sanovat tahtovansa samaa itselleen, joten miksi heitä voidaan kieltää solmimasta avioliittoja? Yksi ongelma homoliittojen suhteen on se, että me heterot emme ole tajunneet, mitä avioliitto todella tarkoittaa. Kuulemme usein kysyttävän: miten minua voi vahingoittaa se, jos kaksi miestä tai kaksi naista liittyy yhteen? Tavallaan se ei vahingoitakaan minua, mutta kysymys on väärin asetettu. Ei ole kysymys siitä, vahingoittaako se minua, vaan siitä, vahingoittaako se avioliittoa järjestelmänä. Olemme määrittelemässä avioliittoa uudella tavalla. Tämä avaa oven monille muille asioille: pedofilia, insesti, moniavioisuus jne. Mihin vedämme rajan? Missä kohtaa sanomme, että näillä kahdella ei ole oikeutta nimittää itseään aviopariksi? Avioliitto on hyökkäyksen kohteena. Mitä siitä seuraa? Avioliiton tuhoutuminen. Lopulta avioliitto menettää merkityksensä. Avioliittoa ei enää ole. Erilaisia asioita tapahtuu: ihmiset elävät yhdessä, lapsilla ei ole vanhempia. Ohjaus puuttuu, turvallisuus puuttuu. Se johtaa kaaokseen, anarkiaan. Länsimainen sivistyksemme katoaa maan päältä. MITÄ JUMALAN SANA SANOO TÄHÄN? Mark.10:4-10 tarjoaa meille selkeän Jeesuksen opetuksen tästä aiheesta. Näistä kolmesta viimeisen kohdan osalta homoliitto ei voi koskaan olla avioliitto sanan perinteisessä ja raamatullisessa merkityksessä. Homoista ei voi koskaan tulla 'yksi liha'. He voivat tuntea intohimoa, mielihyvää ja jossain määrin myös vastuuta, mutta heistä ei voi koskaan tulla yksi. He eivät voi tuottaa jälkeläisiä. Kysyt ehkä, miksi tarvitsemme uskonpuhdistusta. Vastaan esittämällä vastakysymyksiä. Esimmäinen kysymyssarjani käsittelee henkilökohtaista elämäämme. Onko elämämme sopusoinnussa sen kanssa, mitä väitämme uskovamme? Katsotaanpa uskoamme, tai sitä, mitä sanomme uskovamme. Barna aiheutti kohua lainatessaan tilastoa, jonka mukaan vain 9%:lla kaikista uudestisyntyneistä aikuisista ja vain 7%:lla kaikista protestanteista on raamatullinen maailmankuva. Mitä raamatullinen maailmankuva tarkoittaa? Se on uskoa ehdottomaan moraaliseen totuuteen niin kuin Raamatussa määritellään ja kuuden ydintotuuden hyväksymistä: nämä ovat Raamatun erehtymättömyys, Jeesuksen synnittömyys, Saatanan olemassaolon todellisuus, Jumalan kaikkivoipuus ja kaikkialla läsnäolevuus, pelastus yksin armosta, ja henkilökohtainen velvollisuus evankelioida. Tutkija George Barnan mukaan vain 9% kaikista uudestisyntyneistä aikuisista ja vain 7% kaikista protestanteista uskoo näin. 'Niiden kristittyjen pieni osuus, joilla on raamatullinen maailmankuva, on suoraa seurausta siitä, että puolella uskonnon opettajistamme ja johtajillamme ei ole raamatullista maailmankuvaa', sanoo Barna. Valtaosassa länsimaisia koteja on Raamattu tai useitakin, ja monet tietävät jotain sen sisällöstä, mutta hyvin harvat tietävät, miten muuntaa tuo tieto johdonmukaiseksi elämäntavaksi ja miten vastata eteemme tuleviin haasteisiin ja tilanteisiin sen mukaan. George Barnan sanoin, 'meille on usein tärkeämpää selviytyä hengissä kaaoksen keskellä kuin kokea totuus ja mielekkyys.' Kuitenkin niillä, jotka toimivat raamatullisesta maailmankuvasta käsin, on hyvin erilaiset käsitykset moraalista ja jokapäiväisistä valinnoista. Uskonpuhdistus palauttaa raamatullisen maailmankuvan jokapäiväiseen elämäämme. Toinen kysymyssarja, joka meidän tulee esittää itsellemme, liittyy siihen, onko palvelutehtävämme sopusoinnussa Jumalan Sanan kanssa. Ennen kuin vastaat tähän, salli minun tehdä joitakin kysymyksiä palvelutyöstäsi. Näitä kysymyksiä kysyn itseltäni, kun luen Jumalan Sanaa ja katson palvelutyötä, mitä näen tänään. Uskonpuhdistus tuo meidät takaisin raamatulliseen palvelutehtävään. Ap.t.2:42-47 'Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksessa. Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta. Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä. Ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.' Mielestäni me tarvitsemme selkeää näkemystä siitä, mitä seurakunta on, mitä sen pitäisi tehdä, ja ennen kaikkea meidän tulisi nähdä, mikä on Jumalan tahto seurakuntien suhteen. Meidän täytyy tavoitella useita asioita seurakunnissamme ja yhteisöissämme. Mielestäni nämä asiat ovat tärkeitä. Me tarvitsemme 'aukkojen täyttäjiä' täyttämään aukkoja. Me emme tahdo valittaa aukkojen olemassaoloa, vaan tahdomme olla aukkojen täyttäjiä yhteisöissämme. Mitä näemme alkuseurakunnasta? Heille tärkeää oli: Rukoukseni seurakunnan puolesta on, että uskonpuhdistus tuo meidät takaisin siihen, mitä Jumala tarkoitti seurakuntien olevan. Tapahtukoon niin! Paavi Benedict XVI on sanonut, että katolisen kirkon ulkopuolella olevat kristilliset ryhmät eivät kuulu kirkkoon. Tämä herätti kristillisissä piireissä vilkkaan keskustelun seurakunnasta ja kirkosta. Mikä on seurakunta? Tai pikemminkin, ketkä muodostavat seurakunnan? Vastauksena tähän Etelän Baptistien Teologisen Seminaarin johtaja, tri Albert Mohler, sanoo, että evankelikaalisten kristittyjen pitää julistaa ilman anteeksipyytelyjä, että yksikään seurakunta, joka määrittelee itsensä paavin alaiseksi, ei kuulu kirkkoon. Kun katson metodisteja, helluntailaisia, presbyteerejä, nasaretilaisia jne, olen varma siitä, että kaikki he haluavat julistautua tosi seurakunniksi. Meidän on tärkeää palata Jumalan Sanaan ja katsoa täsmällisesti, miten Raamattu määrittelee seurakunnan. Ensiksikin, seurakunta ei ole mikään tietty kirkkokunta, eikä rakennus, eikä mikään nimi. Seurakunta, tosi seurakunta, on ihmiset, jotka on kutsuttu ulos. Seurakunta voitaisiin määritellä joukoksi yhteen kokoontuneita ihmisiä. Jos sanomme näin, meidän pitää määritellä, mitä tarkoitamme ‚kokoontumisella', koska nykypäivänä on kaikenlaisia ihmisten kokoontumisia. Esimerkiksi Rotarit on yhteen kokoontuneiden ihmisten joukko; Lions Club ja monet muut ryhmät kokoavat ihmisiä yhteen. Tiedämme kuitenkin, että nämä kokoontumiset, nämä toiminnat eivät ole seurakunta. Maallikoiden kielellä ilmaistuna seurakunta on tietynlaisten ihmisten kokoontuminen. Ensinnäkin
Postmodernismi, 2004
Raamatullinen palvelutehtävä, 2005
Uskonpuhdistus, 2006
Frank Dietzin puheita ja videoita voi tilata CD:nä
kirjakaupastamme tai kuunnella raamattuopetussivuilla!
2. Monikulttuurisuus
3. Monimuotoisuus
4. Epätoivo
5. Polittinen korrektius
6. Totuuskriisit
7. Maailmankuva
8. Humanismi
9. Maailmankuvien taistelu
10. Onko meillä tahtoa?
11. Entä pahuus?
12. Mitä Jumala tekee pahuudelle?
13. Ilmaston lämpeneminen - totta vai tarua?
14. Totuus ja seuraamukset
15. Mitä maailmassa tapahtuu
16. Missä mennään
17. Usko: Mitä me uskomme? Osa 1
18. Usko: vakaumus vai mieltymys? Osa 2
19. Usko: elämäntapa, Osa 3
20. Usko: väkevä usko, Osa 4
21. Mielemme, Osa 1
22. Olkaa valmiit, Osa 2
23. Uusi Baabel?
24. Missä on seurakunta?
25. Oikeudet ja avioliitto
26. Miksi tarvitsemme uskonpuhdistusta
27. Seurakuntiemme toiminnan tavoitteet
28. Mikä on tosi seurakunta?
29. Olemmeko onnellisia?
30. Missä Jumala on?
31. Jumalan ääni ja seurakunta?
32. Onko Jumalan nimi tärkeä?
33. Jumalan viisaus
34. Sisäiset uhat
35. Apatian henki
36. Apatia
37. Omahyväisyys
38. Itsekkyys
39. Valvokaa ja rukoilkaa
40. Kansakuntia järisytetään
41. Mitä väliä sillä on?
42. Te opitte tuntemaan totuuden
43. Löytyykö eroja?
44. Moraalinen samankaltaisuus: oikein vai väärin?
45. Todellinen uhka
46. Hyvää joulua
Viikko-opetukset
Frank Dietz
Minister at large with OM International
www.menwithfaith.com
Käännös: Anitta Ahonen
1. Johdanto
11.1.20072. Monikulttuurisuus
17.1.20073. Monimuotoisuus
21.1.20074. Epätoivo
29.1.20075. Polittinen korrektius
9.2.20076. Totuuskriisit
14.2.20077. Maailmankuva
19.2.2007
8. Humanismi
27.2.20079. Maailmankuvien taistelu
6.3.200710. Onko meillä tahtoa?
12.3.200711. Entä pahuus?
20.3.200712. Mitä Jumala tekee pahuudelle?
20.3.200713. Ilmaston lämpeneminen - totta vai tarua?
11.4.200714. Totuus ja seuraamukset
20.4.200715. Mitä maailmassa tapahtuu
24.4.200716. Missä mennään
3.5.200717. Usko: Mitä me uskomme? Osa 1
14.5.200718. Usko: vakaumus vai mieltymys? Osa 2
21.5.200719. Usko: elämäntapa, Osa 3
30.5.2007
1. Meidän on tultava Jumalan Sanan äärelle janoten totella Sanan meille antamia käskyjä ja ohjeita. Muistan erään veljen, joka oli tehnyt pitkään työtä Pohjois-Afrikassa ja nähnyt monien musliminuorten tulevan uskoon. Hänellä oli tapana näille Uuden Testamentin antaessaan sanoa: 'Lue tämä ja tee kaikki, mitä sinua tässä käsketään tekemään.' En voi kuvitella parempaa ohjetta.
2. Aina, kun meidän on tehtävä iso tai pieni päätös, meidän on opeteltava tuomaan asia Jumalalle ja tutkittava Jumalan Sanaa voidaksemme perustaa päätöksemme Jumalan Sanalle. Meillä on niin herkästi taipumus luottaa omaan ymmärrykseemme. Luemme Joosuan kirjasta, miten Israelin lapset tulivat luvattuun maahan ja monissa eri tilanteissa luottivat omaan ymmärrykseensä eivätkä kysyneet Jumalan mieltä. Näemme tämän esimerkiksi Aakanin elämässä luvussa 7 ja gibealaisten petoksessa luvussa 9.20. Usko: väkevä usko, Osa 4
31.5.200721. Mielemme, Osa 1
7.6.200722. Olkaa valmiit, Osa 2
11.6.200723. Uusi Baabel?
25.6.200724. Missä on seurakunta?
11.7.200725. Oikeudet ja avioliitto
12.7.2007
1. Alussa Jumala loi miehen ja naisen. Tämä on tärkeää. Näin oli alussa. Ei ollut miespareja eikä naispareja. Maalaisjärki ja luonnon laki kertoo tämän.
2. Miehen tulee luopua isästään ja äidistään ja liittyä vaimoonsa. He muodostavat yksikön, jota kutsutaan avioliitoksi.
3. Kahdesta tulee yksi. Kahdesta lihasta tulee yksi lapsissa, joita nämä kaksi saavat. 26. Miksi tarvitsemme uskonpuhdistusta
18.7.2007
2. Onko palvelutyömme keskittynyttä vai hajanaista? Me tiedämme, että keskittymisen vastakohta on hajaannus. Näemmekö oman tarkoituksemme Raamatun valossa, keskitymmekö siihen?
3. Onko palvelutyömme luovuttavaa vai vastustavaa? Me ammattilaiset takerrumme kovin usein työhömme emmekä ymmärrä luovuttaa sitä niille, jotka on valmistettu tuohon tehtävään. Näemme tämän, kun Jeesus antoi 12 opetuslapselleen tehtävän noustessaan ylös taivaaseen.
4. Onko palvelutyömme sovitusta vai vieraannuttamista? 2.Kor.5:17 näemme, että meille on uskottu sovituksen virka, mutta kun katsomme kirkon hajaannusta, voimme kysyä, mitä sanomalle tapahtui.
5. Onko palvelutyömme lain kirjain vai elämän Henki? Onko se sääntöjä ja määräyksiä vai onko se raamatullisia periaatteita, joiden mukaan voimme järjestää elämämme?
6. Onko palvelutyömme Jumalan liikettä vai ihmisen muistomerkki? Monet liikkeet ja tunnustuskunnat, jotka aloittavat Jumalan liikkeenä muuttuvat yhden tai kahden sukupolven jälkeen pelkäksi ihmisen muistomerkiksi.
27. Seurakuntiemme toiminnan tavoitteet
24.7.2007
2. Meidän on tärkeää tuntea rukouksen voima. Asioita ei saavuteta meidän omalla voimallamme ja vahvuudellamme. Taitava mainonta tai mikään muu maailman menetelmä ei tuo tulosta, vain rukouksemme. Meidän tulee muistuttaa enemmän Antiokian seurakuntaa, missä johtajat kokoontuivat yhteen palvomaan ja ylistämään Herraa. Heidän rukoillessaan Pyhä Henki puhui. Näin sen tulisikin olla. Tähän meidän tulee pyrkiä yhteisöissämme.
3. Meidän tulee tajuta yhteyden arvo. Tämä ei synny luonnostaan, vaan sen eteen on nähtävä vaivaa. Ap.t.2:ssa mainittu yhteys on sitä, että voimme 'avata nutturamme' ja olla rehellisiä toisillemme, kertoa ongelmistamme ja taakoistamme ja rukoilla toistemme puolesta. Opimme kantamaan toistemme taakkoja. Tämä luo tervettä yhteyttä.
4. Hengellisen johtajuuden tarve. Jumalan työ pitää tehdä Jumalan keinoilla, ja tekijöiden tulee olla jumalisia ihmisiä. Meidän pitää laittaa jälleen käytäntöön se, mitä Paavali sanoi Timoteukselle ja Tiitukselle vanhinten asettamisesta: heidän TULEE OLLA, ei niin, että olisi mukavaa, jos he olisivat. Johtajaksi ei synnytä vaan kasvetaan. Tähän tarvitaan koulutusta. Hengellisten johtajien synnyttämiseen vaaditaan hengellisiä johtajia. Tämän eteen meidän tulee ponnistella.
5. Meidän tulee nähdä seuraajien kasvavan todellisiksi opetuslapsiksi. Tämä on ehdottoman välttämätöntä maailmassa, jonka keskellä elämme. Ohjaajia, mentoreita tarvitaan kipeästi. Tarvitaan hengellisiä isiä, jotka voivat asettua nuorempien rinnalle ja auttaa heitä vahvistumaan Herrassa.
6. Meidän täytyy laittaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Mitä ovat seurakunnan tärkeimmät asiat? Paavalin kirjeitä lukiessamme voimme nähdä, mitä mieltä Paavali oli. Yksi minulle tärkeimpiä asioita on se, mitä näemme Ap.t. 2 ja 4 luvuissa
2. yhteydestä nauttiminen 'kaikki oli yhteistä'
3. jakaminen 'he myivät omaisuutensa', ei sen seuraukset.
4. oppiminen 'kaikki uskovat olivat yhtä sydämessään ja mielessään' 4:32
5. tasa-arvoisuus 'kukaan ei sanonut omaisuuttaan omakseen, vaan he jakoivat keskenään kaiken, mitä heillä oli' 4:32
6. oikeudenmukaisuus 'Ajoittain kaikki, joilla oli maata tai taloja, myivät omansa, ja toivat myynnistä saamansa rahan apostolien jalkojen juureen, ja se jaettiin niille, jotka tarvitsivat.'
28. Mikä on tosi seurakunta?
1.8.2007